Saippuakuplaunelma

VESIHIISI SIHISEE HISSISSÄ

Salamatkustajia! Kuukausi ilman jääkaappia. Kahden vuoden odotus päättyy.

6.4. ilmestyy tämä hienous ensin e-kirjana ja myöhemmin tänä keväänä myös muissa muodoissa! Lisätietoja pian luvassa, pysykää kuulolla!

Paljon on taas virrannut vettä veneen alta. Edellisellä kerralla kirjoittelimme Huahinen saarelta terveiset Samoalla pyörineen syklonin jälkimainingeissa.

Parasta pitää tiki jumalat tyytyväisinä niin maissa kuin vesissäkin.

Huh, huh, Huahine

Selviydyttyämme hyrskynmyrskystä olimme valmiita siirtymään itään kohti Moorean ja Tahitin saaria ja tapaamaan Tuomotukselta saapuvia ystäviä, mutta keli oli vielä pitkään epävakainen ja vallitseva idäntuuli esti lähtömme. Siirtyminen Moorealle edellyttäisi yöpurjehdusta. Onneksi meillä on nyt toimiva tutka Malaikassa, jolla pystyimme paremmin välttelemään myrskypilviä (kiitos vielä kotijoukoille tutkan hihnasta). Sopivaa sääikkunaa odotellessa kuulimme, että viimeisen parin kuukauden aikana kolme tuttua venettä oli saanut Ranskan Polynesiassa suoran tällin salamasta. Onneksi henkilövahingoilta on vältytty. Salamoiden hurjat voimat tuhoavat sähkölaitteita ja aiheuttavat vaurioita mastoa kannattelevaan rikiin. Jos salaman isku osuu kohdalle, lopulliset vauriot selviävät usein vasta kuukausien päästä.

Huahinen saarelta saatat hyvällä tuurilla löytää keltaisia vesimelooneja! Kuten kuvasta näkyy päältä sitä ei voi tunnistaa, vaan se on iloinen ja herkullinen yllätys!

Purjehdus Moorealle

Viimein sääennuste lupasi suotuisaa keliä purjehdukselle. Sanoimme heipat Huahinen ystäville ja valmistelimme Malaikan lähtöön. Siirtyessämme ulos laguunista Sami käänsi Malaikan ankkuriketjun toisinpäin. 100 metriä ketjua ei kääntynyt täysin vaivattomasti. Ketjuun tuli väkisinkin kierteitä, joita jouduimme selvittelemään vielä myöhemmin Moorealla. Pääsimme ulos Huahinen laguunista avomerelle ystäväveneemme kanssa keskipäivän aikaan.

Huollot on hyvä tehdä saaria suojaavan riutan sisällä, jos vain mahdollista.

Avomerellä odotti 1 metrin aalto 11 sekunnin välein. Tuuli koillisesta 15 solmua, joten saimme hyvän 40 asteen kulman matkalle ja pääsimme etenemään erinomaista 5–7 solmun vauhtia. Purjehdus oli todella mukava ja Malaika kiisi pitkin Tyyntämerta kevyesti. Planktoni välkkyi törmätessään Malaikan keulaan. Ainoa ongelma yöllä oli samalla kurssilla oleva saksalainen katamaraani, josta ei vastattu radiokutsuihin kaveriveneemme yrittäessä tavoittaa heitä. Onneksi törmäykseltä vältyttiin kavereidemme muuttaessa veneensä kurssia.

Kuu antaa yllättävän paljon valoa yöllä vahtimiseen.

Moorealla meitä oli vastassa aamun avautuessa Mordor pilvet. Tuulen nopeutta mittaava sensori antoi epäluotettavia lukemia. Yritimme löytää hyvän välin, mihin tunkea Malaika passista, eli Moorean saarta ympäröivässä riutassa olevasta suuaukosta, sisälle Cookin salmeen.

Päästyämme turvallisesti salmen suojaan moneen kertaan korjattu syvyysmittari lakkasi taas viime hetkellä toimimasta ja hätävarana oleva käsikäyttöinen syvyysmittari sanoi sopimuksensa irti. Ankkuroiduimme kaikesta huolimatta Cooks Bayhin x metrin syvyyteen melko vaivattomasti, koska olemme olleet täällä aiemminkin. Ankkuroiduttumme pohdimme yhdessä, että miksi kaikki tärkeä lakkaa toimimasta juuri silloin kun niitä eniten tarvitsee?

Moorea

Moorea on saari suoraan Jurassic Parkista. Täällä on pikkukylän meininki vain 30 minuutin lauttamatkan päässä pääkaupunki Papeetesta ja Tahitin saaren isosta kuhinasta. Moorea on tunnettu eritoten ananaksista (paikallisittain painapo) ja Rotui mehuista, sekä Manutea rommista. Isot ananasplantaasit levittäytyvät rinteillä laajalla alueella. Moorean laguuni on myös kuuluisa syksyllä ja talvella saapuvista ryhävalaista, joista ei onneksi tehdä mehuja tai rommeja. Näitä mahtavia otuksia poikasineen pääsee hyvällä tuurilla ihailemaan todella läheltä useamman kuukauden ajan.

Edelleen yhtä huvittavaa, että nämä kasvavat maassa eikä puussa 😀

Ankkurointeihin on tullut Moorealla viime käynnin jälkeen uusia rajoituksia hotellien laajentuessa, vapaiden rantojen vähentyessä ja rantatonttien arvon noustessa miljooniin. Rajoituksia ei kuitenkaan tällä hetkellä valvota. Kahden vuoden välein ankkurointia rajoitetaan ja höllennetään riippuen siitä, kuka tavana, eli pormestari, on kulloinkin vallassa. Olemme silti suomalaiseen tyyliin noudattaneet rajoituksia ja pitäneet Malaikan ankkurin sallituilla alueilla.

Uudet ankkuroitumis rajoitukset Moorealla. Cooks bay on tuo missä saa olla 15 venettä.

Cooks Bay
Cooks bay, johon teimme Malaikan kotipesän täällä Moorealla, ei ole (niin kuin kaikki arvasivat) se salmi, johon kapteeni Cook saapui aikoinaan. Salmi, johon kapteeni Cook saapui on tietenkin viereinen Oponuhu bay. Cooksissa on palvelut lähellä, mutta mikä tärkeintä noin kaksi astetta viileämpää päivisin ympärillä kohoavien vuorten ansiosta.

Cooks bay yläilmoista kuvattuna. Aika upea myös tästä kuvakumasta!

Kiipeli – Jooseppi
Cooksin salmessa savustimme grillatessamme ulos erittäin mieluisan salamatkustajan. Se näytti aivan samalta kaverilta, jonka olimme kohdanneet juuri ennen Moorealle lähtöä Huahinella Haapussa. Edellisen gekkon kuljetimme Fakaravan atollilta Tahitille. Saa nähdä, missä tämä yksilö haluaa poistua Malaikasta. Tällä hetkellä Kiipeli – Joosepiksi nimeämme yksilö vaikuttaa erittäin tyytyväiselle eloon Malaikassa. Gekkojen uskotaan tuovan hyvää onnea niille, joiden kotiin ne asettuvat. Toivotaan siis, että Jooseppi viihtyy Malaikan matkassa pitkään.

Venekodissa on aina ravintolan paras pöytä!

Kuukausi ilman jääkaappia
Saavuttuamme Moorealle Meiran oli aika lähteä kauppaan täydentämään ruokavarastoja, jotka olivat hyrskynmyrskyn aikana hieman jo huvenneet. Meiran pyyhällettyä maihin Sami huomasi, että veneen alimmasta kohdasta eli pilssistä vettä ulos syöksevä pilssipumppu oli päällä. Makutesti pilssistä paljasti, että vesi ei ollut makeaa vettä eikä WC:n tuotoksia, vaan suolaista merivettä. Merivettä tuli jostain Malaikan sisälle. Tunnin etsinnän jälkeen syylliseksi paljastui kymmenisen vuotta vanha jääkaapin merivesipumppu, joka viilentää Malaikan jääkaapin kompressoria.

Vian löydettyä Sami yritti soittaa Meiralle, että älä osta mitään mitä pitää laittaa kylmään. Meira ei kuullut soittoa sillä oli jo matkalla Malaikaan täyden ruokavaraston kanssa.
Muutaman korjausyrityksen jälkeen paljastui, että todellinen syyllinen ei ollutkaan pumpun tiivisteet. Vettä pyörittävän impellerin (mini propellin) kotelo oli repeytynyt liitoksistaan. Se oli vain ollut lähes mahdotonta huomata.

Tämä osa maksaa euroopassa alle 20€ mutta täältä sitä ei edes saa…

Kuumeisesta etsinnästä huolimatta samanlaista tai vastaavaa merivesipumppua ei löytynyt 4500 kilometrin säteellä. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis tilata uusi pumppu Amerikan tavaratalosta. Paketin saapuminen meidän kätösiin kesti kuukauden, jonka ajan elelimme ilman jääkaappia. Onneksi lähellä oli hyvin varusteltu kauppa.
Merivesipumpun saaminen puolen tunnin lauttamatkan päähän Tahitilta Moorealle kesti vielä reilun viikon. Wau! Loppu hyvin kaikki hyvin. Uusi pumppu toimii ja on äärettömän hiljainen, ehkä jopa liiankin hiljainen. Nyt mietimme jatkuvasti, onko jääkaappi vielä päällä 😀

Pumppu saapui paikalliseen postiin muutamien säätöjen kautta.

Kusti kulkee
Pian saapuivat myös viimeiset pakettimme Suomesta. Suomen postin kuljettamissa paketeissa kesti kommervenkkien jälkeen kaiken kaikkiaan kaksi vuotta, mutta kaikki tavarat olivat vielä tallella ja ehjiä. Kaikkien kolmen paketin ehdoton turhake numero yksi on kenkälusikka, jolle ei ole keksitty mitään käyttöä, ainakaan vielä.

Vihdoin!! Tää oli onnen päivä ❤ Paketit kestivät pitkän matkan just ja just. Toinen laatikko hajosi liitoksistaan, kun se nostettiin dingistä Malaikaan 😀

Härpäkkeitä
Pakettien mukana tuli myös kaiken maailman härpäkettä, joita on ollut ihana asentaa. Kuten Ranskan Polynesian merikartat navigaattoriin (ei niin tärkeä) ja köysiä, joita Sami on opetellut rauhallisesti ja ilman yhtään kiroilua splaissaamaan (tekemään liitoksia).

Köysiä ei kannata aina kaikissa tilanteissa solmia, koska ne menettävät solmukohdissa osan kestävyydestään.
Saapuneista tavaroista suurinta hauskaa on ollut liiketunnistuksella toimiva valo. Vaviskaa varkaat!

Paksuimmat t-paidat pääsivät parempaan käyttöön, kun Meira teki niistä fendereiden suojia.

Käpytykset
Kun Malaikan varustelut ja huollot saatiin haluttuun pisteeseen, olemme ehtineet nauttia Moorean hienosta luonnosta erilaisilla kävelyillä. Monet kävelyt ovat tosin vieneet vain läheiselle rommitehtaalle, jossa on kattava ilmainen tuotteiden maistatus uusille turisteille. Onneksi paikallisten mielestä me länsimaalaiset näytämme kaikki samalta.
Paras ”oikea” kävely on ollut ehdottomasti kolmen männyn kävely, jossa pääsimme keinumaan Moorean yläpuolella.

Alba on 6kk ikäinen ja väsyy kuumudessa helposti. Onneksi apu oli lähellä ❤

Mt. Rotui ja sen vasemmalla puolella Opunohu bay ja oikealla meidän ankkurialue, Cooks bay.

Ala laikkaa Malaikkaa

Meira alkoi tekemään videoita elämästämme. Niitä voi ihailla https://www.youtube.com/channel/UCWI5W45sRUYQY1SaDc18q4Q osoitteessa (muista myös tilata kanava ❤ )
Ehdotuksia sisällöstä otamme mielellämme vastaan, mutta näyttelijävaihdoksia emme aio tehdä ainakaan toistaiseksi, kunhan Meira muistaa laittaa jääkaapin oven kiinni (18.3.2022 Neva4get)

Kanavan mukana pääsette mahtavien maisemien lisäksi seuraamaan siloittelematonta vene-elämän arkea…

…ja mukaan löytämään näitäkin helmiä. lol!

Kirjasopimus

Purjehdusten, huoltojen ja käpytysten välillä Sami myös kirjoittaa ja nyt onkin ilouutisia!
Samilta ilmestyy 6.4.2022 Malaika – Parkaisu paratiisissa (Saga Egmont) ensin e-kirjana ja myöhemmin keväällä myös muissa muodoissa.

Ranskan Polynesian paratiisisaarelle koronakaranteeniin määrättyjä veneitä saapuu ravistelemaan ristiaalto, jossa intohimo kohtaa mustasukkaisuuden ja seurauksena on murha.

Malaika -sarjan dekkarit kertovat rikoksia ja murhia Ranskan Polynesiassa ratkovasta purjeveneessä asuvasta avioparista. Murhien ratkomisen keskellä opetellaan purjehtimista ja sietämään ranskalaisten kommervenkkejä.

Kavereita
Parasta Moorealla on ollut tavata vanhoja kavereita ja tutustua uusiin purjehtijoihin. Mukaan on toki mahtunut myös muutama ei niin mukava tuttavuus, joista ollaan silti selvitty ilman suurempia draamoja. Olemme viettäneet erityisen paljon aikaa italialais-australiaisen pariskunnan ja heidän kahden tahitilaisen koiransa, sekä venevahtina olevan saksalaisen fräuleinin kanssa. Tahitilaiset koirat tottelevat tietenkin sujuvasti myös suomea.

Monet vanhat ystävämme ovat nyt lähdössä pois Ranskan Polynesian paratiisista. Rajat ovat auki ainakin Australian ja Uuden-Seelannin suuntaan, joten moni hyvin tutuksi tullut vene ja niiden miehistö on jatkamassa matkaa kohti kenguruja ja kiivejä tänä keväänä. Suurin osa veneistä on ollut täällä jo 5 vuotta.
Meidän ja Malaikan yhteinen matka täytti 12.3 2 vuotta. Hyvä me!

Papeetisointi
Purjeveneellämme Malaikalla oli ilmaista aikaa Ranskan Polynesiassa vielä huhtikuun loppuun asti, ennen kuin sen piti poistua maasta tai siitä pitää maksaa veroja ja tulleja noin 4000 euroa. Kaksi vuotta Malaikaa ostaessamme suunnitelmissa oli suunnata tässä vaiheessa länteen. Meiltä on kuitenkin korona-aikaa vallanneiden matkustuskieltojen takia vielä paljon näkemättä Ranskan Polynesiasta, joka on melkein Euroopan mantereen suuruinen alue. Australia ja Uusi-Seelanti tuli jo muutenkin koluttua 15 vuotta sitten – tuskin siellä on mikään muuttunut.
Päätimme siis papeetisoida, eli tuoda maahan, Malaikan ja notkua täällä ainakin kolmisen vuotta (ehkä). Siinä ajassa ehtisimme käymään Markiiseilla, Gambierseilla ja Austraalseilla, jotka ovat kaikki vielä näkemättä.

Samalla päätimme laittaa parasailor purjeemme myyntiin, sillä emme ole käyttäneet sitä kahden vuoden aikana kuin kaksi kertaa. Purjeen myymällä saamme lisää säilytystilaa ja mukavamman pankkisaldon ainakin hetkeksi. Malaikaan jää vielä kiinteiden purjeiden lisäksi gennaakeri ja myrskypurje, eli purjeita riittää myytäväksi myös tulevaisuudessa.

Moorean Cooks Bay on ollut mahtava ankkuri Malaikalle ja sen miehistölle. Yöllä Malaikan alta kalastaa kahdesta kolmeen paikallista jätkää pienillä veneillään. Heillä on jokaisella oma vedenalainen valo; vihreä, punainen tai keltainen, joilla he yrittävät houkutella kaloja.
Malaika on kuitenkin alkanut olemaan siinä määrin levoton viime aikoina, että on aika lähteä purjehtimaan. Olemme kenties suuntaamassa länteen tai itään.

Kiitos, että olet mukana matkassa. Ensi kerralla taas uusia seikkailuja Tyyneltämereltä. Kenties Maupitilta tai Tahaalta. Ehkä Teahupoosta? Kuka tietää – purjehtijoiden suunnitelmat piirretään rantahiekkaan laskuveden aikaan. Muistakaa käydä tilaamassa meidän youtube-kanava.

Mauruuru!

Lisää kuvia ja videoita lähes päivittäin yhteyksien salliessa https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Youtube, Youlukoristeet ja Yo-tsunami

Nykyään meitä pääsee seuraamaan myös Youtubesta ja ollaan tosi kiitollisia kun tilaat kanavan https://www.youtube.com/channel/UCWI5W45sRUYQY1SaDc18q4Q

Taputaputaean taputtelua, itsenäisyyspäivää, vieraita Suomesta ja hyrskynmyrskyä tsunamin umamilla.

Jylhääkin jylhempi Raiatea. Toi vuoren kärki on jotenkin pahaenteinen, mutta hieno!

Viime kerralla tapasimme villissä ja kosteassa Faaroan salmessa. Sen jälkeen Malaika suuntasi polynesialaisen sivistyksen kohtuun ja Unescon maailmanperintökohteeseen Taputaputaeaan. Jos tykkää kivistä, Taputaputaea on varmaan yksi parhaista matkakohteista. Mieleenpainuvampaa meille oli nähdä siellä paikallinen harvinainen kyyhkynen, jolla on papukaijan väritys.

Taputaputaea, täällä on aikoinaan vietetty kaikenmaailman uhrimenoja sun muita…

Aluetta pääsee ihailemaan myös näköalatasanteelta.

Kivet on pyhiä ja niiden päällä ei saa kävellä.

Itsenäisyyspäivä NaoNaolla

Aivan Raiatean saaren eteläkärjessä on suojaisa poukama, jossa järjestimme kahdelle kaveriveneellemme Suomen itsenäisyyspäivän juhlan. Grillasimme hampurilaisia vesisateessa ja tarjoilimme virvokkeita suomalaisen musiikin soidessa. Ohjelmaan kuului tietenkin myös suomalaiseen tapaan tietovisa.
Voittajaksi selvisi tällä kertaa taas saksalainen neiti, joka sai päähänsä himoitun kiertopalkinnon. Seuraavan aamuna 7.12 suuntasimme raikkaina kävelemään läheisen vuorenhuipun näköalapaikalle katsomaan Raiatean Ukrainaa eli Polynesian muinaista vilja-aittaa yläilmoista.

Ylhäältä oli upeat näkymät, mutta matka sinne oli 5km sijasta 15km, lol!

Vuosipäivä

Juhlapäivä seurasi toista. Oman vuosipäivämme aloitimme muistellen, kuinka monta vuotta siitä nyt on, kun aloitimme yhteisen taipaleemme. Päädyimme siihen, että 19 vuotta on nyt vietetty rakkauden palatsissa. Happy wife, happy life.
Juhlan kunniaksi saimme ystäviltämme saksalaista hernekeittoa ja pannaria, joka maistui kyllä ihan suomalaiselta. Ovat tainneet varastaa tämänkin Suomesta.

Saksalaisessa hernarissa on tietty kokonaisia makkaroita 😀

Sopimus Saga Egmontin kanssa

–Kun intohimon ja mustasukkaisuuden ristiaalto törmää paratiisin satamaan, seurauksena on murha! –

Lukuisten kommervenkkien jälkeen Sami sai viimein allekirjoitettua kustannussopimuksen uudesta kirjasta uuden kustannusyhtiön kanssa. Malaika – parkaisu paratiisisa on täysin fiktiivinen kertomus suomalaisesta pariskunnasta, joka muuttaa Ranskan Polynesiaan purjeveneeseen ja ajautuu ratkomaan rikoksia. Ei mitään hajua mistä tuokin idea tuli. Kirja ilmestyy tämän vuoden puolella ainakin e- ja äänikirjana.

Niin siistiä, että pääsette pian kuulemaan ja lukemaan Samin uusimman tuotoksen!!!

Youtube ja Youlukoristeet

Joulu saapui lopulta myös Ranskan Polynesiaan. Toivottavasti poroilla ei ollut liian kuuma. Joku saattoi nähdäkin meidän tonttuiluja näköradiossa Ylen kanavilla. Malaikassa nautittiin kinkun sijaan tonnikalafileestä ja fetasalaatista. Oma versiomme Jeesuksen syntymäpäivistä on nähtävissä youtubessa tässä osoitteessa https://www.youtube.com/channel/UCWI5W45sRUYQY1SaDc18q4Q Käykää katsomassa pikaisesti ennen kuin tuokin kupla puhkeaa.

Malaikan jo perinteiseksi muodostunut kestokuusi.

Jarri tulloo

Tapaninpäivänä ei käyty tansseissa, koska Malaikaan saapui ensimmäiset vieraat Suomesta. Sami kävi hakemassa Jarrin aamutuimaan meidän pikkuveneellä eli dinghyllä Raiatean lentokentältä. Täälläpäin maailmaa lentokentillä on isompi parkkipaikka veneille kuin autoille.
Jarri olikin helppo löytää lentokentältä. Jarrin iho oli niin vaalea aamuauringon valossa, että se sokaisi Air Tahitin henkilökunnan.
Reilun kahden viikon aikana ohjelmassa oli paljon snorklausta korallipuiston virtauksessa, rommien maistelua ja tasan sata korttipeliä. Siitä syystä blogin päivityksestä onkin nyt vähän pidempi aika.

Saatiin mielettömiä tuliaisa ihan pyytämättä ❤ Kiitos Jarri!!!

Infinity pool-partyt, näissä vessa on aina lähellä… 😀 lol!

Uusvuosi, uudet kujeet

Uutta vuotta vietimme tuulienkin takia Tahaan suojaisessa rommilahdessa. Siellä myrskyä oli vain rommilaseissa. Katselimme Hilton hotellin uudenvuodentulitukset veneestä ja nautimme köyhänmiehen wakeboardingista eli vedosta ja snorklauksesta.

Malaika naapurin kuvaamana veneensä mastosta, kiitos!

Happy 2022!! Kiitos ilotulituksesta Tahaan Hilton by Pearl.

Sami korjaamassa tutkaa. Hihna oli katkennut ja saatiin Jarrin mukana varaosat siihen. Kiitos vielä Samin vanhemmille ja Jarrille suuresta avusta ❤

Juhlien jälkeen säätiedotus näytti, että seuraavaksi vois olla vuorossa avomeripurjehdus toiselle saarelle.

Huolettomasti Huahineen

Lyhyen perehdytyksen jälkeen lähdimme matkaan Tahaalta länteen kohti Huahinen saarta. Säätiedotuksen näyttämä mahdollinen sääikkuna sulkeutui sormille avomerelle päästyämme.
Korjattu tutka pääsi heti käyttöön kiertäessämme myrskypilviä. Onneksi ei tarvinnut paljoa mutkitella, pilvien keskeltä tuntui avautuvan aina meille reitti. Puolivälissä tajusimme, että tutkan edessä oleva keulapurje peittää tutkan näkyvyyttä niin, että edessä näytti aina olevan valoisaa.
Lähestyessämme Huahinen saarta autopilottimme lakkasi toimimasta rankkasateen vuoksi ja sade peitti täysin näkyvyyden. Oli mahdotonta arvioida näkikö eteenpäin 100 metriä vai kilometrin. Onneksi Huahinen atollin sisään vievä passi on leveä ja meille tuttu. Kunhan vain tulimme tarpeeksi lähelle, näimme linjamerkit ja uskalsimme pujahtaa sisään Huahinen saaren villiin syleilyyn.

Ennuste ei luvannut mitään tälläistä. Nähtiin tämä kuva kelistä, jossa purjehdittiin, jälkikäteen. Oltiin tuon mörön käden kohdalla. Loppu hyvin kaikki hyvin. Jarri sai kyllä ikimuistoisen avomerikokemuksen…

E-Bike

Perillä Huahinessa olikin sitten taas vähän parempaa keliä. Vuokrasimme sähköpyörät, joka oli hauskinta pitkästä aikaa. Korkeatkin mäet nousi niillä kevyesti. Kävimme katsomassa jo toistamiseen satoja vuosia vanhat kuninkaallisten kalarysät ja Sofitelin hylätyn hotellin, joka on nyt paikallisten yleinen ranta. Reissun kruunasi pyhät sinisilmäiset ankeriaat, joita Jarrikin pääsi ruokkimaan.
Meira oli ehtinyt oppia ranskaa sen verran vuoden aikana, että ymmärsi paikallisen mummun tiedustelevan, onko Meira sukua ankeriaille. En tiedä miksi. Ehkä haju oli sama.

Huahinelta löytyy vaikka mitä nähtävää, kun tietää paikat.

Jarrin aika lähteä lähestyi. Reilu kaksi viikkoa oli mennyt nopsaan. Yrittäessämme siirtyä Faren matalalle ankkurialueelle temppuileva syvyysluotaimemme lakkasi toimimasta. Tunnin veivaamisen ja rakentavan keskustelun jälkeen pääsimme kuitenkin viimein ankkuriin.

Syvyysluotaimen korjaamista. Jotenkin Sami vaan tietää mitä tossakin kaaoksessa pitää tehdä, tai ainakin esittää tietävänsä 😉

Heippa Jarri, kiitos kun olit ❤ Saatiin kuva Huahinesta yläilmoista käsin.

Kylillä paikallinen herrasmies selitteli meille, kuinka Huahine Itin eli pikkusaaren lohikäärme oli suututtanut ison saaren temppelin papittaren. Säätiedotusta tarkistaessamme tulevaisuudessa näkyikin pahan näköinen sääilmiö.

Siinä se Huahinen papitar makoilee. Jotkut voi tunnistaa tän myös Vaiana/Moana elokuvasta.

Hyrskynmyrskyä

Meteorologien ennustamat kelit saivat Samin innostumaan ja laittamaan barometrit, eli ilmanpainetta mittaavat laitteet, kuntoon. Olikin mukavaa tietää etukäteen, että kohta puskee tuulta oikein kunnolla.
Siirryimme tuttuun Haapun salmeen ja löimme ennätysmäärät ketjua 16 metrin syvyyteen: 75 metriä. Enemmänkin olisi ollut, mutta jotkut muutkin olivat keksineet tulla Huahinen suojaisimpaan poukamaan keliä turvaan, eikä enempään ollut tilaa.
Parhaimmillaan vettä satoi 400 litraa neliön alueelle 24 tunnissa. Tuuli puhalsi hetkittäin 100km/h sateen tullessa alas. Jokainen voi laittaa päänsä motarilla ulos ja testata miltä se tuntuu.
Kaikille muille Tyynenmeren saarille annettu tsunamivaroitus ei siinä rytäkässä enää sitten tuntunutkaan miltään, varsinkaan kun Ranskan Polynesiassa siitä ei ilmoitettu mitään. Aamulla luimme, että Tongan tulivuoren purkaudesta Huahinen saarelle oli saapunut 54 senttimetrin tsunami-aalto, mutta se jäi meiltä täysin huomaamatta veneen kiitäessä pitkin ankkurialuetta hyrskynmyrskyssä.

Hungatonga on reilun 3000km päässä meistä.

Poutasäätä

Nyt on kaikki taas hyvin. Myrskyn tauottua paikallinen ystäväperhe tarjoili meille croissantteja ja suklaamunkkeja.

Suunnitelmissa on siirtyä itään kohti Moorean ja Tahitin saaria ja tehdä sitten uusia suunnitelmia, joita voi taas perua.

Purjeveneellämme Malaikalla on aikaa Ranskan Polynesiassa vielä huhtikuun loppuun asti ennen kuin pitää poistua maasta tai maksaa veneestä veroja ja tulleja noin 4000 euroa. Kaksi vuotta sitten Malaikaa ostaessamme suunnitelmissa oli suunnata tässä vaiheessa länteen, mutta siellä suunnassa rajat eivät ole vielä oikein auenneet. Muutamille saarille pääsee kalliiseen hintaan, kaiken lisäksi ne sijaitsevat syklonialueella, jotka ei etenkään näin myräköiden jälkeisissä tunnelmmissa hirveästi kiinnosta. Saas nährä, mitä tehrään…

Mauruuru – Kiitos, että olet mukana matkassa. Ensi kerralla taas uusia seikkailuja TYYNELLÄmerellä.

lisää kuvia ja juttuja lähes päivittäin täältä, tervetuloa mukaan ❤ https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Faarao, ei kun Faaroe

”Malaikan matkassa pääsee paratiisiin vaikka joka päivä” https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Roulotte

Harmaa marraskuu on vierähtänyt Malaikassa värikkäissä merkeissä. Kävimme iltaisin Tahaan saaren Haamenen salmessa tervehtimässä rinteillä laiduntavia lehmiä. Kävelyn jälkeen poikkesimme paikallisella roulottella korjaamassa energiavajetta.

Useimmin palmujen seassa on näkynyt hevosia ja kukkoja, mutta Haamenessa oli lehmiä.

Roulottet ovat tyypillisiä Ranskan Polynesialaisia ravintola/grillejä. Roulotte on käytännössä pelkkä pakettiauto, jonka viereen pystytetään teltta ja tuodaan tuoleja ja pöytiä sitä mukaa kun asiakkaita saapuu. Lihistä tai lihapullia ei roulottejen listalta valitettavasti löydy. Suosituimpia ruokia ovat tonnikala, mahi mahi, poisson cru ja tietenkin polynesialaisten perinneruoka Steak & Frits, eli entreco pihvi ja ranskalaiset ruokalusikallisella porkkanaraastetta.

Tallinnanlaiva saapuu Tahitille

Nauttiessamme ranskalaisista roulotella paikalle saapui eräänä päivänä tutun näköistä porukkaa, jotka puhuivat huonoa suomea. Malaikan seuraksi Haamenen salmeen oli ankkuroitunut 32 hengen virolaisseurue. He olivat vuokranneet 5 purjevenettä Raiatean saarelta kiertääkseen Ranskan Polynesiaa kolme viikkoa. Veljeskansan epäonneksi oli joku ranskalaisten pyhäpäivä (taas) ja käymisteitse valmistettuja tuotteita ei ollut saatavilla mistään kaupasta tai ravintolasta. Sami ajatteli ilahduttaa virolaisia sen sijaan kielitaidollaan, mutta Meira epäili, että Vintiöistä opitulla sanavarastolla saattaisi joutua ongelmiin viinanhimoisten veljien kanssa.

Ilmaista kaljaa!

Toisinaan olemme nauttineet myös itse paikallisista virvokkeista. Eräänä iltana Samin käteen osui hyvinkin kevyen tuntuinen Hinanon oluttölkki. Ilmoitettuamme vajaaksi täytetystä tölkistä paikalliselle virvoiketehtaalle, he pahoittelivat tilannetta ja ilmoittivat toimittavansa meille hyvityksen. Seuraavallla viikolla ystävällinen panimotyöntekijä toimitti meille 24 tölkkiä Gold Hinanoa joulukalenteriksi.

Rumbay

Kun ystävämme saapuivat Maupitilta Raiatealle siirryimme lyhyen tarviketankkauksen jälkeen Tahaan saaren länsipuolelle Rommisalmeen. Noukkiessamme poijua alkoi sataa vettä. Hetken ympäristöä tarkkailtuamme huomasimme, että jotain suurta polskii pinnalle ja lähestyy Malaikaa. Suureksi yllätykseksemme mantat tulivat leikkimään veneemme alle. Isompi aikuinen opetti pienemmälle lapselle, kuinka käännytään ja tehdään voltteja. Tämä ilottelu kesti niin kauan, että ehdimme kyllästyä ohjelmanumeroon ja siirryimme sisätiloihin suojaan sateelta.

Nää tyypit viihtyi uskomattoman kauan Malaikan ympärillä ja alla. Instasta löydät videon tästäkin https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

14.11

14.11 juhlittiin Samin syntymäpäiviä. Nautimme paikallisista rommeista tehdaskierroksella, josta jäikin paljon mieleen. Manao ja Pari Pari rommi ovat molemmat agriculture rommeja, joka tarkoittaa jotain hyvin tärkeää. Söimme hyvin ja availimme lahjoja. Tämäkin sana on siirretty paikoilleen hienolla hohtavanpunaisella Ferrari hiirellä.

Patio

Tuulten muuttuessa suotuisiksi siirryimme Tahaan saaren pohjoispuolelle Pation kylään. Patiolla vieraili samaan aikaan myös suuri Paul Gauguin risteilylaiva. Olemmekin olleet nyt viimeisen parin kuukauden aikana aika usein samoilla ankkurointialueilla näiden jättien vierellä. Silloin tuntee itsensä aina todella pieneksi.

Mailaikasta löytyy myös genaakkeri sekä parasailor purjeet kevyelle tuulelle, mutta lyhemmillä matkoilla homma hoituu myös näin. Malaikan genoa eli keulapurje on aika pieni, mutta iso purje sitäkin suurempi.

Ranskan Polynesian vedet on uskomattoman kirkkaita ❤

Watermaker

Malaikassa käyttövesi tehdään vedentekolaitteella, watermakerilla, tai kaikille tuttavallisemmalla nimellä käänteisosmoosikoneistolla. Meillä on käytössä Spectran laite, joka maksoi uutena edelliselle omistajalle noin 7000 euroa. Se vie vähän sähköä ja tekee noin 27 litraa makeaa vettä tunnissa. Malaikan miehistöllä makeaa vettä menee noin 35 litraa päivässä yhteensä. Käytämme laitetta noin viiden päivän välein.

Käytännössä kyseessä on laite, joka imee pumpulla vettä veneen pohjasta säiliöön, josta vesi menee toiseen pumppuun, josta männät pumppaavat veden kovalla paineella tiheän muovisiivilän läpi. Joka pumppauksella tiheän muovisiivilän läpi tulee vähän makeaa vettä, joka siirtyy vesitankkeihimme. Suolainen vesi siirtyy takaisin mereen. Circle of life!

Anodien vaihtoa sekä pohjan puhdistusta hookah-laitteella.

Watermakerin alettua vuotaa liitoskohdista Sami aukaisi koko koneiston, puhdisti tiivisteeet ja laittoi niihin vaseliinia. Voila! Watermakeri vuosi vielä enemmän vettä. Muutaman yrityksen jälkeen saimme vuodon onneksi minimiin ja päätimme olla koskematta siihen, jollei ole aivan pakko. Laite toimii eli elo Malaikassa jatkuu normaaliin tapaan. Meidän ei tarvitse siis ostaa vettä tai käydä satamissa tankkaamassa tankkeja täyteen, vaan olemme edelleen omavarasia senkin suhteen.

Lisää aurinkosuojia. Tässä valmistui dingin bensatankille oma suoja.

Shit Creek

Tahaalta siirryimme suojaan tuulilta Raiatean Faaroan salmeen. Täällä sijaitsee ainoa navigoitavissa oleva joki Ranskan Polynesiassa sekä kasvitieteellinen puutarha. Krokotiilit ja apinat sopisivat tänne mainiosti (tulijaisvinkkejä tänne saapuville). Parhaiten paikasta jäi mieleen kuitenkin lukuisat puuskat ja meriveden värjäytyminen ruskeaksi. Sadekausi on todellakin saapunut Ranskan Polynesiaan.

Muutaman ukkosmyräkkäpäivän jälkeen vesi vaihtaa hetkellisesti huomattavasti väriä. Vasemmalla ihana ennen ja oikealla jälkeen. Vesi palautuu päivässä normaaliksi jos vain sade lakkaa.

Tunnistatko mikä kasvi Samin yllä kasvaa?

Ensi kerralla taputtelemme läpi maailmanperintökohteen Taputaputaean ja käymme tietysti Nao Naolla ja vietämme suomen syntymäpäiviä! Onnea jo etukäteen rakas synnyinmaa!

Lisää juttuja ja kuvia löydät täältä https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Myrskyndaalia!

Joulu tulee ajoissa. Myrskyndaalia. SSB & SPCZ.

Poraamista Boralla
Viime kerralla kun tapasimme, me olimme Bora Boralla. Vietimme loppuajan saarella snorklaten, vuorilla kiipeillen, säätäen SSB radiota ja tehden pieniä korjauksia Malaikaan, kuten reikien poraamista sähköjohdoille. Välillä keli oli niin kova, että kelluvien kotien parkkipaikkojen eli poijujen noukkiminen tuli hankalaksi, mutta aina kumminkin selvittiin, jos ei ensimmäisellä yrittämällä niin toisella.

Ylhäällä ensin Mantaray, keskellä Eagleray ja alla Stingray

Ylhäältä näkee hyvin matalikot joille bungalovit rakennetaan. Bora Boralla on lukuisia eritasoisia hotelleja.

Uudet moottorin kaapelit sekä kaasukahva, aika hieno! Tähän vierähti parisen päivää, mukavaa puuhaa 😉

Sadepilvet saattavat tuplata tuulen voimakkuuden. Navigoiti tai muut manuuverit voivat olla silloin hankalempia.

Joulu saapuu aikaisin Bora Boralle

Taporo! Tämän matkassa ollaan saatu jo useampia paketteja, yleensä vara-osia Malaikaan.

Kun noudat pakettia, saat kontin numeron, josta löydät oman lähetyksesi.

Ensimmäinen Suomessa 2019 joulukuussa pakattu paketti saapui viimein meille! Olo oli kuin jouluna. Emme enää edes muistaneet mitä kaikkea oli tullut pakattua.

Parhaimmat Top 5

Susun kehystetty valokuva
Muumimuki Meiralle
Turun sinappia Samille
Salmiakkia Meiralle
Tripodien aika kirja

Toivotaan, että myös Samin muki saapuu joskus ehjänä perille.

Sinappi oli kerennyt mennä jo vanhaksi, mutta maistuu hyvälle edelleen!!

Huonoimmat Low 5

Kenkälusikka
Kenkälusikka
Kenkälusikka
Kenkälusikka
Kenkälusikka

Niin… ei paljon tarvii tätä kun lähinnä ollaan ilman kenkiä tai läpsyillä, lol!

Bye, bye, Bora, Bora goodbye
Lähden pois vaikka yksin en jää
Bye, bye Bora, Bora goodbye
Itke en, kun loppuu poijumaksut nää

Tiesitkö, että vesibungalovit on alunperin Ranskan Polynesiasta?

Oli aika lähteä kohti uusia seikkailuja. Kuukauden oleskelun parkkimaksut Boralla ovat noin 280 euroa, emmekä halunneet pulittaa enää toisesta kuukaudesta, vaikka paikka onkin hieno.

Näitä maisemia ihaillessa ei oo ihme miksi Bora Bora on niin kuuluisa.

Purjehdimme Bora Boralta Tahaalle hienossa kelissä 7 solmun vauhtia.

Heippa Bora, ehkä vielä nähdään! Malaika kiisi kohti Tahaata pelkän keulapurjeen avulla.

Polynesia Magellan Net

Aamuisin ja iltaisin purjehtiessa tai ihan ankkurissa ollessa veneillä joissa on SSB radio on mahdollisuus ottaa yhteyttä Polynesia Magellan Nettiin, joka on vapaaehtoisten purjehtijoiden ylläpitämä radio-ohjelma. PolyMagNetissä seurataan purjehdusten etenemistä ja jaetaan informaatiota säästä ja ankkuripaikoista Ranskan Polynesiassa.
SSB radio on purjehtijoiden ja veneilijöiden pitkänkantaman radio, jolla voi hyvällä kelillä ja laitteilla saada yhteyden jopa maapallon toiselle puolelle. SSB toimii osittain samoilla periaatteilla ja taajuuksilla kuin amatööriradiot.
SSB:llä pystyy vastaanottamaan myös säätiedostoja ja s-posteja avomerellä, sekä lähettämään hätäkutsuja puheella tai digitaalisesti. Kaveriveneemme auttoi meitä säätöjen kanssa ja olemmekin nyt olleet aktiivisesti mukana toiminnassa, hauskaa!!

Purjehtiessamme Boralta Tahaa-Raiatean laguuniin alkumatka sujui ongelmitta. Loppumatkalla syvyysanturi alkoi temppuilla ja tutka sai pahan koronan. Syvyysanturin johdon liitin oli haperoitunut. Liitin on nyt MacGyveroitu tarpeeksi hyväksi, kunnes saamme kokonaan uuden johdon. Tutkaa Ranskan Polyneesiassa ei onneksi tarvitse kuin kovalla sateella toisten veneiden näkemiseen ja pidemmillä ylityksillä puuskapilvien tarkkailuun.

Lennä Malaika lennä! Elä törmää toisiin veneisiin tai koralliin!

Tuttuun tapaan delfiinit ottivat Malaikan vastaan Tahaan länsipassilla. Päädyimme Raiatean ja Tahaan välille turvalliselle Uturoan riutan ankkurialueelle. Ankkurialueella on hyvä pito ja tarpeeksi tilaa Malaikalla tanssia tuulten kanssa.

SPCZ

Ranskan Polynesian Seurasaaret ovat erittäin vehreitä. Se tarkoittaa, että välillä tulee myös vettä. Sadekausi alkoikin tänä vuonna ajoissa, kun South Pacific Conversion Zone sääilmiö jämähti yläpuolellemme. Paikoitellen vettä tuli 200 litraa neliölle päivän aikana. Tiet ja asunnot tulvivat ja hautuumailla haudat romahtivat. Henkilövahingoilta on onneksi toistaiseksi säästytty. Sade piti meidät Malaikan sisätiloissa Meiran jokapäiväisiä siivoushetkiä lukuun ottamatta.

Vehreä vihreä tropiikki. Vaikka välillä sataa, on se sitä kuuluisaa lämmintä sadetta.

Entinen omistaja

Malaikan entiset omistajat tulivat tänne pahimpaan sadeaikaan charter-lomalle, eli vuokrasivat katamaraanin ystäviensä kanssa kahdeksi viikoksi. He toivat meille mukanaan muutamia varaosia ja käsikäyttöisen VHF-radion hajonneen tilalle. He kävivät Malaikalla ja me vaihdoimme kokemuksiamme.
Entiset omistaja olivat onnellisia, että Malaikasta oli pidetty hyvää huolta, mutta myös hieman haikeita, ettei tämä enää ollut heidän veneensä. Oli todella mukava tavata ja toivotammekin heille kuivempaa loppuloman keliä. Sami pääsi myös auttamaan heitä muutamissa pikku huolloissa heidän vuokraamallaan veneellä. Hauskaa!

Uudet kahvimukit, jotka on samaa sarjaa Malaikan muun astiaston kanssa.

Välillä voikin korjailla toisten veneitä 😉

Korallipuutarha

Pahimpien sateiden väistyttyä siirryimme snorklaamaan Tahaan saaren koraalipuutarhaan. Saavuimme hyvään aikaan ja löysimme korallien peittämältä alueelta sopivan hiekka-alueen ankkuroitumiselle. Ihailimme maisemia, snorklasimme ja muistelimme kuinka olimme viettäneet yhden iltapäivän samalla alueella harjoitellessamme ankkuroitumista opettajan kanssa reilu vuosi takaperin. Ajattelimme viipyä kuvankauniilla alueella niin pitkään kuin kelit vain sallisivat.

Myrskyndaalia

Seuraavana aamuna suunniteltu snorklaus korallipuutarhassa vaihtui kuitenkin siirtymiseen toiselle puolelle Tahaan saarta, kun tuuli vaihtoi suuntaa ja ennuste oli muutenkin muuttunut epävakaisemmaksi.
Vettä tuli paljon ja näkyvyys oli välillä vain muutamia metrejä. Onnistuimme kuitenkin siirtymään Tahaan kaakkoisnurkkaan Haamenen salmeen turvallisesti ilman tutkaakin. Salmen perällä meitä odotti kaksi venettä ja paljon tilaa ankkuroitua. Valitsimme sopivan paikan ja laskimme ankkurin sekä testasimme ankkurin pidon. 33kg Rocna puraisi mutaan heti. Totesimme että ensi yönä taidetaan nukkua hyvin, sillä me emme todennäköisesti ainakaan ala laahata ankkuria.

Aamulla Sami kävi naapuriveneillä jututtamassa heitä sujuvasti mahtavalla ranskenglannilla. Säätiedotus lupaili 17:00 aikaan kovaa 40 solmun (21m/s & 74km/h) tuulta. Siirtomaaherrat eivät olleet kuitenkaan huolissaan kelistä.
– Peu importe. (suom. ihan sama)
Tuuli kääntyi jo 13:00 aikaan, joten Sami kävi sujauttamassa lisää ketjua mutapohjaan, sekä laittamaan ylimääräisen snubberin, eli ketjun nykäyksen vaimentajan, varmuuden varalle. Alkoi sataa kaatamalla. Heti perästä alkoi aikamoinen ralli, Myrskyndaali.

Tuuli nousi 10 solmusta nelinkertaiseksi 40 solmuun lyhyessä ajassa ja ranskalaisveneet alkoivat laahata ankkuriaan kohti salmen pohjaa. On vaikea kuvailla tunnetta, kun Malaikan oikealta puolelta peruuttaa 30 000 kiloa painava purjevene kovaa vauhtia meidän ohitse kohti riuttaa.
Vieressämme ollut katamaraani alkoi myös laahata ankkuria. He nostivat ankkurinsa kiireellä ylös ja parkkeerasivat uudelleen, tietenkin suoraa Malaikan eteen. Hetken kuluttua he alkoivat uudestaan laahata ankkuriaan suoraa meitä kohti! Sinkosimme kannelle lepuuttajat, eli ilmaa täynnä olevat isot pehmeät pallot, valmiina vaimentamaan mahdollista törmäystä, joka onneksi vältettiin.
Kesken kaiken Meira huusi:
– Mon Dieu!
Rankkasadetta Malaikaan karkuun tullut ampiainen oli pistänyt Meiraa pohkeeseen. Valtava piikki jäi törröttämään Meiran pohkeesta ampiaisen taapertaessa karkuun. Samin ottaessa piikkiä pois Haamenen salmeen puuskutti uusi vene täyttä höyryä. Iso charter katamaraani yritti ankkuroitua aivan Malaikan viereen. Sami ehti viestiä kovalla äänellä ja käsimerkeillä, että he ovat liian lähellä, juurin ennen kuin kovempi puuska taas puhalsi salmeen. Katamaraani heilahti kohti Malaikaa kesken heidän ankkurointinsa.
Me otimme jälleen molemmille lepuuttajat käsiimme suojataksemme Malaikaa törmäykseltä. Samaan aikaan katamaraanin kapteeni yritti taistella puuskaa vastaan alitehoisilla moottoreilla, kun katamaraanin ulko-oleskelutilassa mojitot kädessään istuvat sadeasuiset turistit heiluttivat meille iloisesti.
Vältymme vahingoilta lepuuttajien ansiosta. Charter katamaraani ankkuroitui keskelle veneväylää myrskyn ajaksi.

17:00 aikaan tuuli ja Myrskyndaali-show oli ohi. Huh!
Ei tylsiä päiviä paratiisissa.
Seuraavana päivänä kuulimme, että Tahitilla yksi purjevene oli törmännyt veden päälle rakennettuihin bungaloweihin. Onneksi henkilövahingoilta oli vältytty.
Tähän loppuun Malaika ja sen miehistö & rouvisto haluaa esittää kiitokset Rocna ankkurin kehittäjälle sekä Malaikan entiselle omistajalle, joka oli ostanut meidän 9000 kg purjeveneeseen ylimitoitetun 33kg ankkurin ja 9,5 mm ketjun. Kippis ja kulaus!

Pahimman rallin jälkeen kerkesi kuvata edes jotain…

Haamenelahden perukoilla ennen Myrskyndaalia. Vuorille sopis hyvin apinat tai gorillat, mutta niitä ei ole täällä ollenkaan.

Ensi kerralla taas lisää jännitystä: Saapuuko vielä lisää paketteja Tahitille? Kuka törmää ja kehenkä? Mitä Sami saa syntymäpäivälahjaksi ja missä niitä vietetään…

Loppuun vielä muutama kaunis auringonlasku.

Uskollista seuraajaa lainaten:
”Malaikan matkassa pääsee paratiisiin vaikka joka päivä”

Kiitos, että olet mukana matkassa, Mauruuru!!

Lisää juttuja ja kuvia https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Somesta löydät meidät tunnisteella @saippuakuplaunelma #saippuakuplaunelma

Bora Boran kulttuurishokki

Purjehdus Maupitilta Bora Boralle ja miten yksi muuttui kahdeksi.

Karanteeni päättyy!!!

Kuukauden tiukalla koronakaranteenilla korona saatiin viimein kuriin Ranskan Polynesiassa. Tampereen kokoisessa maassa on virallisesti koronaan kuolleita tähän mennessä 600, epävirallisesti reilu 1000. Kokonaiskuolleisuus on ollut 500% korkeampi kuin normaalisti.

Maupitilla karanteenissa ollessamme saimme nauttia kaikenlaisista keleistä, sekä ihailla paikallisten arkea.

Paikallinen Bobrikov vapautti rajoitukset 20.9. Edelleen on voimassa iltaisin ja öisin ulkonaliikkumiskielto, sekä viikonloppuna lyhyt karanteeni. Pysyimme onneksi järjissämme Malaikalla kiusaamalla toisiamme ja laulamalla. Erityiskiitokset kuuluu uusi-seelantilaiskanadalaiselle kaveriveneelle seurasta ja ruokatarvikkeiden vaihdosta karanteenin aikana.

Maupitin paras kioski. Kananmuniakin sai kun vaan muisti tilata ne etukäteen.

Ravintoloiden avautuessa pääsimme nauttimaan Maupitilla vielä merilounaan, tonnikalaa ja ranskalaisia. Ruokavarastomme alkoivat olla lopussa ja joka päivä ulkona syömiseen budjettimme ei kuitenkaan riitä, joten oli aika siirtyä seuraavalle saarelle jossa olisi paremmat kaupat.

Maupitilta purjehdus

Bora Bora on idässä Maupitilla, joten tiedossa oli vastatuuleen purjehtimista. Onneksi välimatka on vain 30 merimailia. Tiedossa oli kevyt päiväpurjehdus. Pahamaineinen Maupitin passi oli jälleen suopea meille ja pujahdimme rauhallisesta passista ulos aamutuimaan.

Aina tarkkaavaisena jos vaikka taas bongaisi valaita!

Ei nähty valaita tällä kerralla, mutta tälläinen vesipyörre kylläkin. Onneksi se oli menossa eri suuntaan ja sopivan kaukaa.

Oli hienoa laittaa purjeet kokonaan ylös. Malaika kiisi kuutta solmua. Tuuli ei valitettavasti kääntynyt odotetusti pohjoiseen. Tällä kurssilla suuntasimme ohi Bora Boran. Kryssimme pari kertaa, mutta sitten tuulikin alkoi tyyntyä. Kaveriveneemme siirtyi moottoroimaan, mutta me päätimme vielä yrittää. Lopulta Samikin suostui päräyttää moottorin päälle.

Vene-elämässä syntymäpäivälahjoista tulee yhteisiä veneen kanssa. Meira ja Malaika saivat lahjaksi tämän mahtavan plotterin, eikö olekkin upea. Kiitokset asianomaisille!

Bora Boralla on vain yksi passi, eli sisäänmenoaukko laguuniin. Liittoutuneet räjäyttivät sen toisen maailmansodan aikana sota-aluksilleen. Passi on siis leveä ja hyvin merkattu, eikä siitä kulkemiseen tarvitse tarkistaa vuorovesien aikatauluja.

Bora Boran Boijut

Bora Bora on varmaan tunnetuimpia saaria Ranskan Polynesiasta. Se on tunnettu erityisesti meren päälle rakennetuista pikku bungaloweista, jotka on itseasiassa keksitty täällä. Ehkä siksi Bora Bora on erityisen suosittu kohde mm. häämatkailjoiden parissa. Noin 8000 asukkaan saarta kiertää riutta ja pikku saarien, eli motujen, kehä.

Ah! Hiljaisen Maupitin jälkeen oli mahtavaa nautiskella jälleen palveluista.

Bora Boralla ei saa enää ankkuroitua vapaasti. Suurin osa veneille tarkoitetuista alueista on poijutettu. Veneen parkkipaikka maksaa Bora Boralla 25€ yöltä tai vaihtoehtoisesti 11 päivän hinnalla saa olla kuukauden (eli noin 280€). Tähän kuuluu myös roskien haku pari kertaa viikosta veneeltä sekä tulevaisuudessa wifi.

Nyt kun ankkuri on harvinaisesti ylhäällä huomattiin, että olemme muistaneet sen koon väärin. 27kg sijasta Malaikan pitää paikoillaan 33kg Rocna möhkäle. Tämän suurempaa ankkuria ei meidän vinssi edes saisi ylös.

Poijua lähestytään tuulta vasten. Poijusta roikkuva lenkki kaapataan kepillä ja sidotaan köysillä molemmin puolin kiinni veneen keulaan. Poijujen ongelma on, että niiden kuntoa ei aina tiedä. Toisin kuin oman ankkurin ja ketjun.

95% ajasta olemme olleet Malaikalla ankkurissa, mutta saimme ensimmäisen poijun pitkästä aikaa heti kiinni ja Malaikan parkkeerattua turvallisesti Bora Boran hellään huomaan.

Alternator muuttaa asennetta

Saavuttuamme Bora Boran upeisiin maisemiin oli aika taas nauttia purjehduksen parhaimmasta annista, maintetanssista. Malaikan moottoriin on kytketty alternator, eli laturi, jonka pitäisi muuntaa osan moottorin pyörimisen energiasta sähköksi akuille. Moottorilla ajaessamme olimme huomanneet, että akut eivät kuitenkaan enää latautuneet. Kerrottuamme asiasta ystävillemme meille tarjottiin heti apua, josta suomalaiseen tapaan luonnollisesti kieltäydyimme.

Vaihdoimme laturin hihnan ja testasimme jännitettä eri kohdista moottorin käydessä, mikään ei tuntunut auttavan. Noin kolmen tunnin yrittämisen jälkeen Sami viimein pyysi apua ystävältämme. Hänellä kesti viisi minuuttia löytää johto, jonka liitos oli löystynyt.

Yacht Club ja kulttuurishokki

Pääsimme vihdoin myös kunnon kauppoihin ja täydentämään varastoja. Kaupassa käynti vie paljon aikaa, myös itse kaupassa käymisen jälkeen. Veneelle saavuttuasi laitat kaiken paikoilleen. Ennen paikoilleen laittoa kaikki pestään, pahvit pois pakkauksista, vilja ja riisituotteet pakastetaan sekä tölkeistä poistetaan etiketit. Kaikki tämä sen vuoksi että veneen varastoihin ei pääse ikäviä ötököitä ja niiden munia.

Bora Bora Yacht Club myy 90 euron t-paitojen lisäksi ihan kohtuuhintaisia hampurilaisia. Kaupat ovat normaalia tasoa ja poijumaksua vastaan roskat kerätään tarvittaessa veneeltä. Ehkä isoin kulttuurishokki hiljaisen Maupitin jälkeen oli pitkästä aikaa nähdä taas laguunin sisällä turistien, eli Meiran mukaan turrejen, ohjaamia vesijettejä. Viime vuonna opetellessamme purjehtimaan Boralla oli lisäksemme vain kaksi muuta venettä eikä lainkaan turisteja.

Idässä yksi on kaksi

Makailtuamme viikon Yacht Clubin ankkurissa päätimme siirtyä saaren toiselle puolelle. Jännittävän pujottelun jälkeen syvyysluotain lakkasi toimimasta laittaessamme autopilotin päälle. Ei hätää. Soittaisimme vain jo paikalla olleille kavereillemme, kuinka syvää siellä on, mutta kun vhf-radiomme on hajalla. Uusi kiinteä radio on jo Tahitilla mutta karanteenin takia sen toimitus meille on viivästynyt. Päätimme ottaa poijun hieman kauempaa rannasta, ettemme ottaisi pohjakosketusta.

Näkymä Vaitapesta, eli Bora Boran pääkylästä.

Meiran tarrattua kiinni poijusta roikkuvasta lenkistä keppimme pidentyi yhtäkkiä kahteen osaan. Kun virtaus vei meitä toiselle puolelle, keppiin ilmestyi vielä kolmaskin osa. Keppimme olikin ollut kaiken aikaa kolmiosainen teleskooppikeppi! Ei tylsiä päiviä veneellä!

Valitettavasti keppi muuttui pian vielä kahdeksi. Käteemme jäi yksi osa, kun poijussa kiinni oleva pätkä irtosi. Peruutimme noukkimaan irronneen pätkän vedestä ja yritimme uudestaan toista poijua, jossa oli onneksi pidempi naru niin saimme sen heti.

Tadaa! nyt meillä on melkein kaksi keksiä 😀

Pahamaineiset paketit

Suomesta tilattujen pakettien osalta tilanne on tällä hetkellä se, että paketti, joka on postin mukaan saapunut Tahitille, ei ole saapunut tänne, vaan on hävinnyt. Toinen häviksissä ollut pakettimme on löydetty ja odottaa Helsingissä pääsyä lentokoneeseen. Kolmas paketti on nyt palautettu takaisin Tampereelle. Kaikkien aikojen jännittävin postaus Suomi-pakettien avaamisesta siirtyy siis hamaan tulevaisuuteen.

Eipä ole pahemmin valittamista vaikka säännöllisesti jotain hajoaakin 😀

Kiitos, että olet mukana matkassa! Ensi kerralla kaapelien vaihtoa ja uuden radion asennusta. Ehkä myös siirtyminen Tahaalle tai Raiatealle. Saas nährä.

PS. Viime kerralla kerroimme, kuinka Tietäjä-39 mukaan loketti poketti loppuisi sunnuntaina 5.9. Ei loppunut, vaan vasta 20.9. Muuten Tietäjä-39 on ollut hyvinkin oikeassa melkein lähes kaikessa aina välillä joskus.

Lisää kuvia ja juttuja yhteyksien pelatessa täältä https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Maupiti pitää otteessaan – eikä päästä irti

Maupiti on yksi kauneimmista saarista maailmassa ❤

Maupitiii! Puolentoista vuoden odotuksen jälkeen olemme viimein legendojen ja tarujen Maupitilla, josta olemme kuulleet vain pelkkää hyvää kaikilta ystäviltämme. Saari on osoittautunut maineensa veroiseksi. Ihmiset ovat ystävällisiä ja koirat ovat pieniä ja rauhallisia.

Koirakuume käy kuumana! Voisko tänkin vain kaapata mukaa?

Maupitilla vierailee säännöllisesti turisteja, mutta selvästi vähemmän kuin muilla Seurasaarilla. Vaarallinen passi, eli avomereltä laguunin sisälle johtava kulkuväylä, pitää isoimmat turistiveneet poissa.

Selkeä kuva siitä mitä se passi tarkoittaa.

Maupiti on kuulemma nyt samanlainen minkälainen kuuluisa Bora Boran saari on ollut 60-luvulla. Maupitin saarella, jonka ympäri kävelee kahdessa tunnissa, asuu noin 1000 asukasta ja ainakin 8 mantarauskua.

Tärkein päivä

Maupitin tärkein päivä oli 3.8, kun Meiralla oli täällä syntymäpäivät. Nautimme kuohuviiniä ja vietimme riehakkaat pitkät päiväunet yöpurjehduksen jälkeen. Meirasta on tullut vanhemmiten selvästi viisaampi. Joka ilta Meira on pystynyt ennustamaan kerta toisensa jälkeen oikein, mitä tv-sarjoissa (tällä hetkellä menossa Lost) tulee tapahtumaan. Meira onkin ansainnut Tietäjä-39 arvonimen.

Mantat

Maupitin saari on toiseksi kuuluisin mantoistaan, eli valtavan kokoisista rauskuista. He (ei missään nimessä ne) saapuvat melko säännöllisesti päivittäin puhdistamaan itseään tietyn korallisaarekkeen lähelle. Syvyyttä paikalla on vain viitisen metriä ja näkyvyys on erittäin hyvä.

Niin hienoja ja valtavia! Siipiväli näillä on ollut se reilu 3m.

Ainoa huono puoli oli lähellä oleva Maupitin passi, jonka virtaus oli niin suuri ensimmäisenä päivänä, että me katsoimme mantoja vain vuoroissa toisen aina odottaessa dinghyssä. Samaan aikaan paikalle tullut tanskalainen seurue ajautuikin virran viemäksi, ja paikallisten kalastajien täytyi pelastaa heidät ajautumasta avomerelle. Tietäjä-39 osasi ennustaa tämänkin.

Dingin voi kiinnittää vaikka linjamerkkiin ja tietty paalusolmulla! Se on meidän lemppari.

Mantat ovat hyvin uteliaita ja saattavat liihoitella erittäin lähellekin katsomaan sukeltajia ja snorklaajia. Vaikka mantarauskut syövät vain planktonia, mopoauton kokoisen mantan liihottaessa snorklaajaa kohti alkaa ainakin Malaika miehistöä usein vähän jännittää. Parhaillaan olemme nähneet kahdeksan isoa mantaa kerralla uimassa jonossa puhdistusaseman ympärillä.

Nousu vuorelle

Maupitin pääsaari on korkea ja ylös menee hyvin merkattu reitti. Reitille oli viritetty useaan kohtaan köysiä, joista pystyi repimään itseään ylös äkkijyrkkää seinää. Ylhäältä vuorelta oli kieltämättä komeat näkymät. Tietäjä-39 oli matkassa luottovarusteilla eli 10 euron läpsyillä.

Maupitin huipulla aka. Mt Te Uru Fa’atu 372m

Mara-umu

Kun säätiedotus lupasi yli kolmen metrin maininkia siirryimme hyvissä ajoin suojaisempaan ankkuriin pohjoisemmaksi lähemmäksi postia ja dinghy-ponttoonia. Koska arvelimme, että päivästä tulisi ankkurissakin lainehtiva, päätimme lähteä maihin.

Aamulla tilanne ei näyttänyt erityisen pahalta, tuuli oli kevyt ja aallokko pieni. Menimme dinghyllä satamaan, sidoimme veneen ponttoonilaituriin ja lähdimme kiertämään vuokratuilla polkupyörillä saarta. Puolilta päivin nousuveden aikaan toisella puolella Maupitia aallot alkoivat lyödä rantaan rakennettujen talojen perustuksiin ja kalastajat evakuoivat hädissään veneitään avomerelle.

Tässä vaiheessa meillä ei ollut vielä huolen häivää 😀

Poljimme pika pikaa takaisin satamaan. Vesi alkoi nousta tielle. Ojat tulvivat. Meidän dinghy pomppi edes takaisin ponttoonilaiturilla. Sami hyppäsi veteen ja nousi dinghyn päälle. Sami ratsasti hetken aikaa kuin rodeomiehet härkien päälle. Me ja paikallinen vene pääsimme viime hetkellä pois ennen kuin ponttoonin narut katkesivat ja koko kelluva törmäilyauto lähti hajottamaan muita laitureita.

Maisemat oli huikeita! Harmillisesti dingin pelastusoperaatiosta ei ole kuvia kun ei tietty ollut aikaa kuvata silloin.

Pysyttelimme veneellä. Seuraavat kaksi päivää vesi oli niin korkealla, että maihin ei ollut asiaa meidän pikku dinghyllä. Maupitille kerran kuussa tuleva yhteysaluskin jäi jumiin useiksi päiviksi satamaan kelien vuoksi. Tahitilla samaan aikaan järjestetyissä surffauskisoissa oli suurimmat aallot miesmuistiin. Ei kuitenkaan naismuistiin Tietäjä-39 mukaan.

Kaupassa

Jos Maupitilta on jotain huonoa sanottavaa, kaupassa käynti on osoittautunut haastavaksi. Paikallisilla on omat puutarhat ja lähes kaikki käyvät itse kalassa. Saarella on yksi leipomo, joka saattaa olla joinakin aamuina ehkä auki.

Valikoima kaupoissa on hyvin rajattua. Kaikki kyllä neuvovat aina mielellään, mistä saattaa saada kanamunia ja mistä lihaa, mutta vaikka saattaa, silti ei aina saa. Parhaimmillaan on parin tunnin ostosreissulta jäänyt käteen vain litra kermavaahtoa.

Hedelmiä ja vihanneksia löytyy onneksi torilta, jos mangotädit ovat kasvattaneet niitä yli oman tarpeiden. Kalaa saa helpoiten, jos kalastajat tulevat suoraa avomereltä omilla veneillään myymään ylimääräisen saaliin. Nyt hedelmien ja kalan myynti on valitettavasti loppunut kokonaan.

Lock down

Ei taas! Kun korona-tapauksia alkoi olemaan 200 000 asukkaan Ranskan Polynesiassa yli 2000 päivässä paikallisten viranomaisten oli tehtävä isoja ratkaisuja – Ranskan Polynesia lakkasi ilmoittamasta päivittäisten korona-tapausten määrää.

Paikallisten suhtautumista koronaan ei ole helpottanut, kun julkisuuteen on levinnyt kuvia ja videot, jossa paikallisten vaaleissa valitsema presidentti juhlii häissä muiden hallitusten jäsenten kanssa ilman huolta huomisesta kuin Obamat Hawajilla.

Ranskan valtion valitseman ”kenraalikuvernöörin” eli Haut Comissaar Bobrikovin painostuksesta Ranskan Polynesia laitettiin taas elokuun lopulla lock downiin, eli loketti pokettiin viralliselta nimeltään. Tietäjä-39 osasi ennustaa tämänkin! Eristys kestää tällä kertaa vähintään 15 päivää. Kaupassa saa käydä lupalapulla. Pääosin pitää pysytellä omassa talossaan tai veneessä. Purjehtiminen muille saarille on kielletty.

Maupitilla kiersi poliisiauto kuuluttamassa rajoitukset megafonilla ja meillä käytiin myös poliisiveneellä valistamassa rajoituksista. Vuorelle ei saa enää kiivetä, mutta mantoja saa totta kai käydä katsomassa. Heihin korona ei kuulemma tartu.

Aika loketti poketissa on mennyt Samin valittaessa ja Meiran tehdessä aurinkosuojia ja kiillottaessa Malaikaa korvakuulokkeet korvillaan. Yritämme pelata myös 90-luvulla tehtyä Maupitin saarelle sijoittuvaa Maupiti tietokonepeliä läpi.

Nyt pelastuslauttakin on saanut suojan ylleen.

Kalastajat eivät ole enää tulleet veneelle koronan takia, mutta Meiran tekemät pannukakut ovat nostaneet moraalia – Kermavaahtoa onneksi piisaa.

Köyhänmiehen wakeboard! Tätä tehtiin ennen lockdownia! Superhauskaa 😀

Paketit

Puolentoista vuoden odotuksen jälkeen Suomi avasi jälleen postiyhteyden Ranskan Polynesiaan. Viime perjantaina saimme vuonna 2019 joulukuussa pakkaamamme paketit matkalle Samin vanhempien osoitteesta. Postin noutopalvelu haki kaikki kolme pakettia samalla kerralla. Jee!

Ajatelkaa että täällä voit rakentaa talosi vaikka simpukoista ❤

Pakettien osalta tilanne on tällä hetkellä se, että postin mukaan yksi paketti on jo saapunut Tahitille, yksi ei ole ikinä edes saapunut postiin ja yhtä ei voi kuljettaa kuin maantiekuljetuksena. Jee ei. No yksi kolmesta ei ole huono suoritus!

Kiitos, että olet mukana matkassa! Lisää uutisia Maupitilta, tietokonepelin läpäisemisestä ja ehkä kaikkien aikojen jännittävin postaus Suomi-pakettien avaamisesta taas ensi kuussa. Mieledonda!

PS. Tietäjä-39 mukaan loketti poketti loppuu sunnuntaina 5.9. Saas nähdä…

PSS. Viime kerralle kerroimme kohtaamastamme vhf-radio-huijarista tori.fi verkkoalustalta. Otettuamme yhteyden poliisiin huijari palautti rahat tilillemme. Jepu jee!

Mauruuru murut!

Lisää juttuja ja kuvia lähes päivittäin täältä https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Raiatea! – Parkaisu paratiisissa

Malaikaan ei saa enää yhteyttä. Akkia, akkia, salmiakkia! Maupitiiii!

Uturoan riutta-ankkuri

Tätä maisemaa katseltiinkin paljon odotettua pidempään.

Niin kuin kaikista uskollisimmat seuraajamme varmasti muistavat, edellisessä postauksessa kirjoitimme, kuinka ”Opetellessamme purjehtimaan vuosi sitten olimme katsoneet kateellisina tätä Raiatean Uturoan riutan ankkuripaikkaa ja ajatelleet, että vain todella kokeneet purjehtijat voivat mennä sinne.”

Olimme niin väärässä. Luulimme, että Uturoan riutalle olisi vaikea tulla, mutta vaikeaa olikin päästä pois.

Tässä ankkurointipaikassa oli erittäin hyvä pito ja palvelut lähellä. Siltikin ei oltu suunniteltu olla ihan näin pitkään samassa paikassa… Välillä olosuhteet muuttuvat niin, että et voi kuin sopeutua. Ja vois sitä olla huonommassakin paikassa ”jumissa”.

VHF-radio

Viime kerralla pääsimmekin kertomaan, että mitään ei ole mennyt hajalle pitkään aikaan ja olimme siten päättäneet ryhtyä Malaikan parantelemiseen. Se oli virhe.

Noin päivä postauksen jälkeen meidän VHF-radio hajosi. VHF-radio on purjehtijoiden ja merivartioston välinen yhteydenpitoväline avomerellä, missä internetiä ja mobiiliyhteyksiä ei ole. Ilman VHF-radiota Ranskan Polynesiassa ei ole aihetta lähteä purjehtimaan atollin ulkopuolelle.

Lukuisten korjausyritysten jälkeen luovutimme ja ostimme Suomesta käytetyn Simradin VHF-radion. Vielä tosi edulliseen hintaan tori.fi palvelusta. Radiota ei kuitenkaan kuulunut. Parin viikon sisään meille paljastui, että myyjä oli huijari.

Tätä laitetta yritettiin korjata omin- ja ammattilaisvoimin. Turhaan, laite on vaan liian vaha eikä enää toimintakykyinen.

Meiran tehdessä uusia päällysteitä sohvaan paljastui selkätyynyn alta, että jääkaappi oli alkanut vuotaa kylmää seinän läpi. Vaikka kylmä viilensi kivasti Samin selkää, Meiraa harmittivat kosteuden tuomat homepilkut.

Onneksi tämä ei ollutkaan niin iso homma mitä aluksi pelättiin.

Myös vuoden omalla virityksellä korjattuna ollut dinghyn perämoottorin potkuri sanoi sopimuksensa irti ja alkoi pyöriä tyhjää. Airojen kiinnitykset irtosivat soutaessamme myrsky aallokossa.

Juhannus

Kaikesta huolimatta vietimme juhannusta iloisin mielin. Yhteistuumissa ruotsalaisen kaveriveneemme kanssa järjestimme kekkerit pohjoismaalaisen yhteistyön nimissä. Se olisikin yksi viimeisiä kertoja kuin enää kohtaisimme (jännittävää musiikkia!!!)

Hakunan lähtö

Ruotsalaiset olivat päättäneet viimein myydä veneensä ja lähteä Ruotsiin. Heidän alkuperäinen tavoitteensa, veneen myyminen Australiassa, oli rajojen sulkeuduttua mahdotonta ja heidän veneensä lähettäminen Ruotsiin ei olisi taloudellisesti kannattavaa.

Ranskan Polynesiassa on rajojen sulkeuduttua pikkuhiljaa tullut myyntiin useita purjeveneitä, joiden omistajat haluavat palata jo takaisin kotimaahan eivätkä halua purjehtia pitkiä etappeja epävarmassa maailman tilanteessa.

Veneen lähettäminen tankkerilla Ranskan Polynesiasta Eurooppaan maksaa veneestä riippuen noin 40 000€, joten halvempaa venettä ei kannata edes lähettää takaisin kotimaahan.

Kaveriveneemme Sweden Yacht 34 meni onneksi ensimmäiselle, joka tuli sitä katsomaan. Ranskalainen nuori mies aikoo purjehtia Ranskan Polynesiaassa sillä kaverinsa kanssa. Autoimme ruotsalaisia paluun valmistelussa ja vietimme haikeita viimeisiä päiviä. Kulttuurinvaihto oli ollut runsasta. Kuka olisi uskonut, että ruotsalaisia tulisi joskus ikävä? Nyyh.

Meiralle on muodostunut perinne piirtää syntymäpäivä- sekä jäähyväiskortteja ystäville.

Anti-Cycloni

Ruotsalaisen onnen kaikottua kelit muuttuivat astetta kovemmiksi. Etelämantereen lähistöllä pyöri Anti-Cycloni, eli tällä maailman puoliskolla vastapäivään pyörivä tuuli-ilmiö. Onneksi olimme sijoittuneet riuttojen ympäröimänä, joten aallokko ei koskaan noussut korkeaksi Uturoalla. Tuulelta meillä ei tosin ollut riutalla suojaa, mutta ei myöskään riskiä siitä, että tuuli olisi kiihtynyt laskeutuessaan vuoria alas.

Hetki ennen kuin myräkkä alkoi. Kovimmillaan tuuli oli 23m/s ja useaan päivään ei aurinkoa näkynyt.

Tietenkin ensimmäiset maailmalta odottamamme varaosapaketit saapuivat myös Uturoaan kelien ollessa kovat. Aallokkoja katsellessamme totesimme, että meidän puolikuntoisella dinghyllä eli Mosilla ei ole asiaa läheiseen kylään. Sami meloi hakemaan paketit ja evästä Meiralle. Ensimmäisessä lähetyksessä saimme viimein perämoottoriin uuden potkurin, jonka olimme tilanneet 5 kuukautta sitten.

Yritimme käyttää kovien tuulten ajan muutenkin hyödyksi. Meira teki uudet suojat jerrykannulle ja grillille sekä kiillotti teräsosia. Sami kehuskeli itseään. Malaikan ympärillä pörräävät hait olivat villiintyneet Meiran heitettyä pilaantuneen tonnikalafileen veteen. Sami ei enää uskaltanut mennä uimaan.

Pakettien odottelu

Anti-Cyclonin vielä jyllätessä saimme kuulla myös suuren Amerikan tilauksemme saapuneen Ranskan Polynesiaan. Tullimuodollisuudet hoiti Gondrandin välitystoimisto, joten jäljelle jäi vain Gondrandin palvelun maksu.

Valitettavasti ranskalaisten vapaapäivät ovat jo muodostuneet omaksi rasittavaksi vitsikseen. Virallisesti virallisia vapaapäiviä ei ole kuin hieman enemmän kuin muualla maailmassa. Epävirallisesti tilanne on toinen.

Odotellessa voi vaikka puhdistaa veneen pohjaa tai vaan lillua…

Maanantaisin pankit ovat ranskalaiseen tapaan luonnollisesti kiinni. Myös vapaapäivää edeltävä päivä on luonnollisesti vapaa. Samoin, jos vapaapäivä osuu torstaille, ei ole mitään järkeä mennä perjantaina töihin ja kuka nyt viikonloppuisin tekee töitä.

Akkia, akkia, salmiakkia!

Lohdutukseksi saimme suomalaisveneen kyydissä salmiakkia. Heillä on edessään hurja purjehdus Fidzille, Indonesiaan ja Reunionin kautta maailmanympäri. Matka on pitkä, mutta kapteeni on onneksi kokenenut. Kaikkeen ei voi tietenkään aina varautua. Uutisissakin ollut Reunionille purjehtivan toisen suomalaisveneen puomi ja mastoa suoraksi tukeva riki, eli ristiin rastiin ylös kulkevat teräsvaijerit, ovat vaurioituneet. Onneksi miehistönä on kokenut ja kekseliäs pariskunta. He pärjäävät varmasti.

Näitä oli odotettu!!!! Kiitos vielä sy/Melinan Ilkka ja Elina ❤

Paketit saapuvat

Iso tilaus. USA:sta Ranskan Polynesiaan ja meidän näppeihin ison tilauksen paketeilla kesti loppujen lopuksi aikaa saapua 2 kuukautta.

Pakettien joukossa oli tuiki tärkeää tavaraa, kuten vara-osia vedentekolaitteeseen, plotteri, jonka avulla voimme navigoida ja käyttää autopilottia, sekä siivet perämoottorille. Tärkeimpänä kuitenkin paketissa oli laturi pienelle käsi-VHF radiolle. Koko maailma oli taas avoinna!(riippuen tietenkin maakohtaisista koronarajoituksista).

Maupiti

Meiran syntymäpäivänä tiistaina 3.8. meidän oli tarkoitus saapua Maupitille, jos vain kelit suosivat ja suosivathan ne. Olemme haaveilleet kyseisestä saaresta nyt noin vuoden ajan, koska olimme kuulleet sieltä niin paljon uutisia.

Purjeiden trimmausta Bora Boran edustalla.

Kun hyvä sääikkuna avautui maanantaina 2.8, suunnittelimme matkan niin, että lähtisimme ennen auringonlaskua ja saapuisimme perille auringonnousun aikaan, sillä passi on silloin rauhallisimmillaan. Valitettavasti Malaika halusi tällä kertaa tietysti mennä mahdollisimman kovaa. Jouduimme pienentämään purjeet minimaalisen pieniksi, ettemme saapuisi liian aikaisin yöllä perille.

Maupitin sisääntulo, eli passi, on kuuluisan vaarallinen purjehtijoiden keskuudessa. Saapuessamme aamulla Maupitin edustalla koko meri kuohusi. Aivan passilla ryhävalaat nousivat vedestä ja toivottivat meidät tervetulleeksi. Maupiti ei ole osoittautunut sellaiseksi kuin kaikki sitä mainostavat. Se on vielä hienompi.

Kiitos, että olet mukana matkassa! Lisää uutisia Maupitilta taas ensi kuussa, tietokonepeleistä, linnoista ja mantoista.

Mauruuru murut!

Maupitin mysteeri. Ensimmäiset vihamiehet. Tahaan korallipuisto.

Huikea Huahine

Oli hienoa palata Huahinelle. Paikallinen Haapun tuttavaperheemme, Bernard ja Marielle, olivat palanneet normaaliin arkeen ja pääsimme seuraamaan heidän kanssaan Huahinen pikku saaren ja ison saaren välisiä urheilukilpailuja.

Mustekala on isossa roolissa Polynesialaista kulttuuria ja löytyykin monista taruista sekä maalauksista.

Samin isoin tavoite Huahinella oli Haapun poukamassa vierailun jälkeen päästä syömään Izzy’s ravintolan hampurilaisia. Paikka oli Samin pettymykseksi kuitenkin kiinni urheilukisojen ajan. Paikallisen Yacht Clubin lötköjä ranskalaisia syödessämme tapasimme muutamia Fijille matkaavia vanhoja tuttuja. Fiji on kuulemma avannut nyt satamansa purjeveneille. Maksuineen ja testeineen hintaa rantautumiselle tulee noin 2000 €, joten me ainakin pysyttelemme vielä toistaiseksi Ranskan Polynesiassa. (Viimeisten uutisten mukaan Covid jyllää taas Fijillä, eikä veneellä saa enää liikkua. Rantautua saa vain yhdestä satamasta.)

Haapun poukamassa tuttujen luona kylässä.

Huahinessa olomme pitkittyi suunniteltua pidemmäksi. Kelit olivat liian epävakaisia siirtyä eteenpäin. Jouduimme vain ihastelemaan kaukaa lännessä siintäviä Raiatean ja Tahaan saaria, joka kerta kun salamat löivät taivaalla. Kelit vaikuttavat purjevene-elämässä niin paljon enemmän kuin maalla asuessa. Kovalla tuulella ei kannata lähteä pois veneestä. Vaarana ei ole pelkästään, että oma vene laahaa ankkuria, vaan myös se, että muiden veneiden ankkurit tekevät niin ja törmäävät sinuun.

Miltei jokapäiväinen näky viikon ajan Faressa.

Kun sataa kunnolla niin laguuni täyttyy kaikesta vuorilta tulevasta irtotavarasta. Onneksi muovia ei näy.

Ahaa Tahaa

Viimein keli selveni ja pääsimme purjehtimaan Raiatealle, ja vielä myötätuuleen! Matka meni hitaasti madellen. Pian muistot tulvivat mieleen, kuinka purjehdimme täällä opettajamme Cyrillen kanssa viime vuonna. Silloin ei ollut samalla tavoin aikaa katsella maisemia. Kaikki oli uutta ja jännittävää.

Saavuimme tutulle paikalle kotiankkuriin Uturoaan, joka on merkitty virallisissa papereissa Malaikan kotisatamaksi. Raiatean telakan ankkuripaikka on hiukan pulmakas ankkuroida, koska usein pienellä tuulella veneet sijoittuvat pohjois-etelä suunnassa kovien virtausten mukaisesti eikä (yleensä) idästä tulevan tuulen mukaan. Me suoriuduimme ankkuroinnista kunnialla kokeneiden kehäkettujen ottein.

Raiatean vakkari ankkurimme viime vuodelta.

Tästä ankkuripaikasta näkee Bora Boralle.

Telakalla oli hiljaista, joten oli hyvin aikaa vaihtaa kuulumisia vanhojen tuttujen kanssa. Ruotsalaiset ystävämme Tuomotuilta ja Moorealta tulivat myös samaan ankkuriin.

Tuolla perällä me oltiin viime vuonna, ja oltiinkin paljon pidempään kuin piti.

Malaikan pituus kaksinkertaistuu

Eräänä aamuna Meira pyysi Samin ohjaamoon. Iso ranskalainen alumiinivene yritti ankkuroitua tuulen suuntaisesti vieressämme. Sami kävi kannella huutamassa ja näyttämässä, miten kaikki muut veneet olivat sijoittuneet kevyessä tuulessa pohjois-etelä virtausten mukaan. Neuvoista huolimatta ranskalaiset peruuttivat hienosti moottorilla tuulen mukana idästä länteen. Viiden minuutin päästä heidän alumiinitankkinsa oli sijoittunut täydellisesti samaan suuntaisesti meidän kanssamme, Malaikan ankkurin ja ankkuriketjun päälle. Veneiden etäisyys vaihteli viidestä kymmeneen metriin. Ankkurointialueella oli enemmän tilaa kuin Ikean parkkipaikalla juhannuksena.

Kun meidän oli viimein muutaman päivän päästä taas aika siirtyä, Sami kävi ehdottamassa ranskalaisille, että heidän pitäisi liikkua pois Malaikan ankkurin ja ketjun päältä.

Asterix ja Obelix (nimet on vaihdettu henkilöllisyyden suojaamiseksi) kertoivat Samin erehtyneen. Sacre Bleu! Heidän ankkurinsa oli heidän veneensä oikealla puolella. Menimme kaikki yhdessä keulaan katsomaan eteenpäin pingottuna ketjua. Kun Sami kysyi, näetkö kuinka ketjusi osoittaa eteenpäin kohti pohjoista, Asterix ja Obelix vastasivat – No. Impossible. (Ei.)

On ihanaa kun on tilaa ympärillä ja kukaan ei yritä änkeä väkisin liian lähelle 😉

Sami tarkensi vielä: –Ettekö oikeasti näe ketjua vai ettekö näe että se osoittaa eteenpäin. Asterix ja Obelix vastasivat: – En näe ketjuani, mutta se on iso ja painava. Ehkä se on vain mutkalla. Täällä tuulee aina kovaa. Veneet eivät voi mitenkään olla virtausten suuntaisesti.

Vaiherikkaan ja mielenkiintoisen keskustelun jälkeen Asterix ja Obelix väittivät kaikesta huolimatta edelleen kivenkovaa, ettei voi olla mitenkään mahdollista, että he olisivat ankkurimme päällä, koska Malaika on poijussa. Sami ilmoitti, että emme ole poijussa, vaan ankkurissa. Asterix ja Obelix eivät uskoneet, vaan väittivät niin kiven kovaa että olimme poijussa, että Samikin joutui itsekin katsomaan noin viiden metrin päässä kelluvaa veneemme keulaa ja siitä roikkuvaa ketjua. Sami kysyi, ettekö näe ketjua?

Uskottuaan viimein, että olimme ankkurissa, Asterix ja Obelix ilmoittivat, että meillä on vain liikaa ketjua. Kerroimme, että jos meillä olisi yhtään vähemmän ketjua me olisimme jo muuttuneet kahdesta purjeveneestä Ranskan Polynesiassa kaksikerrosbussiksi Lontoossa.

Oli aika lopettaa neuvottelut. Sami ilmoitti, että oli miten oli.

– Totuus selviää huomenaamulla, kun lähdemme.

Sami lipui virtauksen mukana takaisin veneellemme. Ranskalaiset ystävämme alkoivat nostaa ankkuriaan ylös. Siinä sitten kestikin. Heidän viimein onnistuttua erottamaan toisistaan oma ankkurinsa ja Malaikan ankkuri, joka oli oudosti liikkunut virtausten mukana heidän ankkurinsa alle, he siirtyivät taaksemme parin sadan metrin päähän. Kävimme Malaikassa keskustelua siitä, pitäisikö meidän informoida uusia ranskalaisia ystäviämme siitä, että tuosta ankkuripaikasta paikalliset tulevat aina häätämään purjeveneet pois. Totesimme lopulta, että jättäisimme diplomatian jatkossa muiden vastuulle.

Hakuna Matata

Purjehdimme ruotsalaisten ystäviemme Hakuna veneellä kaupoille Raiatean saaren pääkylään Uturoaan. Se olikin Samin ensimmäinen kerta täällä purjehtimassa jonkun toisen veneellä. Hakuna lipui kovaa pienelläkin tuulella. Loistava vene. Hakuna onkin nyt myynnissä sillä ruotsalaiset ovat palaamassa takaisin Ruotsiin. Nyt on tarjolla loistava vene merimiehille ja -naisille, pariskunnille tai miksei pienelle perheellekin.

Ihanan Hakunan myynti-ilmoitusta pääset katsomaan täältä https://www.facebook.com/groups/tahitiswapmeet/permalink/2171100069697269/?sale_post_id=2171100069697269

Ahaa Tahaa

Raiatealta siirryimme saman laguunin sisällä pohjoisessa sijaitsevan Tahaa saaren kaakkoispassille, eli laguunin sisään- ja ulosmeno aukolle. Tässä ankkurissa olimme viime vuonna kalastaneet ylös Nokian valmistaman autonrenkaan. Hyvä Suomi! Kävimme snorklaamassa passissa, ja löysimme uuden auton renkaan, mutta tällä kertaa se ei ollut Nokia.

Malaika on kuvassa keskellä. Kuvasta näkee hyvin myös mitä se passi käytännössä tarkoittaa.

Portugalilainen ystävämme Enrique neuvoi meille ”salaisen” snorklaus paikan pohjois Tahaalta. Päätimme yrittää purjehtia lähemmäksi paikkaa ruotsalaisten kanssa Malaikalla. Puolimatkassa vanhat ranskalaiset ystävämme tulivat takaamme moottorilla ja leikkasivat muutaman metrin päästä edestämme paapuurin puolelta styyrpuuriin. Meidän piti muuttaa kurssia välttääksemme törmäys. Nämä ovat siis aikuisia ihmisiä ja kertomansa mukaan erittäin kokeneita purjehtijoita. Koska meillä oli jo aiemmin ollut kieliongelmia tyydyimme kansainvälisiin käsimerkkien käyttöön.

Tullessamme lähemmäksi korallipuistoa Meira ja Cicci menivät keulaan tarkkailemaan vettä korallien varalta. Full to Port! Kuului keulasta. Käännettyään täydet vasemmalle Sami näki ohjaamossa, kuinka Malaika viisti korallisaareketta muutaman metrin päästä. Paikallinen kalastaja kiisi veneellään sanomaan, että reuna oli liian matala. Meidän tulisi ankkuroitua muualla ja tulla paikalle dingeillä.

Ankkuroiduimme etelämmäksi lähelle pientä motua, eli pikkusaarta. Samoin olivat aiemmin päivällä tehneet myös ranskalaiset ystävämme. Ajattelimme, että mahtuisimme tänne kaikesta huolimatta. Ensimmäisen vuoden olimme tehneet vain ystäviä muista veneilijöistä. Oli virkistävää viimein tehdä myös vihamiehiä.

Ankkuripaikka oli upea. Kuudessa metrissä hiekkapohja. Aamulla kymmenen aikaan mantat tulivat leikkimään veneiden luokse kirkkaaseen veteen. Motulle rakennettu pieni hotelli/ravintola tarjoili virvokkeita. Ranskalaisten dinghyn perämoottori hajosi. Elämä oli hyvää.

Korallipuisto

Tahaan pohjoisen korallipuistoon oli tästä ankkurista meidän dinghyllä noin tunnin matka, mutta se oli sen arvoinen. Emme olleet nähneet niin värikästä riuttaa aikaisemmin Ranskan Polynesiassa. Oli hieno nähdä myös vauvakoralleja. Ehkä La Nina vuoden kylmät merivirrat olivat elvyttäneet ne.

Kun poistuimme ankkurista mennäksemme Uturoaan ostoksille, Meira piti taas vahtia keulassa. Vasemmalle! kuului keulasta. Samaan aikaan Meira näytti kädellä oikealle (klassikko). Sami vaihtoi pakin päälle ja alkoi peruuttaa täysillä samaan aikaan tiedustellen rauhallisella äänelle: – Anteeksi, kulta, kumpaan suuntaan haluaisit, että käännymme? Kun suunta saatiin selville, matka jatkui koralleja väistellen perille…

Uturoa riutta-ankkuri

Opetellessamme purjehtimaan vuosi sitten olimme katsoneet kateellisina tätä Raiatean Uturoan riutan ankkuripaikkaa ja ajatelleet, että vain todella kokeneet purjehtijat voivat mennä sinne. Me sukelsimme hienosti sisään ilman ongelmia. Meitä vastassa oli telakkaystävämme Hio vuoden takaa. Hän onnitteli meitä ja tiedusteli mitä olemme nähneet vuoden aikana. Kuultuaan kertomuksemme hän sanoi, että nyt voimme kutsua itseämme purjehtijoiksi. Ei siis mitään opittavaa enää (lol).

About Time Two

Heittäessämme pois turhuuksia löysimme ohjekirjojen ja purjehdusoppaiden välistä Malaikan vanhan omistajan käyntikortin. Me olemme Malaika veneen neljännet omistajat. Edellinen (3. omistaja) oli teksas-kenialainen verojuristi. Käyntikortin avulla saimme yhteyden nyt veneen 2. omistajaan. Hänen aikanaan veneen nimi oli ollut About Time Two. Amerikkalainen herrasmies oli hyvin avulias ja kertoi kuinka oli purjehtinut veneen Kanadasta Meksikoon. Hän oli kymmenen vuotta sitten laittanut uudet epoksit pohjaan, sekä vaihtanut rikin ja peräsimen. Kaikki erittäin hyviä uutisia. Olimme kuulleet, että alkuperäisen peräsimen kanssa oli ollut ongelmia. Hän oli ollut myös kova kilpailemaan ja oli osallistunut useisiin purjehduskisoihin Malaikalla. Saimmekin paljon uusia kuvia Malaikasta.

Perusperjantaita

Olemme jääneet epävakaiden säiden takia hieman jumiin Uturoan riutan ankkuriin. Tuulet ovat pysyneet niin kovina, että ovat välillä pitäneet yölläkin hereillä. Mitään isompaa ongelmaa ei ollut kuitenkaan ilmaantunut pitkään aikaan, joten päädyimme tilaamaan Malaikaan päivityksiä jenkeistä. Rajojen auettua postin pitäisi viimein kulkea taas normaalisti tänne. Saa nähdä miten käy.

Kätevä korjata asioita kun ei oikeasti nää mitä tekee. Hyvä tuli silti!

Imurikin kävi uimassa yhtenä päivänä… Onneksi toimii edelleen.

Maupitille emme ole siis vieläkään päässeet. Se on pysynyt edelleen mysteerinä, niin kuin heti otsikossa kerroimme. Tavoite on lähteä Maupitille juhannuksen jälkeen, jos kelit suosivat. Tällä hetkellä Maupitin ainoan passin suulla on 4,5 metrin aallokko, joten sinne ei todellakaan ole hetkeen asiaa.

Ensi kerralla taas lisää kertomuksia kulttuurien värikkäistä yhteentörmäyksistä. Mauruuru, kiitos että olet mukana matkassa.

Lisää juttuja ja kuvia täältä https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Tabellit taas Tahitilla

Mitä siivousvälineitä Meira osti kaupasta? Mikä meni seuraavaksi hajalle Malaikassa? Mitä ”hauskoja” oikoreittejä Sami löysi viidakosta? Kaikki selviää alla.

Team Pfizer

Toiset Covid-19 rokotukset lyötiin olkapäähän huhtikuussa tutulla terveysasemalla Mooreassa. Samia ei juurikaan itkettänyt tällä kertaa. Jonoakaan ei ollut – Uutisjuttujen perusteella paikalliset eivät ole rokotuksista kovin innoissaan. Illalla Samille iski kuume, mutta muita sivuoireita ei sitten ollutollutollutollutkaan.

Tahiti

Moorean saarelta purjehdimme rokotukset saatuamme lyhyen muutaman tunnin reissun Tahitille. Taina Marinan ankkuri- ja poijupaikat olivat täynnä hylättyjä veneitä, joiden omistajat odottavat rajojen aukeamista Euroopassa ja USA:ssa. Pitkän yrittämisen jälkeen löysimme vapaan ankkuripaikan 20 metriä Intercontinental hotellin tyhjistä bungaloweista aivan veneväylän reunalta.

Ankkurivinssi lakkasi toimimasta. Samalla Sami muisti noin 10 kuukautta sitten purjehduksenopettajamme sanoneen jotain ankkurivinssin sähköjohtojen vaihtamisesta. Saimme onneksi vapaapudotettua ankkurin kerrasta tarpeeksi kauas vieressä olevista veneistä, ja Sami pääsi ryhtymään sähköjohtojen vaihtoon. Jee!

Onneksi Sami osaa korjata melkeinpä mitä vaan 😀

Oli hienoa olla taas vuoden jälkeen Tahitilla polynesialaisen kulttuurin sydämessä – Uusien maku ja tuoksuelämysten äärellä! McDonald’sin tuplajuustohampurilainen ei ole koskaan maistunut niin hyvältä kuin silloin. Globaalia makua tyydyttämään suunniteltu suklaapirtelö hiveli kurkkua ja äänihuulia. Oli pakko sanoa se ääneen: ”I’m lovin’ it!”

Tahitin Omaha

Tahitilla me tapasimme taas pitkästä aikaa muita suomalaisia. Miia ja Aiski ovat purjehtineet maailman merillä jo useamman vuoden punaisella teräsveneellä nimeltä Omaha. Heistä olikin paljon apua ja ennen kaikkea hyvää seuraa Tahitilla oleskelun ajan.

Sami kävi Aiskin kanssa heidän nopealla dinghyllään hakemassa verottomaan dieseliin oikeuttavat paperit ison sataman viranomaisilta. Viime vuoden aikana olimme käyttäneet dieseliä melkein 250 litraa täyteen hintaan, mutta nyt voisimme käyttää Yanmarin 50 heppaista konetta yötä päivää verovapaasti! Kuin laittaisi rahaa pankkiin!

Omaha lahjoitti meille anteliaasti oikean Suomen lipun. Se näyttää niin upealta, ettemme ole tohtineet ottaa sitä vieläkään käyttöön. Vietimme hauskoja iltoja salmiakista ja saunasta haaveillen ja suomalaista musiikkia kuunnellen.

Joku päivä raaskitaan vielä käyttääkin tätä…

Aorai vuori

Sami oli suunnitellut ruotsalaisen Hakuna Mata kaveriveneen Adden kanssa yönyli kestävää vuorelle kiipeämistä. Lyhyen googlauksen jälkeen Aorai vuori löytyi sopivaksi ehdokkaaksi.

Tahitilta pääsi ihailemaan Moorean siluettia, silloin kuin se ei ollut ukkosrintaman peittämänä.

Sovimme lähtevämme aikaisin aamulla, että viimeisellä leiripaikalla noin 2000 metrissä olisi hyvin aikaa ennen pimeää kokata ruokaa. Aamulla lähipysäkillä busseja ei kuitenkaan kuulunut ja yksikään taksi ei suostunut lähtemään hakemaan meitä satamasta asti, koska oli pyhäpäivä. Saimme onneksi liftattua kyydin keskustaan ystävälliseltä naiselta ja keskustasta viimein vastahakoisen taksikuskin viemään meidät vuoren juurelle.

Olimme täynnä intoa ja ihmettelimme ääneen:

”Miksi kaikki vastaantulijat ovat niin väsyneen näköisiä?”

Muutaman tunnin patikoinnin jälkeen rinkat alkoivat hieman painaa, mutta kyllähän sitä kävelee vaikka maailmantappiin kun on hienot maisemat.

Puolivälissä kapea polku muuttui mutavelliksi, lopulta saviseinäksi. Viimeiset 500 metriä polku oli noin puolitoistametriä korkeata portaikkoa. Jyrkänteillä polku hävisi näkyvistä pilven ympäröidessä meidät. Välillä näkyi vain häivähdyksiä ympärillä ja alapuolella näkyvästä taivaasta.

Olimme läpimärkiä päästessämme viimein perille leiripaikalle iltahämärässä. Niin olivat myös nuotiota varten varatut puut leiripaikalla. Söimme tölkkiruuan, linssipadan ja nakit, kylmänä ja yritimme pysytellä lämpimänä avaruuslakanoihin kääriintyneinä. Seuranamme oli samassa autiotuvassa kolme ranskan armeijan sotilasta, jotka eivät pitäneet Samin sota- ja antautumisvitsejä kovin hauskoina.

Katselimme hytisten, miten he levittelivät illalla paksuja patjojaan ja untuvamakuupussejaan autiotuvan lautalattialle ja vetivät villasukkia jalkaan. Karskeina pohjoismaalaisina miehinä ajattelimme Adden kanssa, että ovatpa he vilukissoja, eihän tropiikissa tule ikinä oikeasti kylmä.

Pimeän tullessa hengitys alkoi höyrystyä. Vaikka alhaalla merentasossa oli vieläkin tasainen 28-30 astetta, ylhäällä vuorella lämpötila laski yöllä 9 asteeseen. Puuskat huojuttivat autiotupaa. Tuuli tunkeutui läpi lautojen raoista.

Koko lautalattia tuntui tärisevän. Kun kysyin Addelta:

”Miten menee?”

Hän vastasi:

”Y-y-ri-tän va-vain py-syä hen-gissä.”

Pahinta oli kun kosteus kerääntyi avaruuslakanan alla ja alkoi kastella vaatteita. Tyynyiksi paidan sisään laittamamme vesipullot jäätyivät yön aikana.

Aamulla Samin suu lävähti auki, kun Ranskan merivoimien upseeri veti jalkaansa Karhun murtohiihtomonot. Mies näytti, kuinka hän kiipeäisi ylös huipulle saviseinää potkimalla monojen metallikärkiä seinämään. Tai sitten hän näytti mitä tapahtuisi, jos Samin vitsailu Ranskan armeijan uroteoista ei loppuisi.

Mekin olimme olleet aikeissa lähteä heti auringon noustua, mutta oli vielä aivan liian kylmä. Lämmittelimme auringonnousussa ja muistelimme, kuinka ihanan lämmintä oli asua purjeveneessä.

Pääsimme huipulle hyvissä ajoin noin 7:00 aikaan ilman hiihtomonojakin. Näkymät olivat huikeat. Olimme pilvien yläpuolella. Onnittelimme toisiamme urakasta selviytymisestä.

”Alas meno on helppoa.”

”Joo. Senkun vain liukuu pyllyllään vuorta alas.”

Saavuimme 15:00 aikaan takaisin paikalle, johon taksi oli meidät edellispäivänä jättänyt. Samin jalat eivät ole koskaan olleet niin kipeät. Onneksi saimme kyydin takaisin satamaan Tahitille muuttaneelta koodarilta.

Maintenance

Tahitilla oli aika vaihtaa vessan putket eli letkut. Meira lähti päiväksi kaupoille Papeeteen ja Sami aukaisi kaikki ikkunat ja laittoi kaikki tuulettimet täydelle teholle. Iltaan mennessä letkut olikin saatu vaihdettua. Satamassa saimme kierrätettyä myös vanhat öljyt ja muut roskat.

Oli todellakin aika vaihtaa uudet putket, se selvisi kun Sami ryhtyi hommaan! Nyt ei tarvi murehtia näistä muutamiin vuosiin 🙂

Papeete Day

Marina Tainan ison Carrefour ostoskaupan valikoimassa on kaikki sukista banaaneihin. Samoja tuotteita, joita löytyi Suomessa lähikaupasta ja eksoottisia hedelmiä, joista ei ole koskaan kuullutkaan.

”Katso!” Meira esitteli Samille innoissaan, mitä hän oli löytänyt. ”Tämä on parasta!”

Meira osti kaikki loput tiskiharjat Carrefourin hyllystä.

Tietäjät tietää! Sienellä tiskaaminen on jotenkin niin väärin…

Kiersimme samalla kaikki Tahitin veneilykaupat ja ostimme luksusta, joita olimme kaivanneet jo vuoden päivät, kuten sadetakit.

Hakuna Matata lähti kohti muita saaria. Sanoimme heipåt ja sovimme tapaavamme taas jossain. Me purjehdimme takaisin Mooralle Oponohun salmeen toisen kaveriveneemme Leonoran Larissan syntymäpäiville.

Oponohulla puuskan aikana ankkurivahti appi alkoi huutaa hälytystä. Vaikutti siltä, että olisimme laahanneet ankkuria viitisen metriä. Meillä on hyvä Rocnan ankkuri, ketjua tarpeeksi ja ankkurin oli nähnyt kolmessa metrissä asettuneen hyvin hiekkaan. Hetken pähkimisen jälkeen päätimme ankkuroitua uudelleen varmuuden varalta.

Aina onnistuminen ei oo kiinni välineistä, joskus yllätyksiä ilmenee pinnan ja hiekan alla 😉

Ankkurin mukana nousi ylös kuollut korallimöhkäle, joka painoi tuskin edes kiloa. Ankkurimme oli nostanut sen ylös hiekan uumenista. Hyvä, että ankkuroiduimme uudelleen. Korallimöhkäle olisi estänyt ankkurin uuden asettumisen.

Cook’s Bay antaa varjoa

Löytääkö kukaan kuvasta pienoa soittavan gorillan tai vuoristoradan?

Siirryimme syntymäpäivien jälkeen Cook’sin salmeen. Palvelut ovat lähellä, mutta korkeat vuoret ympärillä varjostavat aurinkopaneeleja ja aamulla on paljon kosteutta. Kuultuamme, että Omahan Miia on ompelija olimme päättäneet hankkia lisää aurinkosuojaa Malaikan ohjaamoon.

Mittausten jälkeen olimme käyneet kangaskaupoilla Papeeten teollisuusalueella. Muutaman päivän Mia sovitteli muovia ja kangasta, merkkaili tussilla merkkejä. Parin sovituksen jälkeen meillä oli huomattavasti lisää aurinkosuojaa. Erinomaista työtä. Lämpimät suosittelut! Suosi suomalaista! (Saakohan Suomessa enää sanoa noin? Toivottavasti tätä ei sensuroida siellä.)

Nyt Malaikan ohjaamo on kuin uusi lisähuone. Sivut saa tarvittaessa rullattua ylös piiloon.

Genoapurje

Keulapurjeemme vaati myös huoltoa. Aikoinaan purje laitettiin ammattikapteenien kanssa ylös meritestiä varten, eikä meillä ollut vielä kokemusta sen laittamisesta tai ottamisesta pois, joten pyysimme Omahalta neuvoja.

Pitkän pähkäilyn jälkeen Aiski totesi, että purje oli rullattu alun perin väärinpäin niin että UV-suoja ei suojannutkaan purjetta, vaan oli hienosti sisäpuolella suojassa. Onneksi pahempia tuhoja ei ollut vielä ehtinyt syntyä varsinaiseen purjeeseen.

Aiski myös hitsasi Malaikan puomissa kulkevan vaunun, johon oli tullut halkeama ja piti meille ammattimaista kolvikoulutusta imuriamme korjatessaan. Ilmeisesti kolvia ei saa käyttää muovin sulattamiseen. Tai piti. Emme enää muista. Isot kiitokset joka tapauksessa Aiskille ja Miialle kaikesta avusta!

Vappu

Vappua vietimme Malaikassa hyvän seuran ja ruuan merkeissä Leonoran ja Omahan kanssa. Miia oli tehnyt punajuuri- ja perunasalaattia ja Aiski marinoinut katkarapuja. Leonora teki kakun. Vappupicnicille kuului tietenkin lisäksi myös makkarat ja sivistynyt alkoholinkäyttö.

Delfiinimelonta

Cooksin salmi on suosikkipaikkojamme Moorealla. Sami meloi mm. monet kerrat salmeen leikkimään tulleiden delfiinien kanssa, mutta oli aika lähteä. Rajat aukesivat 1.5.2021 viimein amerikkalaisturisteille. Sanoimme heipat tutuille veneille ja erityisesti Omahalla ja Leonoralle. Molemmilla on edessään pitkä matka. Toisella takaisin Saksaan. Toisella Reunionin saarelle.

Menimme vielä päiväksi Vaiareaan tekemään viimeiset ostokset – Tarvikkeita venekaupasta ja ruokaa. Panostimme kunnon dinghyankkuriin, lasikuitukorjaussarjaan (knock, knock) ja snorkkeleihin. Toisilla saarilla kaikki on taas hieman kalliimpaa. Aamulla matka alkaisi yön yli Huahinen saarelle.

Villi Huahine

Kun myrskyjen välissä avautui pieni sääikkuna, lähdimme liikkeelle. Alkumatka oli kauheaa rynkytystä puolentoistametrin sekavissa aalloissa, jotka tulivat 5-6 sekunnin välein. Viimein avomerellä keli helpotti aallonkorkeuden noustessa kahteen metriin ja aallonvälin pidentyessä 12 sekuntiin.

Purjehdimme 2-6 solmua 5 solmun keskinopeudella 6-10 solmun laitamyötäisessä tuulessa, pääpurjeessa 2 ja puoli reeffiä, genoa melkein koko ajan kokonaisena. Yö oli rauhallinen ja meri kimmelsi planktonista – pian alkavan valaskauden ensimerkkejä. Saavuimme aamulla Huahinen eteläkärkeen ja laskettelimme aaltoja tutulle saarelle ja Haapun salmeen vanhojen tuttujemme Mariellan ja Bernardin vieraiksi.

Purjehtiessa ja vesillä varjossa olo on tosi tärkeää. Käytetään myös aurinkorasvaa joka päivä.

Tarkoituksena on lähteä täältä Haapusta kohti Maupitin atollia, kunhan keli sallii. Meri on aika kova ainakin seuraavat pari päivää ja Maupitin hankala passi vaatii hyvät olosuhteet, jotta ei käy haveria – alle 20 solmun tuulen ja 1.5 metrin aallokon muualta kuin etelästä.

Seuraavalla kerralla sitten taas lisää jännitystä: Onko Maupitilla todellakin kaikki niin paljon paremmin? Miten Hio, telakan vartija ja Maupitin tuleva kunigas, voi? Kuka söi kaikki karkit? Onko Korona 2 vielä elossa? Vai pääsimmekö sittenkään Maupitille?

Kiitos, että olet mukana matkassa. Mauruuru

Lisää materiaalia yhteyksien toimiessa lähes päivittäin https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma

Tsunami! – Moorealla enemmän on enemmän

Viime jaksossa saavuimme Tuomotukselta takaisin sivistyksen pariin Seurasaarille kolmen päivän purjehduksen jälkeen, jonka aikana hajosi niin autopilotti kuin pääkin. Ankkuroiduimme lopenväsyneinä aamutuimaan Moorean saarella Oponohun salmeen, jonne Kapteeni Cook saapui vuonna 30. syyskuuta 1777 tuoden sivistyksen ilosanoman maailman toiselle puolelle. Hämmentävästi Cookin salmena tunnetaan kuitenkin viereinen salmi.

Pääsimme ankkuroitumaan hiekalle julkisen rannan ja Moorean saarta ympäröivän riutan väliin. Alla oli kolme metriä kirkkaan sinistä vettä. Rauskut lepattelivat pohjalla. Pallokalat ajelehtivat pikku evillään virtausten mukana. Yksinäinen mustapilkkuhai uiskenteli tarkastamaan mitä olimme tiputtaneet veteen.

Kävimme nopeasti syömässä, tervehtimässä ankkurialueella olevat tutut veneet ja menimme nukkumaan pois purjehduksella tulleita univelkoja. Heräsimme seuraavana aamuna kovaan meteliin veneen perässä. Delfiiniparvi leikki takanamme. Elämää paratiisissa.

Vähän kuin olis uima-altaassa, mutta ootkin meressä ❤

Seuratessamme delfiinipoikasten leikkiä Meira muistutti, että Malaikan pohja pitää putsata, jääkaapin ja vedentekolaitteen merivesisihdit puhdistaa ja blogi kirjoittaa. Laitoimme Hookah- sukelluslaitteen käyntiin, ja seuraavat pari tuntia meni pohjaa putsatessa. Koko ajan pallokala ui takana haukaten aina välillä suuhunsa Malaikan pohjasta irtoavaa ruokaa. Lyhyen lounastauon jälkeen pallokaloja notkui Malaikan takana kokonainen perhe. Yritimme kovasti saada kaikki kylläiseksi.

Kun tekee vedessä hommia, ei haittaa vaikka välillä vähän sataa.

Tsunami

Levättyämme vuokrasimme kaverivene Leonoran kanssa auton Moorean ympäriajelua varten. Kävimme tutustumassa paikallisiin raunioihin ja näköalapaikkoihin, sekä tietenkin rautakauppaan. Kun olimme menossa lounaalle, näimme poliisien ohjaavan autoja vastaantulevalla kaistalla. Emme ajatelleet siitä sen enempää vielä sillä hetkellä.

Olimme enemmän huolissamme siitä, että lounaspaikkamme hampurilaisbaarin omistaja oli hätääntyneen oloinen, eikä suostunut ottamaan tilaustamme vastaan. Lopulta saimme hänestä irti, että Tahitin ja Moorean saarille oli annettu tsunamivaroitus. Uudessa Seelannissa oli tapahtunut maanjäristys yöllä ja odotettavissa oli 3–6 metrin korkuinen tsunamiaalto.

Suuntasimme auton heti takaisin kohti ankkurialuetta. Veneemme olivat ankkuroituneena noin 3 metrissä, joten tsunamiaalto tekisi pahaa jälkeä. Puolessa matkassa jouduimme kuitenkin myöntämään, ettemme enää ehtisi mitenkään ajoissa veneille ja ajamaan veneitä avomerelle ennen kuin tsunami saapuisi Moorealle. Käänsimme suunnan kohti vuoria ja ananasplantaaseja. Odotus vuorella oli piinaava, koska emme nähneet mitä alhaalla poukamassa tapahtui. Meillä ei ollut mitään hätää, mutta mietimme mitäköhän kelluville kodeillemme tapahtuu? Mielessä ehti käydä moneen kertaan, mitä tekisimme jos Malaika tuhoutuisi? Päätimme yhdessä, että täytyisi vain sitten ostaa uusi vene. Suomeen emme vielä palaisi.

Puolen tunnin odottelun jälkeen ennustus oli laskenut. Odotettavissa oli enää 0,3-1,5 metrin tsunamiaalto. Autoseurueet viettivät ylhäällä rinteellä aikaa keskenään jutellen ja jakaen vettä ja ruokaa, kunnes radiosta tuli ilmoitus, että voimme palata takaisin. Moorean pohjoispuolen salmiin oli saapunut 10 senttimetrin korkuinen tsunamiaalto. Huh! Selvisimme säikähdyksellä ja evakuointikokemusta rikkaampana.

Ajoimme vuorelta ankkurialueen ohi. Veneet kelluivat turvallisesti samoilla paikoillaan kuin ennenkin. Lähdimme metsästämään auki olevaa lounaspaikkaa, mutta miltei kaikki ravintolat olivat kiinni tsunamivaroituksen vuoksi. Hetken ajelun jälkeen löysimme pikku ravintolan, jossa saimme viimein hampurilaisia ja jäätelöä. Olipahan päivä!

Jätski ei oo ehkä ikinä maistunut niin hyvälle kun tuona iltapäivänä.

Vaiarea rokotus

Muutaman päivän päästä siirryimme Vaiarean salmeen. Edessämme oli suora näkymä Tahitin saarelle. Takanamme korkeat vuoret. Olimme ankkurissa aivan Sofitel hotellin edessä, jossa yksi yö maksaa 400-900€!

Siinä ollaan Leonora veneen kanssa ankkurissa ja ihan ilmaiseksi 😀

Koska edellinen kerta oli jäänyt lyhyeksi, vuokrasimme auton vielä toisen kerran. Kävimme kaatopaikalla ja vesiputouksilla. Vedessä näkyi pieniä katkarapuja ja tietenkin myös vauvamureenoja.

Vesiputouksilla. Sateen jälkeen putous on paljon suurempi.

Matkalla näimme sairaalan ulkopuolella ranskankielisen ilmoituksen koronarokotteista. Koska paikalla ei ollut jonoa, päätimme käydä kysymässä mikä on tilanne. Lyhyen pähkinnän jälkeen sairaalan lääkäri päätti antaa meille rokotteen. Kielitaidottomuus aiheutti kuitenkin hieman ongelmia. Lääkärin kysyessä allergioista Samin täytyi vain imitoida kissaa. Se onnistui onneksi hyvin. Samin esittäessä heinänuhaa lääkärin ilme muuttui. Hän kysyi epäillen, oletko allerginen kokaiinille? Tunnin päästä kaikilla oli kipeät olkapäät.

Ei tarvinnut jonotella. Silti aikaa kului tunnin verran.

Google kääntäjällä koitettiin saada selkoa, mihin ruutuun kannattaa raksi laittaa.

Ranskan Polynesia yrittää kovaa vauhtia saada rajoja auki. Tiukat eristäytymistoimet ovatkin toimineet hyvin ja yksi maailman pahimmista tartuntapesäkkeistä on päässyt ykkösluokkaan. Tartuntoja löytyy muutamia enää per päivä ja rokotukset ovat auenneet kaikille.

Moorealla ilmakin on parempaa

Vaiareassa pääsimme taas pitkästä aikaa kunnon kauppaan. Ensimmäisenä sisään astuessa huomasimme ilmastoinnin, jota emme olleet kokeneet melkein vuoteen. Kylmä viima heilutteli hiuksiamme kuin Baywatch tv-sarjassa.

Ruokakauppa oli meille Moorean paras nähtävyys. Lattia ei lainehtinut vedestä tai torakoista. Ei tarvinnut avata pakastimia ja penkoa laatikoita tietääkseen mitä oli myynnissä. Hedelmistä ja vihanneksista ei tarvinnut taistella. Hintataso on taas melko lähellä Suomea. Emme saaneet ensimmäisellä kerralla ostettua hämmennykseltämme kuin yhden kassillisen ruokaa.

Tiskiharja!! Wau! En oo Suomesta lähdön jälkeen nähnytkään näitä.

Oponohu salmi

Viikon jälkeen palasimme takaisin Oponohu salmeen. Ankkuroiduimme aivan salmen perille. Ympärillä kohosivat korkeat vuoret. Aurinkoa oli vähemmän, mutta ilma oli viileämpi.

Kävimme rauskujen ruokinta-alueella ja katsomassa veden alla olevia Tiki patsaita. Rauskut, hait ja tietyt kalalajit tulevat heti paikalle veneen saapuessa, koska jotkut yrittäjät ruokkivat niitä. Coco beachilla nautimme yhden parhaimmista aterioista rantavedessä istuen.

Coco beach ravintola oli herkullinen, mutta Samin mielestä annokset olisi voineet olla hieman suuremmat 🙂

Ruotsalainen kaveriveneemme Hakuna saapui myös Moorealle. Teimme vaelluksia ananasplantaaseille. Trooppisen puutarhan vaelluksella 14 kilometrin matka kesti 6 tuntia. Polku meni ylös alas. Välillä polun viereen oli laitettu köysiä, joista sai tukea kompuroidessaan ylös tai laskiessaan pyllymäkeä alas. Yksi Samin ”oikoreitti” vei meidät vahingossa myös paikalliselle rommipanimolle, jossa saimme testata jääkylmiä virvokkeita usean tunnin kiipeilyn jälkeen.

Kiipeilyn ja snorklausten välillä olemme korjanneet venettä, vaihtaneet anodeita, siivonneet, kiillottaneet Malaikaa ja rakennettu uutta kirjoitustilaa Samille.

Seinän ja katonrajan äänieristämistä sikaflexillä. Enää ei seinä narise ja häiritse yöunia.

Siivousta, kiilotusta ja ruosteen poistoa. Hommat käy kuntoilusta kun koko ajan on niin ihanan kuuma 😀

Moottori -check! Sami taisi vaihtaa jonkun hihnan tällä kerralla. Yrittää esittää, että ymmärtäisi noista jotain.

Tällä hetkellä olemme taas Vaiareassa odottelemassa toisia rokotuksia, jotka saamme keskiviikkona. Sen jälkeen siirrymme Tahitille tekemään ostoksia ennen matkan jatkamista kohti uusia saaria.

Ranskan Polynesian saaret. Olemme olleet nyt oranssilla merkityillä saarilla ja atolleilla. Matkaa on kertynyt pyöreästi Suomesta Espanjaan. Tutkittavaa piisaa vielä vaikka kuinka.

Seuraavalla kerralla taas kaikkea uutta jännää samalla kanavalla: Mitä siivousvälineitä Meira ostaa Tahitin kaupoista? Mikä menee seuraavaksi hajalle Malaikassa? Mitä uusia ”hauskoja” oikoreittejä Sami löytää viidakossa?

Kiitos, että olet mukana matkallamme. Mauruuru.