Viime kirjoituksen jälkeen ollaan vaihdettu saariryhmää, koettu ensimmäiset yön yli purjehdukset, nähty valaita, hyvästelty ystäviä, tavattu suomalaisia, nähty kun isopurje hajoaa, sekä uitu valtavien paholaisrauskujen kanssa.
Paljon on kerinnyt tapahtua viime kirjoituksen jälkeen. Koetan kirjoittaa mahdollisimman tarkasti kaiken. Saatiin toiveita Suomesta että kirjoitukset voisi olla pidempiä, yritetään siis toteuttaa tämäkin toive 😉
Kerroinkin edellisessä kirjoituksessa asettuneemme Haapuun odottelemaan, jos uusi karanteeni tulee tai muita mahdollisia rajoituksia. Muutaman kuukauden odottelun jälkeen totesimme, että uusia rajoituksia tai karanteeneja ei ole ilmeisesti tulossa. Korona leviää edelleen ja kuolemantapauksiltakaan ei ole vältytty. Hallitus on kaikesta huolimatta päättänyt pitää rajat auki. Turismi on pääelinkeino täällä eikä uuteen karanteeniin ole yksinkertaisesti varaa.
Ainoat rajoitukset on välttää turhaa matkustamista Tahitille tai Moorealle ja sieltä muille saarille. Maskeja tulee käyttää julkissa paikoissa ja yli 10 hengen kokoontumiset on kielletty. Muuten elämä on täällä melko normaalia.
Saarten välistä matkustus kieltoa ei tullut, eikä ole näillä näkymin tulossa. Joten aloimme suunnitella ja valmistella Malaikaa seuraavaa purjehdusta ja saariryhmän vaihtoa varten.
Suunnitelmamme oli lähteä Tuamotuksen saariryhmälle syys/lokakuun vaihteessa, kun sää olisi siihen sopiva. Tuamotus koostuu useasta atollista, joista moni on täysin asuttamaton. Atollit ovat vanhoja tulivuorien jäämiä, joista jäljellä on enää reunat. Atollien keskellä on suuri laguuni, jonka sisällä liikkuessa tulee olla tarkkana sillä merkitsemättömiä koralliriuttoja on lukuisia. Tämän takia Tuamotuksia kutsutaan ”vaaralliseksi saariryhmäksi”.
Sään tarkkailun ohessa aloitimme veneidemme varustelut. Teimme paljon pieniä korjauksia sekä lukemattomia ostosreissuja Faressa Tuamotuksia varten. Muutamaa suurempaa atollia lukuunottamatta atolleilla ei ole juurikaan kauppoja ja asukkaita on usein vain muutama sata jos sitäkään. Kaupat mitä löytyy ovat lähinnä pieniä kioskeja, josta saat ostettua pakastettua lihaa, riisiä ja pastaa sekä muuta kuivatavaraa ja tietenkin olutta vaihtopulloa vastaan.
Ostimme Malaikan varastot niin täyteen ruokaa ja varaosia, kun vain jaksoimme kantaa. Samalla yritimme arvioida tulevaa kulutusta. Sami teki tästäkin exel-taulukon, joten ensi kerralla osaamme varustella ehkä paremmin kun näemme mikä on todellinen kulutus. Ruokaa ja kaikkea muutakin on arviomme mukaan tarpeeksi. Jos jostain syystä tulee tarve täydentää varastoja (tai saada tuoreita kasviksia tai hedelmiä) voimme tehdä tilauksen Tahitille, josta agentti laittaa tilauksen rahtilaivaan. Me voimme sitten poimia tilauksen periltä missä ikinä olemmekaan.
Ennen lähtöä Huahinelta tapasimme myös ensimmäiset suomalaiset täällä Ranskan Polynesiassa. Eräänä perjantai-iltapäivänä huomasimme että Haapun poukamaan oli saapumassa uusi vene. Kun vene lähestyi, näimme, että siinä oli Suomen lippu. Annoimme heidän ankkuroitua rauhassa ja asettua poukamaan. Sitten käytiinkin heti moikkaamassa uusi tulokkaita. Melina veneestä löytyi mukavat Ilkka ja Hanna, joiden kanssa vietettiin useampi hauska ilta. Juhlittiin myös Hannan syntymäpäiviä ja saatiin paljon vinkkejä purjehdusta ajatellen. Saatiin heiltä myös suuri apu, kun he kävivät hoitamassa asioitaan Raiatean saarella. Meidän purjehduksenopettajamme Cyrille sai heiltä paluumatkalla kyydin Raiatealta Huahinelle. Toivotaan, että heidän suunnitelmat onnistuvat ja he pääsevät jatkamaan matkaansa Uuteen-Seelantiin.
Meidän purjehduksenopettajamme Cyrille oli tällä välillä myynyt oman veneesä Raiatealla ja valmisteli paluutaan Ranskaan. Meillä oli kolme opetuspäivää jäljellä hänen kanssaan. Sattumalta aikataulumme osuivat yhteen. Hän tulisi meidän kanssamme Tuamotuksille ja käyttäisimme viimeiset opetukset yön yli purjehtimisen opetteluun. Tarjosimme hänelle myös mahdollisuuden jäädä lomailemaan hetkeksi Malaikaan opetuksen jälkeen, jonka hän otti ilomielin vastaan. Aloimme olla kaikin puolin valmiita lähtöön.
Lähtöpäivän aamu koitti. Suunnitelmissa oli lähteä n. 17.00 aikaan lauantaina Faresta, jotta olisimme valoisan aikaan turvallisesti ulkona riutasta, kerkiäisimme syödä illallisen yhdessä, tehdä tiskit ja asettaa purjeet sekä kurssin oikein.
Lähtöpäivä piti olla rauhallinen, vähän kokkailua, asioiden läpikäyntiä ja lepäilyä, jotta meillä olisi paljon energiaa tulevaa purjehdusta varten. Olimme valmistelleet mahdollisimman paljon jo etukäteen, mutta tietenkin kaikkea yllättävää ilmeni viime hetkellä…
Aamulla kun heräsin ja menin ulos näin, että linnut olivat jättäneet valtavan jäähyväis ”lahjan” Malaikan kannelle, puomiin ja biminiin, yök!! Tiedossa oli siis todella pahanhajuinen, ällöttävä ja aikaa vievä siivousoperaatio.
Sami aloitti aamun testaamalla varuiksi että navigointi valot toimivat (olivat toimineet hyvin tähän asti). Keulan valo ei jostain syystä toiminutkaan, joten ei kun korjaus hommiin.
Korjaukseen meni mukavat 2h, mutta valo saatiin viimein toiminaan. Minä kävin tällä välillä hakemassa viimeiset ostokset ja tuoretavarat ja jatkoin siivousta.
Seuraavaksi huomasimme, että jostain syystä pilssi haisee hieman dieselille. Noh ei kun selvittämään asiaa. Olimme juuri edellisenä päivänä täyttäneet kaikki tankit ja ilmeisesti olimme epähuomiossa ylitäyttäneet diesel tankin. Se vuosi pikkuisen, joten poistimme viitisen litraa dieseliä myöhempää käyttöä varten ja siivosimme sotkun pois. Tähänkin hurahti mukavat pari tuntia ja kävimme viimein lounaalla. Lounaan jälkeen minä aloin valmistella ruokia purjehdusta varten, jotta kenenkään ei tarvitsisi kokkailla sisällä kun purjehdimme.
Pojat tarkistivat tällä välillä moottorin ja vaihtoivat moottorin impellerin, joka olikin jo hajoamispisteessä. Vaihto sujui muuten ihan hyvin, mutta Sami joutui tekemään uuden tiivisteen, jonka kuivumisessa menikin yllättävän paljon aikaa. Vihdoin alkoi vaikuttaa sille, että Malaika ja me olisimme valmiina lähtöön. Kuin ihmeen kaupalla olimme myös vielä aikataulussa.
Veimme viimeiset roskat ja nostimme dingin ylös. Purjehdus oli kohta alkamassa. Muistan, että vaikka päivä hurahti kiireessä eikä levolle ollut aikaa, oli jännittävää ajatella, että pian olisimme useamman päivän merellä emmekä näkisi maata. Ystävämme lähtivät tässä välissä jo matkaan. Heilutimme ja huutelimme toisillemme, että nähdään Tikehaulla! Tikehaun atolli oli määränpäämme nimi Tuoamotuksilla. Saapuisimme sinne maanantaina johonkin aikaan.
Pian myös me aloimme nostaa ankkuria, mutta…
Jostain syystä windlass, jolla ankkuri nostetaan ei toiminutkaan. Olimme että mitä ihmettä, se on aina toiminut! Pojat riensivät selvittämään ongelmaa. Onneksi ongelma selvisikin yllättävän nopeasti (sähköjohto oli löystynyt) ja vika oli nopeasti korjattu, pääsimme viimein lähtemään.
Kun pääsimme ulos Faren riutasta ja olimme asettamassa purjeita näimme melkeinpä heti ensimmäiset valaat. Oli vaikuttavaa nähdä kuinka niin iso eläin liikkuu sulavasti vedessä. Valaat olivat turvallisen kaukana meistä, mutta annoimme niille silti lisää tilaa. Saimme kiitokseksi vielä pyrstötervehdyksen ennen kuin ne sukelsivat syvyyksiin.
Asetimme purjeet ja kurssin kohti Tikehauta. Sami kokkasi illallisen loppuun, joka olikin ilmeisen mielenkiintoinen kokemus hänelle. Sami tuli hieman merisairaaksi ja sanoi että ei mielellään enää kokkailisi purjehtiessamme. Onneksi olin kerennyt valmistella muut ruuat jo valmiiksi jääkaappiin, eikä kenenkään tarvitsisi enää kokkailla. Söimme illallisen yhdessä ja minä tein tiskit.
Useamman päivän purjehdukset olivat minulle ja Samille täysin uusi kokemus. Vene ei siis pysähdy välillä vaan matkaa tehdään vuorokaudenajasta riippumatta.
Matka Huahinelta Tikehaulle on 200 merimailia. Sääennuste lupasi ihan mukavaa purjehduskeliä (jos vastatuulen purjehdus on jonkun mielestä mukavaa, meidän mielestä ei niinkään). Vastatuuleen purjehdus tarkoittaa useimmin sitä että vene hakkaa aallokkoa vastaan, välillä pehmeästi, välillä hyvinkin kovaa. Tämä tarkoittaa sitä että veneen sisällä kaikki tulee olla hyvin kiinni, että tavarat ei lentele, kolise ja rikkoudu tai riko paikkoja. Purjehduskulma olisi miltei koko matkan rapsakka n.30 astetta. Tämä taas tarkoittaa sitä että vene kallistuu aika paljon. Voin kertoa että esim. vessassa käyminen on melko mielenkiintoista kun vene on todella kallellaan. Ylipäätään veneen sisällä liikkuminen on hieman hankalaa kun vene on kallistunut.
Ennuste lupasi matkalle n.20 solmun itätuulta, ilman voimakkaita puuskia ja maininki olisi n.1.5m, eli pieni. Matka tulisi kestämään vauhdista riippuen noin 36-48h. Vahtivuorot jaettiin 3h vuoroihin. Koska meitä oli kolme tämä tarkoitti 6h lepoa ja 3h vahtia. Vahtivuorojen aikana korjaat tarvittaessa kurssia, trimmaat purjeita ja vahdit, että vene ei törmää mihinkään. Muistan edelleen ensimmäisen vahtivuoroni. Se oli 21.00-00.00. Oli jännittävää olla pimeässä illassa ohjaamossa. Näit kaukaisuudessa kaveriveneemme navigointivalon, tähdet ja kuun. Kuulet aaltojen ja tuulen äänen. Muuten on hiljaista, todella hiljaista. Muistan ajatelleeni kuinka pieni Malaika on suuressa meressä ja kuinka missään ei ole ketään…
Kun vahtivuoroni päättyi ja siirryin sisälle nukkumaan, hiljaisuus päättyi siihen. Veneen sisällä äänet moninkertaistuvat. Natina ja pauke oli melkoinen. Äänet kuulostivat sille, että vene vähintäänkin hajoaa ja kaikki tavarat rikkoutuvat. Vauhti myös tuntui todella paljon suuremmalle kuin ulkona. Laitoin kuulokkeet korville ja nukahdin välittömästi. Nukuin sikeästi ensimmäiset kolme tuntia, jonka jälkeen aloin alitajuntaisesti odottaa vahtivuoroni alkua, joka olisi 06.00.
Kaikesta huolimatta purjehdus sujui hyvin, vuorot kiersivät rutiinilla. Nukut, syöt ja vahdit, kuuntelet musiikkia, äänikirjoja ja podcasteja. Trimmaat purjeita, korjaat kurssia ja katselet maisemia. Kerkeät ajatella kaikenlaista, myös sitä että kuinka epämiellyttävää vastatuulen purjehdus on ja kuinka kauan tämä vielä kestää, näkyykö maata vielä. Omalla kohdalla en ole vielä kokenut merisairautta, mutta ilmeisesti se muistuttaa krapulaa jota et pääse pakoon ennen kuin purjehdus loppuu.
Viimein maanantaina aamupäivästä aloimme nähdä Tikehaun atollin taivaanrannassa. Määränpää oli jo melko lähellä! Samoihin aikoihin ystävämme soittivat vhf radiolla meille. He olivat juuri menossa riutan sisäänkäynnistä sisään. He olivat joutuneet käyttämään moottoria pitkään, sillä heidän isopurje oli revennyt matkalla. Kun kuulimme tämän radiossa, se kuullosti todella dramaattiselta. Huolestuimme, että oliko kaikki hyvin ja muuten kunnossa. Onneksi kuulimme, että rikkoutumiseen ei sisältynyt sen suurempaa draamaa. Isopurje oli vain vanha ja se oli tullut matkansa päähän. Onneksi Leonoralla on hyvä moottori ja ystävämme pääsivät turvallisesti perille.
Kun tulimme Tikehaun passista sisälle, Sami sanoi että se oli kuin olisi surffanut aallon päällä. Oli mahtava tunne saapua perille ja tuntui ihmeelliseltä, kun vene ei ollut enää kallellaan ja hakannut aaltoja vasten. Mitään ei hajonnut, vaikka äänet kuulostivatkin välillä todella hurjilta. Perillä oli ihmeellisen hiljaista ja rauhallista. Matka kesti tasan 48h ja olo oli muutaman päivän kuin jet laagissa.
Nyt täällä Tikehaulla ollessamme ollaan autettu ystäviämme uuden purjeen tilaamisessa, lomailtu Cyrillen kanssa, snorklattu, melottu, kalastettu ja uitu mahtavien paholaisrauskujen kanssa ❤ Netti on usein täysin olematon, mutta muutaman viikon välein päästään myös sen pariin hoitamaan asioita.
Tullaan todennäköisesti viettämään vähän pidempi aika täällä, koska ystävämme eivät voi purjehtia ennen kuin saavat uuden isopurjeen.
Keskiviikkona sanotaan heipat Cyrillelle ja meidän opetus hänen kanssaan on tullut päätökseen. Hän sanoi toissa päivänä, että on ylpeä meistä kuinka ollaan opittu paljon asioita ja uskoo että tullaan pärjäämään hyvin ilman häntä. Hän sanoi joskus aikoja sitten kun kuuli meidän tarinan, että meidän tavoite on ”from zero to hero”. Ehkä ei olla ihan vielä siellä hero asteella, mutta tuntuu että varmasti pärjätään kahdestaan.
Seuraavalla kerralla kirjoittajan puikkoihin astuu Sami ja pääsette kuulemaan hänen näkökulmasta elämästä purjeveneessä keskellä Tyyntämerta. Mauruuru, kiitos kun olet mukana!
