Heippa Huahine ja Seurasaaret. Tervetuloa ensimmäiset yön yli kestävät purjehdukset sekä Tuamotuksen ”vaarallinen” saariryhmä

Jäähyväistunnelmia Huahinelta. Keskellä Mariella ja Bernard, jotka saivat meidät tuntemaan olomme todella kotoisaksi Haapun poukamassa. Oikealla ystävämme, Larissa ja Christoph Leonora veneestä.

Viime kirjoituksen jälkeen ollaan vaihdettu saariryhmää, koettu ensimmäiset yön yli purjehdukset, nähty valaita, hyvästelty ystäviä, tavattu suomalaisia, nähty kun isopurje hajoaa, sekä uitu valtavien paholaisrauskujen kanssa.

Sami the Spiderman. Trapetsilla temppuilua ystäviemme veneellä Leonorassa, superhauskaa!

Paljon on kerinnyt tapahtua viime kirjoituksen jälkeen. Koetan kirjoittaa mahdollisimman tarkasti kaiken. Saatiin toiveita Suomesta että kirjoitukset voisi olla pidempiä, yritetään siis toteuttaa tämäkin toive 😉 

Kerroinkin edellisessä kirjoituksessa asettuneemme Haapuun odottelemaan, jos uusi karanteeni tulee tai muita mahdollisia rajoituksia. Muutaman kuukauden odottelun jälkeen totesimme, että uusia rajoituksia tai karanteeneja ei ole ilmeisesti tulossa. Korona leviää edelleen ja kuolemantapauksiltakaan ei ole vältytty. Hallitus on kaikesta huolimatta päättänyt pitää rajat auki. Turismi on pääelinkeino täällä eikä uuteen karanteeniin ole yksinkertaisesti varaa.

Ainoat rajoitukset on välttää turhaa matkustamista Tahitille tai Moorealle ja sieltä muille saarille. Maskeja tulee käyttää julkissa paikoissa ja yli 10 hengen kokoontumiset on kielletty. Muuten elämä on täällä melko normaalia.

Sami lempipuuhassaan Faressa. Malaikassa oli puhallettava kajakki valmiina, kun ostimme veneen.
Käytiin muuten maalaamassa omat pareot. Pareo on perinteinen Tahitilainen kangas, josta sitomalla saa luotua monia erilaisia vaateita. Myös miesten shortseja, tästä onkin kuva https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/instagramtilillä.

Saarten välistä matkustus kieltoa ei tullut, eikä ole näillä näkymin tulossa. Joten aloimme suunnitella ja valmistella Malaikaa seuraavaa purjehdusta ja saariryhmän vaihtoa varten.

Suunnitelmamme oli lähteä Tuamotuksen saariryhmälle syys/lokakuun vaihteessa, kun sää olisi siihen sopiva. Tuamotus koostuu useasta atollista, joista moni on täysin asuttamaton. Atollit ovat vanhoja tulivuorien jäämiä, joista jäljellä on enää reunat. Atollien keskellä on suuri laguuni, jonka sisällä liikkuessa tulee olla tarkkana sillä merkitsemättömiä koralliriuttoja on lukuisia. Tämän takia Tuamotuksia kutsutaan ”vaaralliseksi saariryhmäksi”. 

Purjehduksen suunnittelumaisemia Faresta.

Sään tarkkailun ohessa aloitimme veneidemme varustelut. Teimme paljon pieniä korjauksia sekä lukemattomia ostosreissuja Faressa Tuamotuksia varten. Muutamaa suurempaa atollia lukuunottamatta atolleilla ei ole juurikaan kauppoja ja asukkaita on usein vain muutama sata jos sitäkään. Kaupat mitä löytyy ovat lähinnä pieniä kioskeja, josta saat ostettua pakastettua lihaa, riisiä ja pastaa sekä muuta kuivatavaraa ja tietenkin olutta vaihtopulloa vastaan.

Sami valmistamassa kookoskermaa poissoncru ruokalajia varten.
Valmis annos. Kookoksesta käytetään kaikki ja kuoresta voit tehdä vaikka tarjoiluastian.

Ostimme Malaikan varastot niin täyteen ruokaa ja varaosia, kun vain jaksoimme kantaa. Samalla yritimme arvioida tulevaa kulutusta. Sami teki tästäkin exel-taulukon, joten ensi kerralla osaamme varustella ehkä paremmin kun näemme mikä on todellinen kulutus. Ruokaa ja kaikkea muutakin on arviomme mukaan tarpeeksi. Jos jostain syystä tulee tarve täydentää varastoja (tai saada tuoreita kasviksia tai hedelmiä) voimme tehdä tilauksen Tahitille, josta agentti laittaa tilauksen rahtilaivaan. Me voimme sitten poimia tilauksen periltä missä ikinä olemmekaan.

Parasailor-purjeen testaamista Huahinen edustalla. Parasailor on kevyelle tuulelle tarkoitettu purje.

Ennen lähtöä Huahinelta tapasimme myös ensimmäiset suomalaiset täällä Ranskan Polynesiassa. Eräänä perjantai-iltapäivänä huomasimme että Haapun poukamaan oli saapumassa uusi vene. Kun vene lähestyi, näimme, että siinä oli Suomen lippu. Annoimme heidän ankkuroitua rauhassa ja asettua poukamaan. Sitten käytiinkin heti moikkaamassa uusi tulokkaita. Melina veneestä löytyi mukavat Ilkka ja Hanna, joiden kanssa vietettiin useampi hauska ilta. Juhlittiin myös Hannan syntymäpäiviä ja saatiin paljon vinkkejä purjehdusta ajatellen. Saatiin heiltä myös suuri apu, kun he kävivät hoitamassa asioitaan Raiatean saarella. Meidän purjehduksenopettajamme Cyrille sai heiltä paluumatkalla kyydin Raiatealta Huahinelle. Toivotaan, että heidän suunnitelmat onnistuvat ja he pääsevät jatkamaan matkaansa Uuteen-Seelantiin.

Jälleennäkeminen Cyrillen kanssa! Kiitos vielä Ile ja Hanna ❤

Meidän purjehduksenopettajamme Cyrille oli tällä välillä myynyt oman veneesä Raiatealla ja valmisteli paluutaan Ranskaan. Meillä oli kolme opetuspäivää jäljellä hänen kanssaan. Sattumalta aikataulumme osuivat yhteen. Hän tulisi meidän kanssamme Tuamotuksille ja käyttäisimme viimeiset opetukset yön yli purjehtimisen opetteluun. Tarjosimme hänelle myös mahdollisuuden jäädä lomailemaan hetkeksi Malaikaan opetuksen jälkeen, jonka hän otti ilomielin vastaan. Aloimme olla kaikin puolin valmiita lähtöön.

Ready, set, sail!

Lähtöpäivän aamu koitti. Suunnitelmissa oli lähteä n. 17.00 aikaan lauantaina Faresta, jotta olisimme valoisan aikaan turvallisesti ulkona riutasta, kerkiäisimme syödä illallisen yhdessä, tehdä tiskit ja asettaa purjeet sekä kurssin oikein. 

Lähtöpäivä piti olla rauhallinen, vähän kokkailua, asioiden läpikäyntiä ja lepäilyä, jotta meillä olisi paljon energiaa tulevaa purjehdusta varten. Olimme valmistelleet mahdollisimman paljon jo etukäteen, mutta tietenkin kaikkea yllättävää ilmeni viime hetkellä…

Kylmä ja tuore kookosvesi!! Auttaa kaikkeen ja antaa paljon energiaa ❤ nam!

Aamulla kun heräsin ja menin ulos näin, että linnut olivat jättäneet valtavan jäähyväis ”lahjan” Malaikan kannelle, puomiin ja biminiin, yök!! Tiedossa oli siis todella pahanhajuinen, ällöttävä ja aikaa vievä siivousoperaatio.

Sami aloitti aamun testaamalla varuiksi että navigointi valot toimivat (olivat toimineet hyvin tähän asti). Keulan valo ei jostain syystä toiminutkaan, joten ei kun korjaus hommiin.

Korjaukseen meni mukavat 2h, mutta valo saatiin viimein toiminaan. Minä kävin tällä välillä hakemassa viimeiset ostokset ja tuoretavarat ja jatkoin siivousta.

Seuraavaksi huomasimme, että jostain syystä pilssi haisee hieman dieselille. Noh ei kun selvittämään asiaa. Olimme juuri edellisenä päivänä täyttäneet kaikki tankit ja ilmeisesti olimme epähuomiossa ylitäyttäneet diesel tankin. Se vuosi pikkuisen, joten poistimme viitisen litraa dieseliä myöhempää käyttöä varten ja siivosimme sotkun pois. Tähänkin hurahti mukavat pari tuntia ja kävimme viimein lounaalla. Lounaan jälkeen minä aloin valmistella ruokia purjehdusta varten, jotta kenenkään ei tarvitsisi kokkailla sisällä kun purjehdimme.

Pojat tarkistivat tällä välillä moottorin ja vaihtoivat moottorin impellerin, joka olikin jo hajoamispisteessä. Vaihto sujui muuten ihan hyvin, mutta Sami joutui tekemään uuden tiivisteen, jonka kuivumisessa menikin yllättävän paljon aikaa. Vihdoin alkoi vaikuttaa sille, että Malaika ja me olisimme valmiina lähtöön. Kuin ihmeen kaupalla olimme myös vielä aikataulussa. 

Lähtöä edeltävä viikko oli loputonta dingillä ajoa kaupan ja Malaikan välillä.

Veimme viimeiset roskat ja nostimme dingin ylös. Purjehdus oli kohta alkamassa. Muistan, että vaikka päivä hurahti kiireessä  eikä levolle ollut aikaa, oli jännittävää ajatella, että pian olisimme useamman päivän merellä emmekä näkisi maata. Ystävämme lähtivät tässä välissä jo matkaan. Heilutimme ja huutelimme toisillemme, että nähdään Tikehaulla! Tikehaun atolli oli määränpäämme nimi Tuoamotuksilla. Saapuisimme sinne maanantaina johonkin aikaan.

Pian myös me aloimme nostaa ankkuria, mutta… 

Jostain syystä windlass, jolla ankkuri nostetaan ei toiminutkaan. Olimme että mitä ihmettä, se on aina toiminut! Pojat riensivät selvittämään ongelmaa. Onneksi ongelma selvisikin yllättävän nopeasti (sähköjohto oli löystynyt) ja vika oli nopeasti korjattu, pääsimme viimein lähtemään.

Auringonnousu keskellä merta. 03.00-06.00 vahtivuoro on siitä mukava, että näet auringonnousut ja uuden päivän koiton.

Kun pääsimme ulos Faren riutasta ja olimme asettamassa purjeita näimme melkeinpä heti ensimmäiset valaat. Oli vaikuttavaa nähdä kuinka niin iso eläin liikkuu sulavasti vedessä. Valaat olivat turvallisen kaukana meistä, mutta annoimme niille silti lisää tilaa. Saimme kiitokseksi vielä pyrstötervehdyksen ennen kuin ne sukelsivat syvyyksiin. 

Asetimme purjeet ja kurssin kohti Tikehauta. Sami kokkasi illallisen loppuun, joka olikin ilmeisen mielenkiintoinen kokemus hänelle. Sami tuli hieman merisairaaksi ja sanoi että ei mielellään enää kokkailisi purjehtiessamme. Onneksi olin kerennyt valmistella muut ruuat jo valmiiksi jääkaappiin, eikä kenenkään tarvitsisi enää kokkailla. Söimme illallisen yhdessä ja minä tein tiskit.

Tikehaun atolli. Valkoista korallihiekkaa löytyy kilometritolkulla.

Useamman päivän purjehdukset olivat minulle ja Samille täysin uusi kokemus. Vene ei siis pysähdy välillä vaan matkaa tehdään vuorokaudenajasta riippumatta. 

Matka Huahinelta Tikehaulle on 200 merimailia. Sääennuste lupasi ihan mukavaa purjehduskeliä (jos vastatuulen purjehdus on jonkun mielestä mukavaa, meidän mielestä ei niinkään). Vastatuuleen purjehdus tarkoittaa useimmin sitä että vene hakkaa aallokkoa vastaan, välillä pehmeästi, välillä hyvinkin kovaa. Tämä tarkoittaa sitä että veneen sisällä kaikki tulee olla hyvin kiinni, että tavarat ei lentele, kolise ja rikkoudu tai riko paikkoja. Purjehduskulma olisi miltei koko matkan rapsakka n.30 astetta. Tämä taas tarkoittaa sitä että vene kallistuu aika paljon. Voin kertoa että esim. vessassa käyminen on melko mielenkiintoista kun vene on todella kallellaan. Ylipäätään veneen sisällä liikkuminen on hieman hankalaa kun vene on kallistunut.

Ennuste lupasi matkalle n.20 solmun itätuulta, ilman voimakkaita puuskia ja maininki olisi n.1.5m, eli pieni. Matka tulisi kestämään vauhdista riippuen noin 36-48h. Vahtivuorot jaettiin 3h vuoroihin. Koska meitä oli kolme tämä tarkoitti 6h lepoa ja 3h vahtia. Vahtivuorojen aikana korjaat tarvittaessa kurssia, trimmaat purjeita ja vahdit, että vene ei törmää mihinkään. Muistan edelleen ensimmäisen vahtivuoroni. Se oli 21.00-00.00. Oli jännittävää olla pimeässä illassa ohjaamossa. Näit kaukaisuudessa kaveriveneemme navigointivalon, tähdet ja kuun. Kuulet aaltojen ja tuulen äänen. Muuten on hiljaista, todella hiljaista. Muistan ajatelleeni kuinka pieni Malaika on suuressa meressä ja kuinka missään ei ole ketään…

Merisiililajike, jota voi syödä.

Kun vahtivuoroni päättyi ja siirryin sisälle nukkumaan, hiljaisuus päättyi siihen. Veneen sisällä äänet moninkertaistuvat. Natina ja pauke oli melkoinen. Äänet kuulostivat sille, että vene vähintäänkin hajoaa ja kaikki tavarat rikkoutuvat. Vauhti myös tuntui todella paljon suuremmalle kuin ulkona. Laitoin kuulokkeet korville ja nukahdin välittömästi. Nukuin sikeästi ensimmäiset kolme tuntia, jonka jälkeen aloin alitajuntaisesti odottaa vahtivuoroni alkua, joka olisi 06.00.

Kaikesta huolimatta purjehdus sujui hyvin, vuorot kiersivät rutiinilla. Nukut, syöt ja vahdit, kuuntelet musiikkia, äänikirjoja ja podcasteja. Trimmaat purjeita, korjaat kurssia ja katselet maisemia. Kerkeät ajatella kaikenlaista, myös sitä että kuinka epämiellyttävää vastatuulen purjehdus on ja kuinka kauan tämä vielä kestää, näkyykö maata vielä. Omalla kohdalla en ole vielä kokenut merisairautta, mutta ilmeisesti se muistuttaa krapulaa jota et pääse pakoon ennen kuin purjehdus loppuu. 

Viimein maanantaina aamupäivästä aloimme nähdä Tikehaun atollin taivaanrannassa. Määränpää oli jo melko lähellä! Samoihin aikoihin ystävämme soittivat vhf radiolla meille. He olivat juuri menossa riutan sisäänkäynnistä sisään. He olivat joutuneet käyttämään moottoria pitkään, sillä heidän isopurje oli revennyt matkalla. Kun kuulimme tämän radiossa, se kuullosti todella dramaattiselta. Huolestuimme, että oliko kaikki hyvin ja muuten kunnossa. Onneksi kuulimme, että rikkoutumiseen ei sisältynyt sen suurempaa draamaa. Isopurje oli vain vanha ja se oli tullut matkansa päähän. Onneksi Leonoralla on hyvä moottori ja ystävämme pääsivät turvallisesti perille.

Revenneen purjeen irroitusta.
Purjeen mittausta uuden tilaamista varten.

Kun tulimme Tikehaun passista sisälle, Sami sanoi että se oli kuin olisi surffanut aallon päällä. Oli mahtava tunne saapua perille ja tuntui ihmeelliseltä, kun vene ei ollut enää kallellaan ja hakannut aaltoja vasten. Mitään ei hajonnut, vaikka äänet kuulostivatkin välillä todella hurjilta. Perillä oli ihmeellisen hiljaista ja rauhallista. Matka kesti tasan 48h ja olo oli muutaman päivän kuin jet laagissa. 

Sininen ja sen eri sävyt. Tikehaun maisemat on kuin postikortista.

Nyt täällä Tikehaulla ollessamme ollaan autettu ystäviämme uuden purjeen tilaamisessa, lomailtu Cyrillen kanssa, snorklattu, melottu, kalastettu ja uitu mahtavien paholaisrauskujen kanssa ❤ Netti on usein täysin olematon, mutta muutaman viikon välein päästään myös sen pariin hoitamaan asioita.

Tullaan todennäköisesti viettämään vähän pidempi aika täällä, koska ystävämme eivät voi purjehtia ennen kuin saavat uuden isopurjeen.

Paholaisrauskut ❤

Keskiviikkona sanotaan heipat Cyrillelle ja meidän opetus hänen kanssaan on tullut päätökseen. Hän sanoi toissa päivänä, että on ylpeä meistä kuinka ollaan opittu paljon asioita ja uskoo että tullaan pärjäämään hyvin ilman häntä. Hän sanoi joskus aikoja sitten kun kuuli meidän tarinan, että meidän tavoite on ”from zero to hero”. Ehkä ei olla ihan vielä siellä hero asteella, mutta tuntuu että varmasti pärjätään kahdestaan.

Seuraavalla kerralla kirjoittajan puikkoihin astuu Sami ja pääsette kuulemaan hänen näkökulmasta elämästä purjeveneessä keskellä Tyyntämerta. Mauruuru, kiitos kun olet mukana!

Mariella The Queen of Haapubay ❤ Lisää kuvia ja juttuja https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Elämää purjeveneessä

Huahine tarkoitaa tahitiksi hurmaavaa naista.

Viime kirjoituksen jälkeen ollaan asetettu toistaiseksi aloilleen Haapun poukamaan, huollettu venettä, kierretty saarta ympäri, vietetty synttäreitä, jännitetty tuleeko uusi karanteeni, vastattu toimittajan kysymyksiin myöhemmin ilmestyvää lehtijuttua varten ja koettu useita Maramu myrskyjä.

Chilit kasvaa täällä pihojen lisäksi tienvarsilla ja ovat todella tulisia.

Elokuu on jo lopuillaan ja olemme edelleen samassa suojaisassa poukamassa Huahinen saarella. Poukamassa on kolme poijupaikkaa ja me saatiin niistä yksi. On hauskaa vaihtelua killua välillä poijussa ankkurin sijaan. Ei jäädä ainakaan kiviin kiinni 😉 Saatiin muuten just kyselyä Suomesta tähän liittyen. Kysyjä halusi tietää, että olemmeko ikinä laiturissa tai muuten suorassa yhteydessä mantereeseen vai killutaan vaan meressä. Vastaus tähän on helppo. Tähän mennessä ei olla oltu vielä yhtään yötä laiturissa, vaikka välillä on käyty tankkaamassa tai kaupassa laiturin kautta. Pääsääntöisesti yö ollaan ankkuroituneena tai poijussa mantereen lähellä. Maihin kuljetaan dingillä, samoin kauppaan, ravintolaan tai vaikka snorklaamaan. Dingi on vähän niin kuin meidän automme, jolla kuljetaan kodista eli Malaikasta eri paikkoihin. 

Pikku dingimme. Nostamme sen yöksi aina ylös.

Päätettiin asettautua tähän poukamaan useammastakin eri syystä. Elokuun loppuun asti on vielä Maramu-kausi, joka tarkoittaa kovia, vaikeasti ennustettavia etelän tuulia. Tätä juttua kirjoittaessanikin on juuri menossa Maramu. Juuri äsken tuuli puhalsi 32 solmun voimakkuudella ja sen pitäisi vahvistua vielä iltaa kohti. Poukamamme on yksi suojaisimmista paikoista Huahinella. Täällä on meidän ja kaveriveneemme lisäksi yksi saksalainen vene, joihin tutustuimme Raiatean telakalla, ja yksi ruotsalainen vene, joka on kaveriveneemme vanha tuttu sekä muutama muu vene, joihin ei ole ollut mitään kontaktia.

Maramu tunnelmia.

Toinen syy sille miksi päätimme jäädä tähän poukamaan, on koronavirus. Ranskan Polynesia avasi reilu kuukausi sitten maarajat kansainväliselle turismille taloudellisista syistä sillä maalla ei ole oikein muuta elinkeinoa. Merirajat ovat edelleen kiinni, eikä maahan pääse uusia purjehtijoita. Virus tartuntoja on nyt jo lähemmäksi 200. Ensimmäisellä kierroksella, ennen kuin koko maa meni karanteenin maaliskuussa tartuntoja, oli 62. Kukaan ei ole onneksi vielä kuollut tähän täällä, mutta sairaalapaikkoja on todella rajoitetusti. Esimerkiksi hengityslaitteita on koko maassa vain vajaa 20.

Perinteistä Ranskan Polynesian maisemaa.

Viruksen alkaessa levitä totesimme, että on parempi jäädä paikkaan missä paikalliset jo tunnistavat meidät ja tietävät että olemme olleet maassa jo ennen viruksen saapumista. Pystymme liikkumaan maissa normaalisti, eikä meitä pelätä. Paikalliset tervehtivät ja pysähtyvät juttelemaan kadulla, eikä maskeja juuri käytetä täällä Haapussa. Kaupat ja kaikki tarvittava on lähellä. Jos uusi karanteeni tulee tai saarten välinen matkustus suljetaan, olemme turvallisessa paikassa säiltä ja pystymme jatkamaan arkea suhteellisen normaalisti. Toivotaan parasta kaikkialle. 

Piilossa koronalta. On tosi kiva kun ei tarvitse kulkea maskin kanssa tässä kuumuudessa.

Elokuun alussa vietettiin myös minun syntymäpäiviäni. Päivä oli täynnä yllätyksiä, kakkua, lahjoja ja Tahitilaista kulttuuria. Saatiin paikallisilta lahjaksi juhlalliset kukkaseppeleet ja opittiin myös perinteisiä tansseja. Päivä oli todella ikimuistoinen. Katsotaan mitä keksitään sitten Samin synttäreillä marraskuussa. Hauska ajatella, että meillä ei ole mitään tietoa missä olemme silloin. Edelleen täällä vai jollain toisella saarella? Aika näyttää missä ja miten niitä synttäreitä sitten vietetään.

Ylläri seppeleet ❤
Sekä tanssin opettelua, miehetkin pääsi mukaan mutta siitä ei ikävä kyllä ole kuvia…

Syntymäpäivien ja saaren tutkimisen välissä on vietetty ihan tavallista arkea. Huollettu venettä (aina on jotain, veneihmiset tietävät), jumpattu, käyty kaupassa ja pesty pyykkejä. Sami on kirjottanut paljon ja hoitanut kirjoihin liittyviä asioita Suomeen. Eilen kun olimme retkeilemässä lähikylään, juttelimme juuri siitä, kuinka paljon kaikkea olemme oppineet. Tammikuussa kun saavuimme Tahitille emme tienneet purjehtimisesta tai veneen huollosta juuri mitään ja nyt elokuussa ollaan omillamme, ilman opettajaa, omassa veneessä. Paljon on silti vielä opittavaa ja olemme edelleen nöyränä uuden edessä.

Trooppinen paratiisi.
Niin kaunista ❤

Totesimme samalla retkellä, että on sopeuduttu myös uuteen elämäämme hyvin ja viihdytään täällä. Arki rullaa hyvällä rutiinilla ja maisemat jaksavat ihastuttaa edelleen. Suomesta lähtiessämme luovuttiin tavallaan sellaisesta helposta, nykyaikaisesta arjesta. Perus arjen pyöritys vie nyt enemmän aikaa sillä kaikki tiskit ja pyykit pestään käsin. Juoma sekä käyttövesi puhdistetaan merivedestä vedenteko laitteella. Kaupassa käynti vie usein koko päivän etkä läheskään aina saa kaikkea mitä tarvitset. Et voi vaan nopeasti tilata kotiinkuljetuksella ruokaa kotiisi, kun laiskottaa.

Malaikan keittiö. Ruuat valmistetaan kaasuliedellä tai ulkona kaasugrillillä.

Säätä ja varsinkin tuulta tarkkaillaan jatkuvasti ja olet valppaana toimimaan tarvittaessa hyvinkin nopeasti. Kun sataa tai myrskyää, olet veneen sisällä, kuuntelet tuulen myllerrystä. Tunnet kuinka vene kallistuu ja pyörii ankkurissaan. Käyt kannella tarkistamassa, että kaikki on kunnossa, useimmin onneksi on. Tähän kaikkeen on jo totuttu ja sopeuduttu. Toisaalta on todella vapauttavaa, kun herätyskelloa ei enää tarvitse vaan voit herätä omaan luonnolliseen rytmiisi. Ei ole enää kiire. Se on varsinkin minulle todella ihanaa. On aikaa tylsistyä, hyvällä tavalla. Ja jos kaipaat tekemistä sitä riittää mielin määrin, koska asut veneessä.

Olohuone/työhuone.

Kiitos kun olet mukana seikkailussamme, mauruuru! 

http://lisää juttuja lähes päivittäin https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Ensimmäinen reissu kaksin

Malaika ja sopivasti sijoiteltu sateenkaari 🙂

Viime kirjoituksen jälkeen on sanottu heipat purjehdusopettajallemme ja lähdetty ensimmäiselle reissulle ilman häntä, koettu purjehdus olemattomalla näkyvyydellä, jääty kunnolla jumiin ankkurikettingistä, tehty hätäankkurointi myrskyssä, nähty ensimmäiset hait, löydetty täydellisyyttä hipova poukama ja jännitetty kuinka maan käy, kun ensimmäiset turistit saapuvat Ranskan Polynesiaan koronakaranteenin jälkeen. 

Ollaan nyt toista viikkoa reissun päällä ilman meidän purjehduksenopettajaamme Cyrillea ja kaikkea jännää on tapahtunut. 15.7 aukesi kansainvälinen lentoliikenne ja maskit ilmestyivät taas katukuvaan. Maskeja on pakollista käyttää vain julkisissa kulkuneuvoissa. Ruokakaupoissa ym. on suositeltavaa käyttää maskia, eikä moneen paikkaan pääsekään ilman sitä. Reilut 4000 turistia on jo saapunut ja heille on tarkat ohjeistukset ja testit Koronan takia. Vielä ei ole onneksi ilmennyt yhtään uutta tapausta. Toivotaan että tilanne pysyy hallinnassa ihan joka paikassa eikä toista pandemiaa synny.

Onko kukaan teistä vielä maistanut kultatähtiomenaa? Meille tämä hedelmä oli täysin uusi ja herkullinen tuttavuus.

Meidän purjehduksenopettajamme Cyrille pääsi vihdoin veneensä kanssa vesille ja on ankkuroituneena Raiatealla. Hän on yhdeltä ammatiltaan charter-kapteeni ja saikin yllättäen tälle kaudelle töitä. Hän on parhaillaan kipparoimassa katamaraania Bora Boralla ensimmäisille turisteille. Onneksi me olimme kerineet pitää 90% sovituista oppitunneista hänen kanssaan ja uskallettiin lähteä kokeilemaan omia taitojamme ilman häntä.

Sovittiin kaveriveneemme kanssa, että lähdetään Huahinen saarelle. He eivät olleet vielä käyneet siellä ja me tykättiin paikasta ensimmäisen vierailun perusteella. Matkaa Raiatealta Huahinelle on noin 25 merimailia. Tuulesta riippuen tiedossa olisi mukava vajaan päivän reissu.Ensimmäinen lähtöpäivä koitti, mutta keli oli jälleen aivan muuta kuin ennuste. Jäätiin odottamaan parempia ilmoja. Viimein loppuviikosta ennuste näytti hyvälle ja päätettiin yrittää uudelleen.

Heippa Raiatea!

Lähtöpäivän aamu koitti ja ilma oli laguunin sisällä ihanan aurinkoinen ja tyyni. Aloimme nostaa ankkuria ja Cyrille tuli oman veneessä kannelle seuraamaan tilannetta. Jännityksestä huolimatta ankkuri nousi hyvin, heilutettiin Cyrillelle ja suunnattiin kohti riutan uloskäyntiä kaverivene perässämme. Päästiin laguunin ulkopuolelle turvallisesti Sami navigoidessa ja minun ollessa ruorissa.

Otettiin kurssi kohti Huahinen pohjoissisäänkäyntiä ja tarkkailtiin tuulta ja pilviä. Vaikutti hyvälle ja aloimme valmistella purjeiden avaamista. Olimme juuri avaamassa isoa purjetta, kun keli muuttui. Tuuli oli paljon kovempi ja puuskaisempi mitä piti. Näimme, kuinka meitä kohti alkoi lähestyä suuri saderintama. Alkoi sataa ja näkyvyys heikkeni radikaalisti. Ennuste oli jälleen täysin pielessä. Jatkoimme silti matkaa, koska maininki oli pieni ja keli ei ollut kuitenkaan myrskyisä. 

Hetki ennen kaatosadetta…

Oli jännittävää suunnistaa näkyvyyden ollessa niin huono. Tällaista kokemusta meille ei vielä ollut tullut opetuksen aikana. Huonosta näkyvyydestä huolimatta etenimme tasaisesti ja määränpää häämötti jossain edessä. Vihdoin näkyvyys parani ja lähestyimme sisäänkäyntiä. Näimme delfiinin juuri ennen laguunin sisäänkäyntiä. Se jaksoi hetken kisailla Makaikan kanssa, mutta vauhtimme oli aivan liian hidas sille ja hän kyllästyi.

Huahine!

Saavuimme määränpäähän ja aurinko alkoi paistaa. Löysimme hyvän ankkurointi paikan Huahinen pohjoispäästä Faren kylästä ja laskimme ankkurin tyytyväisinä kirkkaalla kelillä hiekkapatjalle. Fiilis oli mahtava! Olimme juuri selvinneet ekasta reissusta ilman apua ja ankkurointikin onnistui heti, jee!! Tarkoituksena oli viettää muutama päivä Faren läheisyydessä ja siirtyä sitten etelämmäksi Huahinea.

Maisemat on kuin postikortista ❤

Muutama hyvinkin tuulinen päivä ja yö vierähti. Suunniteltua lähtöä edeltävänä iltana tuuli koveni jälleen ja jatkui hyvin puuskaisena koko yön. Kuulimme, kun ankkurimme kettinki osui kiviin ja kolisi. Äänet kuulostivat paljon kovemmille veneen sisällä kuin ulkona. Kävimme vuorotellen tarkastamassa, että kaikki on hyvin emmekä huomanneet mitään normaalista poikkeavaa. Olimme todella tyytyväisiä, että vaihtaisimme pian paikkaa. Lähtöaamuna huomasimme, että kaveriveneemme oli jo tehnyt niin. He olivat paljon kauempana kuin ennen. Saimmekin heti viestin, että heidän ankkurinsa oli alkanut laahata yöllä ja he olivat lähellä törmätä takana olevaan veneeseen ja riuttaan. Onneksi ei käynyt huonosti ja he huomasivat tilanteen pimeydestä huolimatta.

Tosi kätevää kun ystävillä on sukelluskamat venessään.

Aloimme valmistella lähtöä, kaverimme lähtivät jo edeltä. Minä olin tuttuun tapaan ruorissa ja Sami nostamassa ankkuria, mutta ankkuri ei noussut. Oli hyvin tuulista ja kovia puuskia. Yritimme ja yritimme, mutta ankkuri ei hievahtanutkaan. Sami haki snorkkelin ja lähti katsomaan, jos saisi selkoa tilanteeseen. Syvyys oli 6m ja vesi todella kirkasta. Sami näki, kuinka kettinki näytti olevan kiertyneenä kiven ympärillä. Kuinka ihmeessä se oli niin mennyt? Yritimme saada kettinkiä liikkumaan, mutta se oli todella jumissa. Tarvittiin sukeltaja apuun.

Onneksi kaverimme ovat sukeltajia! Heiltä löytyy kaikki välineet veneestä ja soitimme heidät apuun. He eivät olleet kerineet kovin pitkälle ja lähtivät heti takaisin. Christoph kävi sukeltamassa ja kertoi että kettinki oli kietoutunut kahteen kertaan kiven alle ja ankkuri oli täysin vapaana vieressä. Olimme todellakin jumissa. Christophin tankeistakin loppui kaiken lisäksi happi. Muutaman tunnin snorklauksen jälkeen saimme ensimmäisen kierroksen pois kiven ympäriltä, mutta sitten alkoivat puuskat, jotka kiersivät kettinkiä uudelleen kiven ympärille.

Niin pieni kivi ja niin isot ongelmat!

Viimeistä kierrosta oli mahdotonta saada käsivoimin kiven ympäriltä. Yritimme moottorin voimin vapauttaa kettinkiä, eteen, taakse ja sivuille mutta ei. Kivi oli niin iso, ettei sen liikuttaminen ei onnistunut. Piti keksiä jotain muuta. Viimeinen vaihtoehto olisi leikata kettinki. Myöhään iltapäivällä monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen päätimme kokeilla, että mitä tapahtuisi, jos sitoisimme pisimmän rantautumisköytemme ankkurin ympärille ja yrittäisimme nostaa ketjua molemmista päistä yhtä aikaa. Se toimi!! Viimein olimme vapaina! Huh! Operaatioon meni koko päivä. Harmiksemme meidän oli ankkuroiduttava vielä yhdeksi yöksi samalle alueelle…

Possut. Kuvasta löytyy yhteensä kolme possua. Löydätkö kaikki kolme?

Yöllä tuuli voimistui ja kuuntelimme tuttuja ääniä keulasta. Olimme varmoja, että olisimme jälleen kiinni kivissä. Aamu koitti ja saimme viestin kavereilta. He olivat jälleen laahanneet ankkuriaan! Nyt olimme täysin varmoja, että olisimme kiinni kivissä. Aloimme kiireesti nostaa ankkuria ja onneksi se nousikin yllättäen täysin ongelmitta! Huh! Aloitimme matkan kohti etelää.

Mon Fenua ❤ Eli minun saareni/maani.

Matkalla Sami huomasi, että jostain syystä akut ei lataudu, vaikka moottori on päällä. Samaan aikaan myös moottorin lämpötila alkoi kohota. Kiireellisestä lähdöstä huolimatta Sami oli tehnyt pikaisen tarkistuksen moottorille aamulla ja kaikki oli vaikuttanut normaalille. Jotain oli tehtävä pian. Minä jäin siis ohjaamaan Malaikaa ja Sami alkoi tutkia tilannetta tarkemmin. Hän huomasi, että moottorin laturinhihna, joka pyörittää myös moottorin jäähdytystä, oli katkennut. Meidän oli pakko keskeyttää matka ja korjata vika heti. Onnistuimme löytämään läheltä hiekkapohjaisen alueen ja ankkuroiduimme myrskyisässä kelissä siihen. Jäin kannelle tarkkailemaan, että emme ajelehdi ja Sami alkoi vaihtaa hihnaa. Operaatio onnistui kerrankin todella nopeasti ja pääsimme jatkamaan matkaa! Huh, oli jännittävää! Loppumatka sujui myrskytuulesta huolimatta hyvin ja löysimme ihanan pienen suojaisan poukaman.

Turvassa tuulilta ja kiviltä.
Haapun kylätie.

Me ollaan oltu nyt noin viikko täällä Haapun poukamassa. Tämä on söpö pieni kylä, josta löytyy kaikki tarvittava ja ihmiset ovat todella ystävällisiä ja avuliaita. Ollaan ainakin ensi viikon alkuun täällä ja jos kelit ei kovene jatketaan matkaa etelämmäksi.

Palmu kässäröinti on mun vakkari.

Sami on kirjoitellut kirjojaan paljon ja minä olen viimein päässyt kunnolla treenaamaan ja snorklaamaan. Ekat hait on kohdattu ja ne ei paljoakaan meistä välittäneet. Toinen oli 2m Mustapilkkahai, joka metsästi kaloja meidän alapuolellamme. Toinen taas 1,5m Valkopilkkahai, joka ui meidän ohi. Hienoja ja jännittäviä hetkiä. Koralli on elävää ja värikästä. Täynnä toinen toistaan värikkäämpiä kaloja ja otuksia. Kilpikonnia ja erilaisia rauskuja näkyy myös paljon.

Siinä tärkeimmät ​saippuakuplaunelmat tältä erää, kiitos kun olet mukana❤️ Mauruuru!

http://lisää juttuja ja kuvia lähes päivittäin https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Kun tuulee liikaa tai ei yhtään ja ankkuriketju jää jumiin

Ia Orana! Viime kirjoittelusta on vierähtänyt hetki ja on aika taas kertoa kuulumisia myös tänne blogin puolelle. Te, jotka seuraatte myös instagram-tiliämme https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma tiedättekin jo vähän mitä ollaan puuhailtu.

Malaika ❤

Meillä oli siis tarkoitus lähteä Maupitin saarelle ja jäimme odottelemaan sopivaa purjehduskeliä. No sopivaa keliä ei näkynyt eikä kuulunut, joten vaihdettiin suunnitelmia.  Päätettiin lähteä parin päivän purjehdukselle Tahaan saarelle ja harjoitella eri purjeiden käyttöä yms. Meillä on Malaikassa isopurjeen ja genoan lisäksi, genaakkeri, myrskypurje sekä paraseilori.

Ihana Tahaa ja Ranskan Polynesialle tyypilliset savut. Paikalliset polttavat roskia ja risuja pihoillaan.

Edeltävä viikko oli ollut hyvin tuulinen ja alue, jossa olimme ankkuroituneena, on täynnä voimakkaita virtauksia. Kaikki veneet pyörivät ankkureissaan aikamoista lenkkiä viikon aikana. Eräänä aamuna huomasimme, että naapuriveneen ankkuri oli laahannut. Vene oli vaihtanut paikkaa monta kymmentä metriä yön aikana ja oli nyt todella lähellä meitä. Kukaan ei ollut kyseisessä veneessä paikalla ja me valmistauduimme estämään mahdollista törmäystä fendereillä. Viime hetkellä veneen omistajat tulivat onneksi paikalle ja ankkuroivat veneensä uudestaan kauemmaksi meistä.

Viimein tuulet hellittivät ja lähtöpäivä koitti. Aloitimme purjehtimista vaativat valmistelut. Kaikki sujui normaalisti siihen asti, kunnes Sami alkoi nostaa ankkuria… 

…Malaikan ankkuri ei noussutkaan ja windlass piti melkoista mekkalaa. Päättelimme että ketjumme olisi ilmeisesti jumiutunut kiven ympärille. Yritimme monta kertaa kiertää mahdollista kiveä ja vapauttaa ketjua siinä onnistumatta. Cyrille yritti snorklaten nähdä, missä ketju on jumissa. Ankkurimme oli kuitenkin 24m syvyydessä, joten hän ei kovasta yrittämisestä huolimatta nähnyt mitään.

Yritimme uudelleen ja uudelleen. Olimme jumissa ja naapuri veneiden ihmiset kerääntyivät kansilleen katsomaan tilannetta. Kaivoimme Hookah-sukellusvälineet esiin. Sami alkoi lukea käyttöohjeita (emme olleet vielä kerineet testata sitä).

Hetken ohjeita luettuaan Sami sanoi päättäväisesti, että yritetään vielä kerran! Ja se kannatti! Windlass ei enää huutanut ja ankkuri nousi viimein ylös!! Ihmiset hurrasivat ja taputtivat meidän onnistumiselle! Mekin taidettiin hurrata yhdessä. Päästiin vihdoin matkaan pari tuntia myöhässä, mutta uusia kokemuksia rikkaimpia. Myöhemmin Sami sanoi, että hän ei millään halunnut alkaa opetella Hookah laitetta siinä tilanteessa, vaan mieluummin joskus, kun on kunnolla aikaa keskittyä ja opetella.

Onneksi genaakkeri ei ollut jättimäinen Amerikan lippu 😀

Purjehdus eri purjeilla sujui hyvin ja saavuimme väsyneinä mutta onnellisina parin päivän jälkeen takasin telakan eteen. Palautimme Cyrillen remontoimaan jälleen omaa venettään Me jäimme Malaikaan suunnittelemaan seuraavaa purjehdusta.

Seuraavana aamuna tuulet voimistuivat jälleen ja aallokko kasvoi. Näimme kun meidän takanamme oleva katamaraani oli jotenkin pulassa. Heillä vaikutti olevan ankkurin kanssa ongelmia. Kysyin Samilta, että pitäisikö lähteä katsomaan, että voidaanko jotenkin auttaa?

Sami rientämässä apuun.

Sami päätti lähteä tuulesta ja aallokosta huolimatta apuun. Ilmeni että heillä oli myöskin jäänyt ketju johonkin jumiin. Kun he viimein olivat saaneet ankkurin ylös, oli ankkurin ketjuun kiinnittävä pultti pudonnut mereen, eikä heillä ollut varaosaa. Muutaman kymmenen minuutin etsimisen jälkeen Sami löysi sopivan pultin ja mutterin heille telakan työmaalta. Kiitokseksi avusta he tarjosivat meille illallisen sekä kutsuivat meidät seuraavana päivänä veneelleen.  He olivat juuri myyneet veneensä ja myivät kauppaan kuulumattoman irtaimiston todella halvalla. Oltiin venetarvike taivaassa! Ranskan Polynesiassa on ollut todella hankala varustella venettä, sillä juuri mitään mitä tarvitset et löydä tai saa mistään… Saatiin siis ostettua vaikka mitä tarpeellista murto-osalla oikeista myyntihinnoista! Mahtavaa!! Aina kannattaa siis tarjota apuaan, jos vaan voi, vaikka olisikin asiassa ihan noviisi.

Tahaa ❤

Odoteltiin tuulen laantumista viikon verran, että päästiin jatkamaan opiskeluja Cyrillen kanssa. Nukuttiin koko tämä aika todella huonosti kovien puuskien takia. Minkä ihmeen takia kovimmat puuskat ja myräkät on usein yöllä…? On todella jännittävä herätä keskellä yötä, kun on pilko pimeää, tuuli ujeltaa, vene natisee ja keikkuu aallokossa. Onneksi meillä on hyvä ankkuri ja ketju ja osataan myös jo käyttää niitä. Siltikin puuskaiset yöt häiritsevät vielä unta, mutta kaipa niihin ajan kanssa tottuu.

Uturoan keskusta, jossa käydään kaupassa. Toisessa kuvassa näkyy meidän pikkuinen dingi jolla liikutaan kaupoille.

Viimein tuulet helpottivat ja piti olla hyvä purjehdus keli. Ei liikaa tuulta eikä liian vähän. Suunnitelmana oli tehdä päiväpurjehdus laguunin ulkopuolelle ja hioa purjehdustaitoja. Alku vaikutti lupaavalle, 8m/s tuulta eikä isoja puuskia. Heti kun pääsimme laguunista ulos, tuuli laantui eikä enää noussut. Meri oli täysin tyyni ja tuuli 0m/s. No harjoittelimme sitten erilaisia pelastamistekniikoita, peruuttamista sekä käännöksiä. Palasimme muutaman tunnin päästä takaisin ja naureskelimme keleille. Seuraavana päivänä ennusteen mukaan tuulen piti olla vieläkin pienempi, mutta todellisuudessa meitä alkoikin lähestyä pieni myrsky. Emme siis jatkaneet purjehdusta sinäkään päivänä.

Näitä appeja tuijotellaan paljon. Ankkuri hälytys ja sää.

Sääennusteet ovat olleet todella pielessä täällä viime aikoina. Joko tuulee todella kovaa tai ei yhtään. Ennusteet lupaavat perus 7-8m/s tuulia mutta niitä ei näy eikä kuulu…Nyt juuri odotellaan jälleen pienen myrskyn saapumista. Jos ennuste pitää paikkansa myräkkä saapuu meille ensi yönä. Ollaan varuiksi valmisteltu kansi ja ankkuri sitä varten. Lisää ketjua ja kaikki mikä vaan voi lentää on otettu sisälle. Todennäköisesti myrsky ei tule nyt kun on hyvin varauduttu 🙂 Palataan taas, kiva kun olet Malaikaan matkassa mukana! Mauruuru!!

Lisää juttuja ja kuvia täältä https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma

Huutoja yön pimeydestä

Karkuun!

Kuluneeseen viikkoon on kuulunut paljon pieniä huoltotöitä Malaikalla, purjehdusteorian opiskelua, normi arkea ja hukkuvan ihmisen pelastaminen koralliriutalta.

Opiskellaan purjehdusta englanniksi. Välillä tuntuu että ei tiedetä termejä suomeksi, mutta ei se haittaa 🙂

Hei, ihana nähdä, että Suomessa on oikea kesä ja kelit hellivät, mahtavaa! Meillä täällä Ranskan Polynesiassa on alkanut ”talvi”, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että lämpötilat ovat muutaman asteen viileämpiä ja sataa vähemmän. Muutaman kerran on laitettu pitkähihaista illalla päälle ja yöllä tarvitsee lakanan peitoksi. Ihan vielä ei olla kaivettu villasukkia käyttöön, mutta ehkä sitten heinä/elokuussa.

Ollaan todennäköisesti lähdössä tämän viikon lopulla Maupitin saarelle, jos kelit vaan toteutuvat niin kuin tämän hetkinen ennuste sanoo. Maupitin sisäänkäynti on hieman haastava. Kapea väylä koralliriutassa, kova vastavirtaus ja jos on yhtään isompaa maininkia etelästä, sisään on hankala päästä. 

Suunnitelmissa on saapua aamu seitsemän aikoihin sisäänkäynnille, eli purjehditaan koko edeltävä yö. Tarkoitus on siis opetella pimeänavigointia meidän opettajamme kanssa. Jännää! Tosi hyvä opetella tätäkin taitoa ohjauksessa. Ollaan sitten vähän paremmin valmiita isommille siirtymille, kun niiden aika jossain vaiheessa koittaa.

Aamu-uinnilla.

Sopivaa purjehduskeliä odotellessa Sami on huoltanut Malaikaa ja mä oon jatkanut ompeluprojekteja. Ompelen edelleen käsin, mutta ehkä jossain vaiheessa kunnollinen ompelukone vois olla kiva. Toisaalta nyt on myös aikaa ommella käsipelillä. Eikä tarvitse menettää hermoja, kun ompelukoneeseen tulee joku vika, langat lähtee, joku menee jumiin ja kohta kankaassa on jo reikä (nimim. kokemusta on)…

Suojat on samaa kuosia kuin yksi sohva sisällä.
Dieselit ja bensatkin sai päälleen kukkakuosia 😀
Sami vaihtamassa lamppuja. Vähän on korkeella ”katto”.

Ai niin, olihan meillä hieman jännitystä tuossa muutama yö sitten. Sami pelasti miehen hukkumasta riutalta keskellä yötä.

Olimme tarkoituksella ankkuroituneet vähän kauemmaksi muista edellisenä päivänä, koska tuuli ja virtaukset olivat ankkuriin saapuessamme pyörineet ympyrää. Olimme siis jo nukkumassa sunnuntain ja maanatain välisenä yönä, kun herättiin siihen, että joku koputtaa Malaikan runkoon. Tai siis Sami heräsi siihen. Minä heräsin vasta kun Sami oli jo kannella ja huuteli mua hereille.

Kun tulin kannelle, näin hätääntyneen paikallisen naisen. Hän seisoi dingissään ja selitti sekavasti, kuinka hänen dinginsä vuotaa, moottori ei toimi ja hänen miehensä oli lähtenyt jostain syystä uimaan. Samalla kuultiin, kuinka tämä mies huutaa pimeässä naistaan apuun.

Laskettiin pikaisesti oma dingimme vesille. Sami alkoi käynnistää perämoottoria minun hakiessa hänelle taskulamppua. Oma perämoottorimme on edellisenä iltana vähän temppuillut ja ei tietenkään suostunut nyt käynnistymään. Sami lähti siis soutamalla huutavan miehen apuun.

Minä jäin Malaikaan paikallisen naisen kanssa ja koitin rauhoitella häntä. Kuulimme koko ajan miehen huudot ja Samin airojen äänen. Pian Samin loittoneva hahmo hukkui yön pimeyteen ja emme nähneet enää mitään. Yötaivas oli pilvessä ja kuu ei päässyt valaisemaan.

Huudot hiljenivät, airojen ääni kaikkosi. Hetkeen ei kuulunut mitään. Jännitti. Oli aivan hiljaista. Odotimme melkein henkeämme pidätellen. Hetki tuntui ikuisuudelta, kunnes…

…kuulimme jälleen airojen äänen niiden osuessa mereen. Pian erotimme pienen tumman hahmon lähestyvän meitä. Kuulimme puheen sorinaa. Sitten erotimme Samin soutavan hahmon ja miehen dingimme kyydissä. Sami oli löytänyt hänet ja saanut nostettua hänet vedestä turvaan. Samin tullessa paikalle mies oli jo ollut aivan uuvuksissa kovassa virtauksessa uimisesta, sekä ruhjeilla riutasta saamiinsa osumiin. Miehestä ei ollut kuulemma näkynyt muuta kuin pää ja ranteessa välkkynyt älykello, joka mittasi sykkeitä punaisena. Samin auttaessa häntä pois vedestä mies oli sanonut: ”Thank’s, Sämi.” Olimme viikko sitten olleet kyseisen herrasmiehen veneellä syömässä ja hän oli tunnistanut Samin.

Pariskunnalla oli ilmeisesti ilta/päivä hieman venähtänyt ja alkoholia oli nautittu runsaammalla kädellä. Heille oli tullut kränää ja jostain syystä mies oli päättänyt, että hän ui takaisin veneelleen. Hän ei vain ollut tajunnut, että hän oli todella kaukana omasta veneestään. Tarkemmin sanottuna muutaman kilometrin päässä siitä…

Tämä kaikki selvisi meille heidän siirryttyä veneellemme juomaan ja polttamaan savukkeita, kunnes Sami sai heidän perämoottorinsa korjattua (täytettyä bensatankin varalla olleesta kanisterista).

Mutta onneksi Sami sai miehen pelastettua ja he pääsivät turvallisesti takaisin omalle veneelleen. Me menimme takaisin nukkumaan.

Mahtava ravintola täällä Raiatealla. Fish and Blue ❤

Loppuun vielä ihanan pastellinen auringonlaskukuva. Selkeästi talvisemmat sävyt, eikö? 

https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/?hl=fi

Bora Bora, Tahaa, Raiatea, Huahine ja Maramu, kaiken sekoittava voimakas etelätuuli.

Raiatean jylhä eteläpuoli.

Moikka taas! Pahoittelut pienestä tauosta kirjoittelussa. Ollaan oltu pää pyörällä purjehduksesta ja kaikesta siihen liittyvästä. Nyt ollaan taas hetki aloillaan ennen seuraavaa seikkailua ja on aikaa kertoa kuulumiset paremmin myös tänne.

Viime kirjotuksen jälkeen ollaan käyty purjehtimassa useammalla eri saarella opettajamme kanssa, jääty jumiin Bora Boralle, huollettu venettä, snorklattu, vältetty törmäys katamaraanin kanssa ja ihailtu satumaisia maisemia, delfiinejä sekä paholaisrauskuja.

Näihin kavereihin ei ikinä kyllästy ❤ Jos vene liikkuu tarpeeksi nopeasti he viihtyvät pitkään matkassa.

Ranskan Polynesia on poistanut vaiheittain koronarajoituksia. Maan rajat ovat edelleen kiinni eikä uusia turisteja vielä oteta maahan. Kansainväliset lennot alkavat ilmeisesti 15.7. Maan sisäinen liikenne on täysin sallittua, eikä mitään normaalista poikkeavia rajoituksia enää ole. Me saadaan tällä hetkellä siis purjehtia kaikille Ranskan Polynesian saarille. Kaupat sekä ravintolat ja hotellit on avanneet ovensa. Ainoa hassu uusi rajoitus on alkoholin myynnissä. Alkoholia saa myydä nyt ma-la klo: 8-18, mutta vain lämpimänä. Kylmiä alkoholijuomia ei saa ostettua kaupoista lainkaan. Tämä sääntö tuli voimaan, kun alkoholin myyntiä vapautettiin reilu viikko sitten. Ilmeisesti tällä yritetään hillitä ongelmatapauksien alkoholin käyttöä… ehkä lämmin olut ei sitten niin houkuttele. Jotenkin omituinen rajoitus joka tapauksessa, mutta kaipa viisaammat tietää mitä tekevät 🙂

Tahaan rommi-panimo. Otettiin Pari 😉

Ollaan nyt opeteltu paljon purjehdusta ja navigointia, erilaisia rantautumisia sekä ankkurointeja ja poijukiinnityksiä. Meillä on vielä reilun viikon verran sovittua opetusta jäljellä Cyrillen kanssa, jonka jälkeen olisi tarkoitus aloittaa omatoiminen purjehdus. Oppitunnit on olleet tosi antoisia, välillä myös rankkoja ja jännittäviä. Meistä molemmista tuntuu, että on opittu todella paljon kaikkea, mutta vielä on ihan suunnattomasti opittavaa jäljellä. Nöyränä ja itsevarmana eteenpäin!

Bora Boralta Raiatealle.
Sami the capitaine!

Aiemmin lupasin kertoa kuinka meidät pelastettiin pahemmalta törmäykseltä katamaraanin kanssa. Tämä tapahtui muutama viikko sitten, kun palasimme takasin Raiatealle ihanalta Huahinen saarelta (sinne on muuten ehdottomasti päästävä uudelleen ❤ ). Saavuttiin hyvissä ajoin reissulta vakiankkurointi paikkaamme telakan eteen. (Jos joku muuten miettii miksi palaamme aina tähän ankkuriin, niin se johtuu siitä, että opettajamme vene on edelleen telakalla korjauksessa. Hän korjailee sitä aina opetusten välissä.)

Pari päivää siinä killuttiin rauhassa ankkurissa ja kaikki oli normaalisti. Nähtiin kavereita, käytiin kaupassa, pestiin pyykkiä ja huollettiin Malaikaa. Sitten yhtenä iltapäivänä tuuli voimistui ja sen suunta muuttui täysin vastakkaiseen. Katsoimme Samin kanssa, että meidän viereinen katamaraani oli paljon lähempänä kuin aikaisemmin. Voimakas virtaus ja tuuli kuljettivat meitä toisiamme kohti. Siinä hetken tutkittuamme tilannetta tuuli alkoi voimistua entisestään ja katamaraanin omistajakin tuli kannelle. Virtaus ja tuuli alkoi kuljettaa katamaraania edes takaisin

Kysyin häneltä, että paljonko hänellä on ketjua ja ollaanko liian lähellä? Hän vastasi, että ehkä olisi hyvä hieman siirtyä ja että hänellä on moottori rikki eikä pysty liikuttamaan venettään.

Vastasin hänelle että ok, me ollaan aloittelijoita, mutta eiköhän me onnistuta.

Käynnistettiin moottori ja Sami meni keulaan nostamaan ankkuria. Tuuli jatkoi voimistumistaan, alkoi sataa vettä ja katamaraani lähestyi. Samaan aikaan otin lepuuttajan käsiini ja niin teki myös katamaraanin omistaja. Siinä samassa me jo sitten osuimme toisiimme. Onneksi ehdittiin laittaa lepuuttajat väliin! Minä suojelin veneen runkoa lepuuttajalla, Sami nosti ankkuria ja yritti huudella minulle keulasta, mutta emme kuulleet toisiamme tuulen takia yhtään. Kumpikaan meistä ei pystynyt ohjata venettä siinä hetkessä, koska olimme täysin kiinni muissa töissä. Malaikan ankkuria ei pysty (vielä) nostamaan ohjaamosta vaan pelkästään keulasta.

Kaikki tapahtui niin nopeasti: ilma huononi todella radikaalisti, satoi kaatamalla, tuuli kovaa ja näkyvyys heikkeni. Oli jotenkin absurdia, kun katamaraanin kapteeni oli ihan rentona ja jutteli minulle kaiken maaliman turhuuksia samalla kun suojelimme veneittemme runkoja ja minä yritin kuunnella mitä Sami huutelee keulasta. Ankkuriketju oli kiristynyt suoraa allemme.

Onneksi meidän ystävät olivat ankkurissa lähellä meitä ja näkivät tilanteen. He lähtivät alusvaatteissaan sateeseen auttamaan meitä. Muistan aina kun Larissa kiipesi litimärkänä Malaikaan meidän avuksi ja Christopher alkoi työntää dinghyllä veneitä erilleen.

Kun saimme viimein ankkuri ylös, aloimme etsiä parempaa ankkurointi paikkaa. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Ilma oli todella huono, näkyvyys olematon, tuuli kovaa ja bonuksena voimakkaat virtaukset ja aallokkoa. Muutaman eri kerran laskettiin ankkuri ennen kuin olimme tyytyväisiä paikkaan. Tietenkin heti kun olimme valmiita sade ja tuuli loppuivat, aurinko alkoi paistaa ja kaikki oli niin kuin ennenkin.

Ongelma oli ilmeisesti se, että kun tuuli muuttui ja myräkkä iski, katamaraanin ankkuri alkoi laahata. Hänellä oli muutenkin aika vähän ketjua laskettuna ja meillä paljon enemmän. Onneksi ei käynyt kenellekään pahemmin ja veneet säilyivät ehjinä. Sami kävi moikkaamassa katamaraanin omistajaa tilanteen jälkeen ja hän oli hyvillä mielin, höpötteli kaikesta muusta kuin itse tilanteesta. Kiitoksena avusta me veimme ystävämme myöhemmin viikolla ulos ravintolaan syömään.

Tonnikala joka ei maistu kalalle, yhtään! Tosi herkullinen annos.

Me tutustuimme Larissaan ja Christopheen telakalla. Heidän veneensä oli Malaikan naapurina, kun olimme vasta ostamassa sitä. He ovat meidän ikäisiä, Brasilialais/Saksalainen pariskunta. He ostivat oman veneensä kolme vuotta sitten ilman aiempaa purjehdus kokemusta. Ollaan hengailtu paljon yhdessä ja olemme suunnitelleet, että alamme purjehtia yhdessä, kunhan meidän oppitunnit on tehtynä. Tosi kiva lähteä yhdessä seikkailemaan ja samalla saadaan heiltä apua meidän alkutaipaleellemme.

Ranskan Polynesian ainoa joki jota pääsee vesitse tutkimaan sijaitsee Raiatealla.

Ainiin! Olihan meillä vielä yksi toinenkin täpärä tilanne. Edellinen omistaja ei ole ehkä ollut tietoinen, että hänen septitankkien pumput eivät toimi oikein. Kerroinkin jo aiemmin, kuinka Sami korjasi yhden niistä. Luulimme vielä silloin, että keulan pumppu toimii. No se oli tietenkin väärä luulo. Eräänä kauniina päivänä ihmettelimme, että miksi veneessä on epämiellyttävä haju. Asiaa tutkittuamme huomasimme, että keulan tankki ei ole tyhjentynyt kunnolla. Aloimme tyhjennys hommiin ja ihmettelimme mikä nyt oikein on, kun tuntuu että mitään ei oikein tapahdu. Viime hetkellä huomasimme, että pumppu on viallinen ja tyhjennyksen sijasta se imee vettä sisäänpäin! Johdot täytyy kytkeä ”väärin”.

Tankki oli räjähdys pisteessä ja wc-pytystä alkoi uhkaavasti nousta ylöspäin ruskeaa nestettä. Tarkempiin yksityiskohtiin menemättä kerron vain sen, että jos emme olisi lopettaneet ”tyhjennys” operaatiota siinä hetkessä olisi meillä ollut melkoinen siivousurakka edessä ja tiedä mitä muuta. Otettiin siis pikapikaa takaa toimiva pumppu ja saatiin tankki oikeasti tyhjäksi ja vältyttiin kauheudelta. Nyt on korjattu kaikki pumput ja tankit ja toivotaan että ne operaatiot olisivat nyt pitkäksi aikaa takana.

Bora Boran ihanat värit.

Lopuksi vielä tarina siitä miten tutustuimme Maramu-tuuleen ja jäimme jumiin Bora Boralle suunniteltua pidemmäksi aikaa.

Maramu on siis voimakas etelätuuli, joka puhaltaa Antarktiselta aiheuttaen myrskyjä sekä vaikeasti ennustettavia kelejä muille alueille. Tiedettiin että nyt on Maramu-kausi ja olimme kokeneet sen aiheuttamia puuskia jo aiemmin. Suunnittelimme Bora Boran retken mahdollisimman hyvin, tutkimme säätä ja valitsimme sopivan ajankohdan. Purjehdus Bora Boralle sujui oikein hyvin ja saavuimme satumaisen kauniiseen laguuniin ajoissa. Ystäväveneemme lähti muuten matkaan mukaan ja he ovatkin edelleen Bora Boralla sukeltamassa. Oli tosi hauska purjehtia yhdessä ja ”kisailla” kumpi vene on nopeammin perillä. Malaika muuten voitti sen kisan 😀

Meidän lisäksi Boralla oli 5 muuta venettä. Seuraavalla kerralla meitä on varmasti enemmän. Oli mahtavan rauhallista.

Tutkittiin Bora Boran kaunista ja tällä hetkellä harvinaisen autiota laguunia, snorklattiin, nähtiin paholaisrauskuja, kilpikonnia ja muita hienoja vedenasukkeja. Lähtöpäivän koittaessa sää lupaili mietoa myötätuulta, joka tarkoittaisi, että purjehtien ei mentäisi kovin kovaa. Sanoin aamulla kaihoisasti, että en haluisi vielä lähteä, mutta kiva että voidaan aina palata tänne.

Päästyämme laguunista ulos huomasimme, että tuuli on hieman kovempi mitä sääennuste.

Ennuste oli 6 solmun myötätuulta 1 metrin mainingilla höystettynä. Totuus oli 28-30 solmun vastatuulta yli 3 metrin mainingilla. Muutaman tunnin yritimme edetä ja odotella jos tuuli laantuu. Ei laantunut. Maininki kasvoi ja eteneminen oli olematonta 1-2 solmua. Päätettiin kääntyä takasin Bora Boralle odottelemaan myräkän laantumista. Ihan hirveästi ei harmittanut 🙂 

Muutaman päivän jälkeen keli oli laantunut ja saatiin loistava purjehdus keli takaisin Raiatealle. Malaika kiisi 2,5 metrin maininkien välissä n. 8 solmua takaisin.

Oli mahtava huomata kuinka kestävä vene Malaika on. Vaikka keli oli välillä kovahko, venettä oli kevyt ja mukava ohjata. Oli myös todella hyvä, että koimme ensimmäisen kovemman kelin opettajan kanssa ja saimme hyvät neuvot tulevaan. Hyvä oppitunti oli myös se, että sääennuste on aina ennuste ja totuus laguunin ulkopuolella voi välillä olla jotain aivan muuta. Onneksi aina voi palata ja odotella miellyttävimpiä ilmoja.

Nyt siis lepäillään hetki ja vähän toki puunaillaan kotiamme. Seuraavaksi suunnitelmissa olisi lähteä Maupitin saarelle ja käyttää viimeiset oppitunnit siihen reissuun, jännää!

Kiitos hurjasti kaikille, kun olette mukana. Kertokaa rohkeasti, jos on toivomuksia mitä haluatte kuulla tai nähdä seuraavassa Saippuakuplaunelmassa 🙂 Mauruuru!

Lisää juttuja ja kuvia https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Tuulta purjeisiin!

Ollaan viimein päästy kunnolla aloittamaan purjehduksen opettelu, jeee!! Viime viikot on sisältänyt kaikenlaista kommellusta ja sähläämistä, läheltä piti tilanteita, jännitystä, pahoinvointia, maisemien ihailua ja delfiinejä 🐬

Pahoittelut tähän alkuun sillä tämä postaus jää nyt hieman lyhyeksi. Valmistelemme juuri Malaikaa seuraavalle purjehdukselle ja kiirettä piisaa.

Myöhemmin tällä viikolla kerron kaiken Huahinen reissusta, kuinka meidät pelastettiin törmäyksestä katamaraanin kanssa, räjähtelevästä septitankista, myötätuuleen purjehtimisesta sekä purjehduksen ja navigoinnin opettelusta ja ihan kaikesta muustakin 😂

https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma

Loppuun saatte pienen koosteen viime viikon seikkailusta. Kiitos kun olet mukana matkallamme ☀️ Mauruuru!

https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma

Hei me purjehditaan!

Eka rantautuminen Malaikalla. Käytiin kaupassa Uturoan keskustassa, jee!

Viime kirjoituksen jälkeen ollaan käyty vähän purjehtimassa, huollettu venettä ja saatu viettää niitä ihan oikeita vapaapäiviä ja nähty kavereita!

Cyrille opastamassa navigoinnin saloihin.

Täällä Raiatealla on siis varovaisesti höllätty rajoituksia. Veneillä saa liikkua kahden merimailin päähän ankkurointipaikasta ja vesiurheilu on sallittua. Saarten välistä liikennettä ei ole vielä avattu, eikä saarille saa rantautua. Ollaan siis päästy jo vähän opettelemaan sitä mitä tultiin tänne alun perin tekemäänkin. Käytiin pikkusen purjehtimassa, harjoiteltiin navigointia, rantautumista sekä ankkurointia ja ihailtiin maisemia. Ennen kaikkea ollaan rentouduttu 😀

Jee!

Vaikka liikkuminen vesillä onkin edelleen hyvin rajoitettua, on ollut todella virkistävää vihdoin päästä tekemään muutakin kuin veneen huoltoa. Meille riittää hyvin näin alkuun ihan tässä laguunissa harjoittelu. Sitten aikanaan, kun liikkumista jälleen vapautetaan, on tarkoitus siirtyä lähisaarille. Suunnitelmissa on käydä Tahaalla, Maupitilla, Bora Boralla ja Huahinella. Kun nämä on koluttu ja tuntuu sopivalle omien taitojen ja kelien suhteen, siirrytään kauemmaksi. Mutta katsotaan niitä sitten aikanaan ja keskitytään nyt tähän hetkeen.

Päästiin viimeviikolla siis kerran purjehtimaan, jee! Enemmänkin oli suunnitteilla, mutta kelit hieman huononivat ja päätettiin odottaa aloittelijoille sopivampia olosuhteita. Kaikki meni hyvin meidän ensimmäisellä purjehduksella ja vältyttiin ongelmilta. Oli tosi hauska käydä Uturoan keskustassa veneellä. Aiemmin olemme olleet siellä vain pyörällä tai autolla. Koko kaupunki ja saari näyttää niin erilaiselle vesistä käsin.

Naapuriin Bora Boralle sitten joskus. Herätään joka aamu tähän näkymään, ei voi kauheasti valittaa.

Meidän piti itseasiassa mennä tänään jälleen purjehtimaan, mutta suunnitelmat hieman muuttuivat. Meidän opettajamme on sairastunut ja nyt odotellaan hänen vointinsa paranemista. Onneksi hänellä ei ole mitään vakavaa, mutta sen verran kipeänä hän on, että opetukset ovat nyt tauolla. Meille jää siis aikaa jälleen huoltaa venettä 😉

Sami tutkimassa akkujen kuntoa.
Meira pesemässä Malaikan runkoa.

Oikeasti ollaan nyt päästy nauttimaan vene-elämästä ja otettu rennommin. Ollaan tehty pikku huoltohommia ja pidetty muutama kokonainen vapaapäiväkin. Mukavaa kun vihdoin hieman hellittää ja ei tarvitse painaa aamusta iltaan hikipäässä hommia. Puunattavaa riittää, mutta mitään isoa projektia ei pitäisi olla tällä hetkellä näkyvissä. Nyt lähinnä odotellaan, että Cyrille paranee ja päästään opettelemaan lisää purjehtimista.

Kylässä kaveriveneellä.

Muistatteko muuten ne kissanpennut, jotka pelastettiin telakalla työkoneen alta? Kaksi niistä muutti uuteen kotiin ja yksi sai kodin telakalta.

Korona-Kaksi on jo näin iso kisu! Hän sai hyvän kodin telakalta ja kasvaa kovaa vauhtia.

Mutta me jatketaan kellumista ja pikku puuhasteluja veneellä. Ainiin! Samilla on ollut nyt myös enemmän aikaa kirjoittamiselle. Saas nähdä minkälaisia kirjainspiraatioita uusi ympäristö saa Samissa aikaan…

https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Ensimmäinen vapaapäivä veneellä.

Kun viimein suunittelet pitäväsi vapaapäivän, kaikki hajoaa ja korjaaminen kestää kymmenen kertaa pidempään mitä pitäisi.

Edelleenkin WAU!

Tällä viikolla on hilattu Sami mastoon, revitty jumiutunutta rullapurjetta, huollettu moottoria, korjattu vesihana sekä wc:n pumppuja ja tehty merivedestä juomavettä. Ollaan onneksi nähty myös upeita auringonlaskuja ja luettu pikkujuttu meidän seikkailuista Me Naiset.fi:ssä.https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-ilmiot/ihmiset/viime-vuonna-meira-ja-sami-myivat-kaiken-ja-muuttivat-tahitille

Tuleva kapteeni noutaa toista kapteenia hommiin veneellemme.

Tutustuttiin telakalla asuessamme sattumalta meidän tulevaan purjehduksen opettajaan. Hän oli meidän naapurimme telakalla asuessamme ja asuu edelleen telakalla huoltaen omaa venettään. Cyrille on kokenut purjehtija, joka on toiminut yli kymmenen vuotta eri vuokrapurjeveneiden kapteenina täällä Ranskan Polynesiassa. Tällä hetkellä näyttää sille, että koko turistikausi on peruttu tältä vuodelta, joten hän teki meille hyvän diilin opetuksesta. Cyrillesta on ollut todella paljon muutenkin apua jo nyt, vaikka itse purjehduksen opettelu ei ole vielä edes alkanut.

Tällä laitteella tehdään merivedestä juomavettä. Osataan käyttää sitä jo ongelmitta, jes!

Olimme sopineet Cyrillen kanssa muutamasta huolto-opastus päivästä veneellä. Tehtiin listaa, mitä kaikkea kysytään ja halutaan opetella hänen kanssaan. Aloitettiin moottorin huollosta. Koko huollon piti olla ihan nopea yleiskatsaus ja sen jälkeen olimme suunnitelleet siirtyvämme muihin hommiin. No toisin kävi ja moottorin huolto-osuus kestikin koko päivän.

Kivaa hellepäivän hommaa 😀

Dieselistä vettä suodattavan laitteiston huoltoruuvit olivat jämähtäneet niin tiukasti paikoilleen, että koko laitteisto piti purkaa. Ilman poistaminen laitteistosta ei myöskään onnistunut aivan ohjekirjan mukaan, vaan jouduimme turvautumaan Cyrillen tietämiin kikkoihin. Opittiin, että aina manuaalit eivät tiedä kaikkea, vaan pitää soveltaa.

Seuraavalle päivälle oltiin sovittu, että kävisimme läpi purhjetimiseen liittyviä välineitä ja laitteita. Innolla odotettiin hauskaa päivää ulkona fiilistellen purjehtimista. Käytiin läpi eri köysiä ja niiden käyttöä, tutkittiin hieman navgointiohjelmia ja koska oli tyyni päivä päätettiin avata purjeet. Kaikki sujui loistavasti siihen asti, kun oli aika avata isopurje. Meillä on veneessämme rullapurjeet, jotka on tosi hyvässä kunnossa ja oikein käytettynä todella kätevät.

Purjehommissa.

Isopurje aukesi hienosti alkuun, mutta sitten se jumiutuikin kunnolla. Purje ei liikkunut mihinkään eikä mikään keino vapauttanut sitä (yritettiin kapteenimme kanssa vaikka mitä ja useita kertoja). Samassa hetkessä muistettiin Samin kanssa, että ollessamme koepurjehduksella myyjän maksama ammattikapteeni ja hänen apurinsa olivat ongelmissa purjeen kanssa. Olimme molemmat unohtaneet tämän kokonaan ja nyt kaikki palautui muistiin.  Kun koepurjehduksella purjetta rullattiin sisään, kuului erikoinen ääni ja purje jumiutui. Muistan että katsoimme toisiamme Samin kanssa ja olimme hieman ihmeissämme heidän toiminnastaan. He säätivät aikansa siinä jotain ja saivat purjeen taas jotenkin rullautumaan. Nyt tiedämme, että purje ei ollut alhaalta kiinni eikä siten rullautunut oikein takasin. He eivät siis olleet osanneet käyttää purjetta oikein.

Meille tämä tarkoitti sitä, että jonkun oli mentävä mastoon irrottamaan jumia. Samille osui arpaonni ja minä jäin Cyrillen kanssa alas. Hilattiin Sami siis mastoon ja hän aloitti purjeen irrottamisen. Tässä operaatiossa kesti useita tunteja kokonaisuudessaan ja hetkittäin tuntui epätoivoiselle. Pahimmillaan ajattelin, että purje hajoaa ja saamme todella kalliin laskun ja korjauksen… Mutta pikkuhiljaa jumi alkoi onneksi irrota. Purjeen vapautuessa Samia hilattiin vaihe vaiheelta ylemmäs ja ylemmäs, kunnes viimein hän oli aivan ylhäällä, 18m korkeudessa. Oli kuulemma alkuun jännittävää, mutta operaation kestäessä uusiin näkymiin ja korkeuksiin tottui. Purjetta sai repiä ihan kaikin käsin, jaloin ja voimin, eikä kerennyt oikein muuta ajatella.

Vihdoin!! Purje on vapaa ja saatiin korjattua kiinnitys alhaalla, sankari tuulettaa korkeuksista ❤

Tässä operaatiossa kestikin sitten jälleen niin kauan, että ei enää keretty, eikä varsinkaan jaksettu kaiken jännittämisen ja stressaamisen jälkeen muuta. Bonuksena kyllä opittiin, kuinka toinen nostetaan mastoon. Jos purje jää joskus vielä jumiin niin osataan myös vapauttaa se. Cyrillekin naureskeli lopuksi, että hän ei ollut ihan vielä ajatellut opettaa meille puosuntuolin käyttöä…

Seuraavalle päivälle emme olleet sopineet mitään vaan ajattelimme viettää ihan vapaapäivän. Ensimmäisen vapaapäivän pitkään aikaan, jeee! Vapaapäivä ei sitten ikinä toteutunut sillä meidän wc:n tankkia tyhjentävä pumppu päätti hajota. En mene yksityiskohtiin sen tarkemmin, sillä kukaan ei halua lukea tarkkaa kuvausta tästä. Sen verran voin kertoa, että meillä on kaksi vessaa ja neljä pumppua. Loppupeleissä saatiin selville, että kaikki pumput oli rikki eikä yksikään toiminut. Koko episodiin meni 10 pahanhajuista tuntia, jonka aikana naapuriveneen kaveri kävi auttamassa, haettiin meidän kapteeni apuun, tarvittiin erilaisia varaosia, joita meillä ei tietenkään ollut, ja siivottiin ja tuuletettiin. Nyt kaikki on onneksi kunnossa ja Sami osaa korjata vaikka minkä pumpun, joten ei mennyt sekään päivä hukkaan.

Vapaapäivän voisi viettää muullakin tavalla…

Kaiken tämän lisäksi keittiön hana lakkasi toimimasta ja yhdet aurinkolasit ja pyyhe on sukeltanut merten jumalalle. Muuten kaikki on hyvin täällä ja aletaan jo tottua vesillä asumiseen. Oikeasti on tosi hyvä, että kaikki nämä on tapahtunut nyt kun olemme turvallisesti ankkurissa ja apu on lähellä. Olemme samalla saaneet todella arvokkaita oppeja, joita voi sitten tarvittaessa soveltaa.

Väsyneet mutta onnelliset tulevat seilorit.

Sellaisia huolto terveisiä tällä kertaa. Toivotaan että suurimmat huollot olisivat nyt ainakin hetkeksi takana päin. Tiedetään että veneen huolto ja ylläpito vie aikaa, mutta jos saataisiin edes yksi vapaapäivä niistä ja voisi vaan nauttia maisemista ja uida. Ehkä vielä jonakin päivänä 😉 Varmaan kaikki nämä rasittavat meitä enemmän, kun kaikki on edelleenkin uutta ja jännittävää, opeteltavaa riittää, eikä asiat vielä hoidu rutiinilla. Mutta päivä kerrallaan ja koitetaan sisäistää kaikkea uutta.

Ainiin! Täällä liikkuu huhuja, että purjehdus olisi kohta sallittua saaren laguunin sisällä. Eli kohta taidetaan päästä tosi toimiin. Mauruuru ja palataan taas saippuakuplaunelmiin murut!

https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Create your website at WordPress.com
Aloitus