Tabellit taas Tahitilla

Mitä siivousvälineitä Meira osti kaupasta? Mikä meni seuraavaksi hajalle Malaikassa? Mitä ”hauskoja” oikoreittejä Sami löysi viidakosta? Kaikki selviää alla.

Team Pfizer

Toiset Covid-19 rokotukset lyötiin olkapäähän huhtikuussa tutulla terveysasemalla Mooreassa. Samia ei juurikaan itkettänyt tällä kertaa. Jonoakaan ei ollut – Uutisjuttujen perusteella paikalliset eivät ole rokotuksista kovin innoissaan. Illalla Samille iski kuume, mutta muita sivuoireita ei sitten ollutollutollutollutkaan.

Tahiti

Moorean saarelta purjehdimme rokotukset saatuamme lyhyen muutaman tunnin reissun Tahitille. Taina Marinan ankkuri- ja poijupaikat olivat täynnä hylättyjä veneitä, joiden omistajat odottavat rajojen aukeamista Euroopassa ja USA:ssa. Pitkän yrittämisen jälkeen löysimme vapaan ankkuripaikan 20 metriä Intercontinental hotellin tyhjistä bungaloweista aivan veneväylän reunalta.

Ankkurivinssi lakkasi toimimasta. Samalla Sami muisti noin 10 kuukautta sitten purjehduksenopettajamme sanoneen jotain ankkurivinssin sähköjohtojen vaihtamisesta. Saimme onneksi vapaapudotettua ankkurin kerrasta tarpeeksi kauas vieressä olevista veneistä, ja Sami pääsi ryhtymään sähköjohtojen vaihtoon. Jee!

Onneksi Sami osaa korjata melkeinpä mitä vaan 😀

Oli hienoa olla taas vuoden jälkeen Tahitilla polynesialaisen kulttuurin sydämessä – Uusien maku ja tuoksuelämysten äärellä! McDonald’sin tuplajuustohampurilainen ei ole koskaan maistunut niin hyvältä kuin silloin. Globaalia makua tyydyttämään suunniteltu suklaapirtelö hiveli kurkkua ja äänihuulia. Oli pakko sanoa se ääneen: ”I’m lovin’ it!”

Tahitin Omaha

Tahitilla me tapasimme taas pitkästä aikaa muita suomalaisia. Miia ja Aiski ovat purjehtineet maailman merillä jo useamman vuoden punaisella teräsveneellä nimeltä Omaha. Heistä olikin paljon apua ja ennen kaikkea hyvää seuraa Tahitilla oleskelun ajan.

Sami kävi Aiskin kanssa heidän nopealla dinghyllään hakemassa verottomaan dieseliin oikeuttavat paperit ison sataman viranomaisilta. Viime vuoden aikana olimme käyttäneet dieseliä melkein 250 litraa täyteen hintaan, mutta nyt voisimme käyttää Yanmarin 50 heppaista konetta yötä päivää verovapaasti! Kuin laittaisi rahaa pankkiin!

Omaha lahjoitti meille anteliaasti oikean Suomen lipun. Se näyttää niin upealta, ettemme ole tohtineet ottaa sitä vieläkään käyttöön. Vietimme hauskoja iltoja salmiakista ja saunasta haaveillen ja suomalaista musiikkia kuunnellen.

Joku päivä raaskitaan vielä käyttääkin tätä…

Aorai vuori

Sami oli suunnitellut ruotsalaisen Hakuna Mata kaveriveneen Adden kanssa yönyli kestävää vuorelle kiipeämistä. Lyhyen googlauksen jälkeen Aorai vuori löytyi sopivaksi ehdokkaaksi.

Tahitilta pääsi ihailemaan Moorean siluettia, silloin kuin se ei ollut ukkosrintaman peittämänä.

Sovimme lähtevämme aikaisin aamulla, että viimeisellä leiripaikalla noin 2000 metrissä olisi hyvin aikaa ennen pimeää kokata ruokaa. Aamulla lähipysäkillä busseja ei kuitenkaan kuulunut ja yksikään taksi ei suostunut lähtemään hakemaan meitä satamasta asti, koska oli pyhäpäivä. Saimme onneksi liftattua kyydin keskustaan ystävälliseltä naiselta ja keskustasta viimein vastahakoisen taksikuskin viemään meidät vuoren juurelle.

Olimme täynnä intoa ja ihmettelimme ääneen:

”Miksi kaikki vastaantulijat ovat niin väsyneen näköisiä?”

Muutaman tunnin patikoinnin jälkeen rinkat alkoivat hieman painaa, mutta kyllähän sitä kävelee vaikka maailmantappiin kun on hienot maisemat.

Puolivälissä kapea polku muuttui mutavelliksi, lopulta saviseinäksi. Viimeiset 500 metriä polku oli noin puolitoistametriä korkeata portaikkoa. Jyrkänteillä polku hävisi näkyvistä pilven ympäröidessä meidät. Välillä näkyi vain häivähdyksiä ympärillä ja alapuolella näkyvästä taivaasta.

Huikeaa!

Olimme läpimärkiä päästessämme viimein perille leiripaikalle iltahämärässä. Niin olivat myös nuotiota varten varatut puut leiripaikalla. Söimme tölkkiruuan, linssipadan ja nakit, kylmänä ja yritimme pysytellä lämpimänä avaruuslakanoihin kääriintyneinä. Seuranamme oli samassa autiotuvassa kolme ranskan armeijan sotilasta, jotka eivät pitäneet Samin sota- ja antautumisvitsejä kovin hauskoina.

Katselimme hytisten, miten he levittelivät illalla paksuja patjojaan ja untuvamakuupussejaan autiotuvan lautalattialle ja vetivät villasukkia jalkaan. Karskeina pohjoismaalaisina miehinä ajattelimme Adden kanssa, että ovatpa he vilukissoja, eihän tropiikissa tule ikinä oikeasti kylmä.

Pimeän tullessa hengitys alkoi höyrystyä. Vaikka alhaalla merentasossa oli vieläkin tasainen 28-30 astetta, ylhäällä vuorella lämpötila laski yöllä 9 asteeseen. Puuskat huojuttivat autiotupaa. Tuuli tunkeutui läpi lautojen raoista.

Koko lautalattia tuntui tärisevän. Kun kysyin Addelta:

”Miten menee?”

Hän vastasi:

”Y-y-ri-tän va-vain py-syä hen-gissä.”

Pahinta oli kun kosteus kerääntyi avaruuslakanan alla ja alkoi kastella vaatteita. Tyynyiksi paidan sisään laittamamme vesipullot jäätyivät yön aikana.

Aamulla Samin suu lävähti auki, kun Ranskan merivoimien upseeri veti jalkaansa Karhun murtohiihtomonot. Mies näytti, kuinka hän kiipeäisi ylös huipulle saviseinää potkimalla monojen metallikärkiä seinämään. Tai sitten hän näytti mitä tapahtuisi, jos Samin vitsailu Ranskan armeijan uroteoista ei loppuisi.

Mekin olimme olleet aikeissa lähteä heti auringon noustua, mutta oli vielä aivan liian kylmä. Lämmittelimme auringonnousussa ja muistelimme, kuinka ihanan lämmintä oli asua purjeveneessä.

Pääsimme huipulle hyvissä ajoin noin 7:00 aikaan ilman hiihtomonojakin. Näkymät olivat huikeat. Olimme pilvien yläpuolella. Onnittelimme toisiamme urakasta selviytymisestä.

Väsynyt mutta onnellinen.

”Alas meno on helppoa.”

”Joo. Senkun vain liukuu pyllyllään vuorta alas.”

Saavuimme 15:00 aikaan takaisin paikalle, johon taksi oli meidät edellispäivänä jättänyt. Samin jalat eivät ole koskaan olleet niin kipeät. Onneksi saimme kyydin takaisin satamaan Tahitille muuttaneelta koodarilta.

Maintenance

Tahitilla oli aika vaihtaa vessan putket eli letkut. Meira lähti päiväksi kaupoille Papeeteen ja Sami aukaisi kaikki ikkunat ja laittoi kaikki tuulettimet täydelle teholle. Iltaan mennessä letkut olikin saatu vaihdettua. Satamassa saimme kierrätettyä myös vanhat öljyt ja muut roskat.

Oli todellakin aika vaihtaa uudet putket, se selvisi kun Sami ryhtyi hommaan! Nyt ei tarvi murehtia näistä muutamiin vuosiin 🙂

Papeete Day

Marina Tainan ison Carrefour ostoskaupan valikoimassa on kaikki sukista banaaneihin. Samoja tuotteita, joita löytyi Suomessa lähikaupasta ja eksoottisia hedelmiä, joista ei ole koskaan kuullutkaan.

Shop until you drop!

”Katso!” Meira esitteli Samille innoissaan, mitä hän oli löytänyt. ”Tämä on parasta!”

Meira osti kaikki loput tiskiharjat Carrefourin hyllystä.

Tietäjät tietää! Sienellä tiskaaminen on jotenkin niin väärin…

Kiersimme samalla kaikki Tahitin veneilykaupat ja ostimme luksusta, joita olimme kaivanneet jo vuoden päivät, kuten sadetakit.

Tahitin pääkaupungissa Papeetessa.

Hakuna Matata lähti kohti muita saaria. Sanoimme heipåt ja sovimme tapaavamme taas jossain. Me purjehdimme takaisin Mooralle Oponohun salmeen toisen kaveriveneemme Leonoran Larissan syntymäpäiville.

Opunohu siellä häämöttää.

Oponohulla puuskan aikana ankkurivahti appi alkoi huutaa hälytystä. Vaikutti siltä, että olisimme laahanneet ankkuria viitisen metriä. Meillä on hyvä Rocnan ankkuri, ketjua tarpeeksi ja ankkurin oli nähnyt kolmessa metrissä asettuneen hyvin hiekkaan. Hetken pähkimisen jälkeen päätimme ankkuroitua uudelleen varmuuden varalta.

Aina onnistuminen ei oo kiinni välineistä, joskus yllätyksiä ilmenee pinnan ja hiekan alla 😉

Ankkurin mukana nousi ylös kuollut korallimöhkäle, joka painoi tuskin edes kiloa. Ankkurimme oli nostanut sen ylös hiekan uumenista. Hyvä, että ankkuroiduimme uudelleen. Korallimöhkäle olisi estänyt ankkurin uuden asettumisen.

Kaikki taas hyvin ilman vahinkoja!

Cook’s Bay antaa varjoa

Löytääkö kukaan kuvasta pienoa soittavan gorillan tai vuoristoradan?

Siirryimme syntymäpäivien jälkeen Cook’sin salmeen. Palvelut ovat lähellä, mutta korkeat vuoret ympärillä varjostavat aurinkopaneeleja ja aamulla on paljon kosteutta. Kuultuamme, että Omahan Miia on ompelija olimme päättäneet hankkia lisää aurinkosuojaa Malaikan ohjaamoon.

Mittausten jälkeen olimme käyneet kangaskaupoilla Papeeten teollisuusalueella. Muutaman päivän Mia sovitteli muovia ja kangasta, merkkaili tussilla merkkejä. Parin sovituksen jälkeen meillä oli huomattavasti lisää aurinkosuojaa. Erinomaista työtä. Lämpimät suosittelut! Suosi suomalaista! (Saakohan Suomessa enää sanoa noin? Toivottavasti tätä ei sensuroida siellä.)

Nyt Malaikan ohjaamo on kuin uusi lisähuone. Sivut saa tarvittaessa rullattua ylös piiloon.

Genoapurje

Keulapurjeemme vaati myös huoltoa. Aikoinaan purje laitettiin ammattikapteenien kanssa ylös meritestiä varten, eikä meillä ollut vielä kokemusta sen laittamisesta tai ottamisesta pois, joten pyysimme Omahalta neuvoja.

Pitkän pähkäilyn jälkeen Aiski totesi, että purje oli rullattu alun perin väärinpäin niin että UV-suoja ei suojannutkaan purjetta, vaan oli hienosti sisäpuolella suojassa. Onneksi pahempia tuhoja ei ollut vielä ehtinyt syntyä varsinaiseen purjeeseen.

Joka päivä oppii uutta 😀

Aiski myös hitsasi Malaikan puomissa kulkevan vaunun, johon oli tullut halkeama ja piti meille ammattimaista kolvikoulutusta imuriamme korjatessaan. Ilmeisesti kolvia ei saa käyttää muovin sulattamiseen. Tai piti. Emme enää muista. Isot kiitokset joka tapauksessa Aiskille ja Miialle kaikesta avusta!

Vappu

Vappua vietimme Malaikassa hyvän seuran ja ruuan merkeissä Leonoran ja Omahan kanssa. Miia oli tehnyt punajuuri- ja perunasalaattia ja Aiski marinoinut katkarapuja. Leonora teki kakun. Vappupicnicille kuului tietenkin lisäksi myös makkarat ja sivistynyt alkoholinkäyttö.

Delfiinimelonta

Cooksin salmi on suosikkipaikkojamme Moorealla. Sami meloi mm. monet kerrat salmeen leikkimään tulleiden delfiinien kanssa, mutta oli aika lähteä. Rajat aukesivat 1.5.2021 viimein amerikkalaisturisteille. Sanoimme heipat tutuille veneille ja erityisesti Omahalla ja Leonoralle. Molemmilla on edessään pitkä matka. Toisella takaisin Saksaan. Toisella Reunionin saarelle.

Bongaatko russelin?

Menimme vielä päiväksi Vaiareaan tekemään viimeiset ostokset – Tarvikkeita venekaupasta ja ruokaa. Panostimme kunnon dinghyankkuriin, lasikuitukorjaussarjaan (knock, knock) ja snorkkeleihin. Toisilla saarilla kaikki on taas hieman kalliimpaa. Aamulla matka alkaisi yön yli Huahinen saarelle.

Villi Huahine

Kun myrskyjen välissä avautui pieni sääikkuna, lähdimme liikkeelle. Alkumatka oli kauheaa rynkytystä puolentoistametrin sekavissa aalloissa, jotka tulivat 5-6 sekunnin välein. Viimein avomerellä keli helpotti aallonkorkeuden noustessa kahteen metriin ja aallonvälin pidentyessä 12 sekuntiin.

Purjehdimme 2-6 solmua 5 solmun keskinopeudella 6-10 solmun laitamyötäisessä tuulessa, pääpurjeessa 2 ja puoli reeffiä, genoa melkein koko ajan kokonaisena. Yö oli rauhallinen ja meri kimmelsi planktonista – pian alkavan valaskauden ensimerkkejä. Saavuimme aamulla Huahinen eteläkärkeen ja laskettelimme aaltoja tutulle saarelle ja Haapun salmeen vanhojen tuttujemme Mariellan ja Bernardin vieraiksi.

Purjehtiessa ja vesillä varjossa olo on tosi tärkeää. Käytetään myös aurinkorasvaa joka päivä.

Tarkoituksena on lähteä täältä Haapusta kohti Maupitin atollia, kunhan keli sallii. Meri on aika kova ainakin seuraavat pari päivää ja Maupitin hankala passi vaatii hyvät olosuhteet, jotta ei käy haveria – alle 20 solmun tuulen ja 1.5 metrin aallokon muualta kuin etelästä.

Seuraavalla kerralla sitten taas lisää jännitystä: Onko Maupitilla todellakin kaikki niin paljon paremmin? Miten Hio, telakan vartija ja Maupitin tuleva kunigas, voi? Kuka söi kaikki karkit? Onko Korona 2 vielä elossa? Vai pääsimmekö sittenkään Maupitille?

Kiitos, että olet mukana matkassa. Mauruuru

Lisää materiaalia yhteyksien toimiessa lähes päivittäin https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma

Tsunami! – Moorealla enemmän on enemmän

Viime jaksossa saavuimme Tuomotukselta takaisin sivistyksen pariin Seurasaarille kolmen päivän purjehduksen jälkeen, jonka aikana hajosi niin autopilotti kuin pääkin. Ankkuroiduimme lopenväsyneinä aamutuimaan Moorean saarella Oponohun salmeen, jonne Kapteeni Cook saapui vuonna 30. syyskuuta 1777 tuoden sivistyksen ilosanoman maailman toiselle puolelle. Hämmentävästi Cookin salmena tunnetaan kuitenkin viereinen salmi.

Tunnistatko mikä vene on Malaika?

Pääsimme ankkuroitumaan hiekalle julkisen rannan ja Moorean saarta ympäröivän riutan väliin. Alla oli kolme metriä kirkkaan sinistä vettä. Rauskut lepattelivat pohjalla. Pallokalat ajelehtivat pikku evillään virtausten mukana. Yksinäinen mustapilkkuhai uiskenteli tarkastamaan mitä olimme tiputtaneet veteen.

Kävimme nopeasti syömässä, tervehtimässä ankkurialueella olevat tutut veneet ja menimme nukkumaan pois purjehduksella tulleita univelkoja. Heräsimme seuraavana aamuna kovaan meteliin veneen perässä. Delfiiniparvi leikki takanamme. Elämää paratiisissa.

Vähän kuin olis uima-altaassa, mutta ootkin meressä ❤

Seuratessamme delfiinipoikasten leikkiä Meira muistutti, että Malaikan pohja pitää putsata, jääkaapin ja vedentekolaitteen merivesisihdit puhdistaa ja blogi kirjoittaa. Laitoimme Hookah- sukelluslaitteen käyntiin, ja seuraavat pari tuntia meni pohjaa putsatessa. Koko ajan pallokala ui takana haukaten aina välillä suuhunsa Malaikan pohjasta irtoavaa ruokaa. Lyhyen lounastauon jälkeen pallokaloja notkui Malaikan takana kokonainen perhe. Yritimme kovasti saada kaikki kylläiseksi.

Kun tekee vedessä hommia, ei haittaa vaikka välillä vähän sataa.

Tsunami

Levättyämme vuokrasimme kaverivene Leonoran kanssa auton Moorean ympäriajelua varten. Kävimme tutustumassa paikallisiin raunioihin ja näköalapaikkoihin, sekä tietenkin rautakauppaan. Kun olimme menossa lounaalle, näimme poliisien ohjaavan autoja vastaantulevalla kaistalla. Emme ajatelleet siitä sen enempää vielä sillä hetkellä.

Satumetsässä onnellisesti tsunamista tietämättöminä.

Olimme enemmän huolissamme siitä, että lounaspaikkamme hampurilaisbaarin omistaja oli hätääntyneen oloinen, eikä suostunut ottamaan tilaustamme vastaan. Lopulta saimme hänestä irti, että Tahitin ja Moorean saarille oli annettu tsunamivaroitus. Uudessa Seelannissa oli tapahtunut maanjäristys yöllä ja odotettavissa oli 3–6 metrin korkuinen tsunamiaalto.

Suuntasimme auton heti takaisin kohti ankkurialuetta. Veneemme olivat ankkuroituneena noin 3 metrissä, joten tsunamiaalto tekisi pahaa jälkeä. Puolessa matkassa jouduimme kuitenkin myöntämään, ettemme enää ehtisi mitenkään ajoissa veneille ja ajamaan veneitä avomerelle ennen kuin tsunami saapuisi Moorealle. Käänsimme suunnan kohti vuoria ja ananasplantaaseja. Odotus vuorella oli piinaava, koska emme nähneet mitä alhaalla poukamassa tapahtui. Meillä ei ollut mitään hätää, mutta mietimme mitäköhän kelluville kodeillemme tapahtuu? Mielessä ehti käydä moneen kertaan, mitä tekisimme jos Malaika tuhoutuisi? Päätimme yhdessä, että täytyisi vain sitten ostaa uusi vene. Suomeen emme vielä palaisi.

Evakuointijonossa kohti vuoria.

Puolen tunnin odottelun jälkeen ennustus oli laskenut. Odotettavissa oli enää 0,3-1,5 metrin tsunamiaalto. Autoseurueet viettivät ylhäällä rinteellä aikaa keskenään jutellen ja jakaen vettä ja ruokaa, kunnes radiosta tuli ilmoitus, että voimme palata takaisin. Moorean pohjoispuolen salmiin oli saapunut 10 senttimetrin korkuinen tsunamiaalto. Huh! Selvisimme säikähdyksellä ja evakuointikokemusta rikkaampana.

Ajoimme vuorelta ankkurialueen ohi. Veneet kelluivat turvallisesti samoilla paikoillaan kuin ennenkin. Lähdimme metsästämään auki olevaa lounaspaikkaa, mutta miltei kaikki ravintolat olivat kiinni tsunamivaroituksen vuoksi. Hetken ajelun jälkeen löysimme pikku ravintolan, jossa saimme viimein hampurilaisia ja jäätelöä. Olipahan päivä!

Jätski ei oo ehkä ikinä maistunut niin hyvälle kun tuona iltapäivänä.

Vaiarea rokotus

Muutaman päivän päästä siirryimme Vaiarean salmeen. Edessämme oli suora näkymä Tahitin saarelle. Takanamme korkeat vuoret. Olimme ankkurissa aivan Sofitel hotellin edessä, jossa yksi yö maksaa 400-900€!

Siinä ollaan Leonora veneen kanssa ankkurissa ja ihan ilmaiseksi 😀
Ylläolevaan kuvaan liittyen… lol!

Koska edellinen kerta oli jäänyt lyhyeksi, vuokrasimme auton vielä toisen kerran. Kävimme kaatopaikalla ja vesiputouksilla. Vedessä näkyi pieniä katkarapuja ja tietenkin myös vauvamureenoja.

Vesiputouksilla. Sateen jälkeen putous on paljon suurempi.

Matkalla näimme sairaalan ulkopuolella ranskankielisen ilmoituksen koronarokotteista. Koska paikalla ei ollut jonoa, päätimme käydä kysymässä mikä on tilanne. Lyhyen pähkinnän jälkeen sairaalan lääkäri päätti antaa meille rokotteen. Kielitaidottomuus aiheutti kuitenkin hieman ongelmia. Lääkärin kysyessä allergioista Samin täytyi vain imitoida kissaa. Se onnistui onneksi hyvin. Samin esittäessä heinänuhaa lääkärin ilme muuttui. Hän kysyi epäillen, oletko allerginen kokaiinille? Tunnin päästä kaikilla oli kipeät olkapäät.

Ei tarvinnut jonotella. Silti aikaa kului tunnin verran.
Google kääntäjällä koitettiin saada selkoa, mihin ruutuun kannattaa raksi laittaa.

Ranskan Polynesia yrittää kovaa vauhtia saada rajoja auki. Tiukat eristäytymistoimet ovatkin toimineet hyvin ja yksi maailman pahimmista tartuntapesäkkeistä on päässyt ykkösluokkaan. Tartuntoja löytyy muutamia enää per päivä ja rokotukset ovat auenneet kaikille.

Moorealla ilmakin on parempaa

Vaiareassa pääsimme taas pitkästä aikaa kunnon kauppaan. Ensimmäisenä sisään astuessa huomasimme ilmastoinnin, jota emme olleet kokeneet melkein vuoteen. Kylmä viima heilutteli hiuksiamme kuin Baywatch tv-sarjassa.

Hedelmiäääääääääää ❤

Ruokakauppa oli meille Moorean paras nähtävyys. Lattia ei lainehtinut vedestä tai torakoista. Ei tarvinnut avata pakastimia ja penkoa laatikoita tietääkseen mitä oli myynnissä. Hedelmistä ja vihanneksista ei tarvinnut taistella. Hintataso on taas melko lähellä Suomea. Emme saaneet ensimmäisellä kerralla ostettua hämmennykseltämme kuin yhden kassillisen ruokaa.

Tiskiharja!! Wau! En oo Suomesta lähdön jälkeen nähnytkään näitä.

Oponohu salmi

Viikon jälkeen palasimme takaisin Oponohu salmeen. Ankkuroiduimme aivan salmen perille. Ympärillä kohosivat korkeat vuoret. Aurinkoa oli vähemmän, mutta ilma oli viileämpi.

Kävimme rauskujen ruokinta-alueella ja katsomassa veden alla olevia Tiki patsaita. Rauskut, hait ja tietyt kalalajit tulevat heti paikalle veneen saapuessa, koska jotkut yrittäjät ruokkivat niitä. Coco beachilla nautimme yhden parhaimmista aterioista rantavedessä istuen.

Coco beach ravintola oli herkullinen, mutta Samin mielestä annokset olisi voineet olla hieman suuremmat 🙂

Ruotsalainen kaveriveneemme Hakuna saapui myös Moorealle. Teimme vaelluksia ananasplantaaseille. Trooppisen puutarhan vaelluksella 14 kilometrin matka kesti 6 tuntia. Polku meni ylös alas. Välillä polun viereen oli laitettu köysiä, joista sai tukea kompuroidessaan ylös tai laskiessaan pyllymäkeä alas. Yksi Samin ”oikoreitti” vei meidät vahingossa myös paikalliselle rommipanimolle, jossa saimme testata jääkylmiä virvokkeita usean tunnin kiipeilyn jälkeen.

Reippaana oikoreitillä.
vauva-ananas ❤
Ja vauva banaaneja, söpöjä!

Kiipeilyn ja snorklausten välillä olemme korjanneet venettä, vaihtaneet anodeita, siivonneet, kiillottaneet Malaikaa ja rakennettu uutta kirjoitustilaa Samille.

Seinän ja katonrajan äänieristämistä sikaflexillä. Enää ei seinä narise ja häiritse yöunia.
Siivousta, kiilotusta ja ruosteen poistoa. Hommat käy kuntoilusta kun koko ajan on niin ihanan kuuma 😀
Moottori -check! Sami taisi vaihtaa jonkun hihnan tällä kerralla. Yrittää esittää, että ymmärtäisi noista jotain.

Tällä hetkellä olemme taas Vaiareassa odottelemassa toisia rokotuksia, jotka saamme keskiviikkona. Sen jälkeen siirrymme Tahitille tekemään ostoksia ennen matkan jatkamista kohti uusia saaria.

Ranskan Polynesian saaret. Olemme olleet nyt oranssilla merkityillä saarilla ja atolleilla. Matkaa on kertynyt pyöreästi Suomesta Espanjaan. Tutkittavaa piisaa vielä vaikka kuinka.

Seuraavalla kerralla taas kaikkea uutta jännää samalla kanavalla: Mitä siivousvälineitä Meira ostaa Tahitin kaupoista? Mikä menee seuraavaksi hajalle Malaikassa? Mitä uusia ”hauskoja” oikoreittejä Sami löytää viidakossa?

Kiitos, että olet mukana matkallamme. Mauruuru.

Lisää juttuja ja kuvia yhteyksien salliessa myös täältä https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Tyynenmeren tyrmäävät tyrskyt

Haiseinä. Virran viemänä. Langustiineja. Elämää ilman signaalia. Apatiaa Apatakilla.

Kuinka monta haita näet tässä kuvassa?

Eteläpassi

Fakaravan atollin ankkurissa teimme paljon uusia ystäviä. Monet olivat olleet Fakaravalla jo useita kuukausia, koko Ranskan Polynesian uuden korona-eristyksen ajan. Vietimme paljon aikaa toistemme veneillä jakaen korona- ja purjehduskokemuksia.

Tuulen viimein muuttuessa kaakkoiseksi suuntasimme Hirifan ankkurista kohti Fakaravan eteläosaa. Luontodokumenteista tuttu Fakaravan eteläpassi, atollin sisään- ja ulospääsyaukko, on kuuluisa lukuisista haistaan.

Tetamanu kylä ❤ Aika söpö!

Koko alueen pohja oli täynnä värikästä korallia. Passin lähellä olevat kolme poijua olivat jo varattu, joten jouduimme jättämään veneemme melko kauaksi passista, jotta saimme ankkuroiduttua mahdollisimman hyvin hiekalle. Olimmekin ainoa ankkuroitunut vene. Alue on todella haasteellinen ankkuroitua lukuisten koralliriuttojen vuoksi.

Kävimme ensimmäisenä päivän iltana vielä nopeasti katsastamassa paikallisen ravintolan, joka oli passin vieressä. Puolimatkassa virtaus avomerelle alkoi näyttää aika kovalta, vaikka emme olleet vielä lähelläkään passia. Päätimme koettaa, mitä vauhtia matelisimme takaisin veneelle. Passin virtaus veti meitä edelleen noin solmun vauhdilla avomerelle, vaikka 6 hevosvoimaisen perämoottorin kaasu oli jo täysillä. Aloimme ohjata vastavirtaan kohti rantaa. Toistakymmentä metriä rannasta merenpinta oli enää kymmenisen senttiä koralliriutan yläpuolella ja meidän piti nostaa perämoottori ylös. Liikuimme virran vietävänä noin neljää solmua kohti avomeren syleilyä, kunnes onnistuimme soutamaan itsemme rantaan viime hetkellä pienestä aukosta, joka oli merkattu kepeillä ja mehukatti-pulloilla.

Paluumatkalla ekalta passiseikkailulta…

Hetken rannassa tilannetta ihmeteltyämme vanha paikallinen mies kahlasi veteen ja veti dinghymme vedessä kävellen vastavirtaan turvalliselle alueelle, jossa ei ollut virtausta. Meidät hän ohjasi kävelemään kotipihansa kautta, etteivät jalkamme kastuisi. Harvoin on hävettänyt niin paljon.

Seuraavana aamuna tarkistimme eteläpassin virtausten aikataulun excel-taulukosta ja suuntasimme passille snorklaamaan tasaisen veden aikaan. Olimme ainoat kuuluisassa passissa, jonka olimme kuulleet olevan usein täynnä sukeltajia sekä snorklaajia. Sidoimme dinghymme hetkeksi kiinni sukeltajien poijuun. Tappajahain tunnusmusiikin soidessa päässämme sukelsimme veteen. Hait olivat onneksi kaukana kaksikymmentä metriä alapuolellamme, kunnes ne näkivät meidät ja lähtivät uimaan kohti. Näimme myös paljon paholaisrauskuja, jotka leijailivat hiljaa luoksemme katsomaan meitä. Oli huikea kokemus killua pinnalla, kun hailaumat leijuivat alapuolellamme.

Haita oli ja paljon. Suurin osa oli Meiran kokoisia tai pikkusen pienempiä.

Palatessamme veneelle huomasimme tuulen suunnan taas vaihtuneen. Ankkurin ketju oli liukunut korallin alle. Noin tunnin yrityksen jälkeen saimme ketjun pois korallin alta ja ankkurin ylös. Toista kertaa ankkuroituessamme ankkuri laahasi kiven alle noin 15 metrissä. Liian syvällä kummallekaan meille vapaasukeltaa irrottamaan sitä.

Hirifassa tapaamamme veneet olivat onneksi päättäneet seurata meitä eteläpassille. Ruotsalaisen Hakuna Matata veneen Andreas sukelsi pohjaan ja asetti ankkurin niin että saimme nostettua sen ylös ja ankkuroiduttua kolmannen kerran. Vihdoin onnistuimme, todennäköisesti ruotsalaisten läsnäolo tartutti meihin heidän kuuluisaa tuuriaan.

Teimme Fakaravan eteläpassilla toisen saksalaisen kaveriveneemme 10 hevosvoimaisella dinghyllä virtaussnorklauksia myös kovemman virtauksen aikana. Ajoimme dinghyllä avomerelle passin edustalle ja hyppäsimme veteen antaen sisäänvirtauksen kuljettaa meitä. Korallit ja sen kalat vilistivät alapuolellamme hurjaa vauhtia, kun ajelehdimme yläpuolella melkein 6 solmua virran vietävinä.

Super dingillä seikkailemassa, kiitos lainasta A ja S ❤

Nopeammalla dinghyllä pääsimme käymään myös ravintolassa, jossa yritimme vierailla jo ensimmäisenä päivänä. Ravintola sijaitsee aivan virtaavan veden yläpuolella ja lattialautojen läpi näkyi pieniä haita ja rauskuja. Eteläpassin vieressä oleva pieni motu on nykyisin kuin autiokylä. Suurin osa ihmisistä on muuttanut pääsaarille työn perässä. Jäljellä on enää kausiturismin parissa työskentelevät. Ranskan valtion sulkiessa taas omat ja autonomisten alueidensa rajat paikallisille yrittäjille on luvassa kovat ajat.

Liftari, annettiin kyyti kun lupasi olla pahemmin kakkimatta…

Sanoimme heipat muutamille kaveriveneille, jotka suuntasivat kohti itää ja Gambiersia ja lähdimme Hakuna Matata purjeveneen kanssa kohti Fakaravan keskusta Rotoavaa täydentämään varastojamme Toaun matkaa varten. Purjehdus atollin eteläpäästä pohjoispäätyyn kesti noin seitsemän tuntia. Rotoavalle ei ollut kuitenkaan tullut pariin viikkoon kauppalaivaa koronan takia, joten jatkoimme matkaa Toaulle varastoja täydentämättä.

Purjehdusta ruotsalaiseen tapaan sateenkaarien kanssa.

Fakaravalta Toaun atollille oli kevyt päiväpurjehdus myötätuulessa. Myötätuuleen purjehtimisesta meillä on vielä vähän kokemusta ja käytimme ajan opetellen eri purjevaihtoehtojakombinaatioita

Preventteri pitää puomin paikallaan. Oleellinen osa myötätuuli purjehdusta.

Toau

Toaun pienellä atollilla ei ole kauppaa. Luoteiskulmassa asuu yksi perhe ja kaakkoiskulmassa yksinäinen mies. Kaloja ja kookosta on sitten sitäkin enemmän, sekä hauskoja koiria.

Söpö Toau.

Toaun atollin luoteiskulmassa on valepassi, eli pieni poukama. Otimme sieltä pitkästä aikaa taas poijupaikan. Soutaessamme poijuista huolta pitävän perheen laituriin meistä tiedettiin jo. Hirifassa pientä ravintolaa pitävä nainen oli Toaun valepassissa emännöivän naisen sisar. Vaihdoimme helmiä saippuaan ja muihin päivittäisiin tarvikkeisiin, joita he eivät olleet muistaneet ostaa.

Ihan kelpo kaupat, molemmat oltiin tyytyväisiä.

Toaulla ruotsalaisen kaveriveneen Andreas opetti meille vapaasukellusta, jotta saisimme ankkurin jumista ensi kerralla myös itse. Tunnin jälkeen pääsimme jo paljon syvemmälle kuin aikaisemmin. Saimme olla vuorostaan heille avuksi, kun heidän vedentekolaitteensa lakkasi toimimasta ja täydensimme heidän juomavesivarastojaan useampaan kertaan.

Kävimme atollin sisäpuolella etsimässä paholaisrauskuja ja toteamassa, että snorkalus Fakaravan Etelä-passilla ei ollut vielä poistanut täysin haipelkoa. Toaun hait eivät olleet niin tottuneita ihmisiin, joten ne olivat hieman normaalia uteliaampia.

Voiko näihin maisemiin ikinä kyllästyä?

Toaulta suuntasimme noin viikon kulutta pahimpien ukkoskuurojen hellitettyä kohti länttä ja Apatakin atollia, joka on tunnettu helmifarmeista ja pienestä telakastaan.

Matka meni myrskypilviä vältellen. Aivan loppumatkasta emme enää voineet välttää puuskapilveä, joten vähensimme purjepinta-alaa. Apatakin passi oli kapea ja yksi kauneimmista, joita olemme nähneet. Harmillisesti passin läpi purjehtiessa ei ollut aikaa kuvata keskittyessämme navigointiin. Olimme kuulleet, että paikalliset laittavat uudet tulokkaat neljäksi päivää karanteeniin, joten emme suunnanneet ollenkaan kylään vaan Apatakin kaakkoiskulmaan, carenagelle, jossa ei tietenkään ole yhtään ruokakauppaa.

Apataki Carenage

Niiiiiiin söpö!! Näitä oli vajaa kymmenen juoksentelemassa pitkin motua ❤

Apataki Carenage on kuivin telakka Ranskan Polynesian. Heillä on possuja ja tasainen hiekkakenttä, jossa työskennellä. Veneet on ankkuroitu köysillä ja isoilla betoniporsailla maahan syklonien varalta. Pohjoistuulien takia jouduimme kuitenkin siirtymään jo seuraavana päivänä Apatakin pohjoispuolelle.

Apatakin atollilla isot helmifarmit levittäytyvät laajalle alueelle. Pinnalle näkyvät vain kolmen metrin välein olevat poijut. Pinnan alapuolella on köysien muodostama hämähäkinverkko. Jos niiden päälle ajautuu, potkuri saattaa siepata köyden ja kietoa sen varren ympärille. Hyvässä tapauksessa jäät jumiin keskelle farmia ja vedät hetken päästä mukanasi kymmeniä helmifarmipoijuja. Huonossa tapauksessa köysi vetää potkurin varren ulos veneestä ja veneen pohjaan tulee nyrkin mentävä aukko.

Tiesimme, että helmifarmiyrittäjät jättävät kapeita kulkuväyliä paikallisille veneille. Hetken farmin reunaa veneiltyämme arvelimme löytäneemme oikean kohdan ja sujahdimme sisään. Meira tarkkaili keulassa, ja Sami ohjasi eteenpäin kävelyvauhtia. Pääsimme helmifarmien läpi ilman onnettomuuksia.

Lisää palmu maisemia.

Apataki

Suunnitelmissamme oli vain vierailla nopeasti Apatakilla ja suunnata sitten kohti Seurasaaria, Moorea ja Tahitia. La Nina sääilmiön johdosta Ranskan Polynesiassa vallitsivat kuitenkin hyvin poikkeukselliset tuulet.

Joka ilta erillainen väriloisto.

Ruokavarastomme olivat nyt todella vähissä, koska emme olleet päässeet kauppaan pitkään aikaan, joten päätimme tehdä pohjoismaisen yhteistyön nimissä inkivääriolutta kaveriveneemme kanssa. Kuorimme meidän viimeiset inkiväärit ja kiehautimme ne sokeriliemessä. Kyselimme myös läheisen kookosplantaasin hoitajalta Rafaelilta neuvoja ruokavaraston täydentämiseen.

Ruotsalaisilla on 3.3 hp moottori ja meillä kerrankin isompi 6hp!! Useimmilla tuntuu olevan se 10hp.

Andreas ja Sami menivät illalla hämärtyessä riutalle kävelemään, jos he saisivat välillä jotain muuta kuin kalaa ruuaksi. Polven korkuisessa vedessä näkyikin pian kiiluvia silmäpareja. Opimme pian, että langustini, Tyynenmeren hummeri, pitää ensin painaa nopeasti pohjaan kiinni kädellä, että siitä saa kunnon otteen. Kun langustinin nostaa ylös, pystyy tarkastamaan alapuolelta onko se uros vai naaras. Naaraat pitää vapauttaa takaisin luontoon lisääntymään. Parin tunnin kahlaamisen tuloksena oli kaksi isoa langustinia, jotka esittelimme naisillemme ylpeinä.

Säilytimme langustinit läpi yön vesiämpärissä ohjaamossa. Yön aikana yksi langustineista pääsi kuitenkin vapauteen. Se ryömi rappuset alas salonkiin ja alkoi pitää meteliä lattialla.

Seuraavana iltana naisetkin lähtivät mukaan langustinimetsälle. Tällä kertaa saaliina oli kaksi tavallista langustinia ja Goljat – kaikkien langustinien esi-isä. Jätimme ne yön ajaksi mereen laatikossa, jotta ne eivät nousisi herättelemään meitä yöllä.

Goljat! eikä maistunut yhtään kalalle.

Andreaksen syntymäpäivänä teimme nuotion läheiselle motulle, atollin pikkusaarelle, ja paistoimme kookosta ja langustinia nuotiolla. Illalla herkuttelimme kakulla ja inkiväärioluella. Varmasti ikimuistoiset synttärit.

Synttäreitä valmistelemassa.

Odottaessamme parempaa tuulta sukelsimme läheisessä passissa ja lennätimme ystäviemme dronea, kauko-ohjattavaa helikopteria. Etsimme myös kookosrapuja. Niiden repimiä kookoksia näkyi aina paikka paikoin läheisellä motulla. Kävellessään metsässä kookosrapuja etsimässä yhtäkkiä Samista tuntui kuin hän olisi saamassa sydänkohtauksen. Sami juoksi pois metsästä rannalle ja sukelsi veteen niin pitkäksi aikaa, kun pystyi pidättämään hengitystään. Samin ilmestyttyä jälleen pinnalle Andreas huomasi, että Sami oli saanut muutamassa sekunnissa ympäri ylävartaloa kuusi punaista ja kipeää pattia. Ruotsalaisten tuurilla Andreas ei saanut yhtään osumaa.

Kun seuraavana päivänä veimme Rafaelille ja hänen Topi-koiralleen vettä kysyimme, mistä löytyisi kookosrapuja. Hän osoitti kohti motua, josta olimme niitä etsineet, mutta sitten varoitti meitä jostain. Tabu, Rafael sanoi. Rafael nosti kätensä sivuille ja sihisi ääneen hampaidensa välistä. Bzzz. Nauroimme, että tämä tieto äkäisistä herhiläisistä olisi ollut jo eilen paikallaan.

Ankkapilvi! Ja super tyyni laguuni.

Apatakilla meillä ei ole ollut kunnon internetyhteyttä. Olimme saaneet sään ja viestit perille vain, kun olimme nostaneet puhelimen halyardilla ylös mastoon useaksi tunniksi. Lopulta sekin lakkasi toimimasta ja olimme kaveriveneemme Iridium satelliittiliittymän varassa, joka myös temppuili.

❤ näihinkään ei voi kyllästyä..

Ranskan Polynesiaan oli tullut hyvin poikkeuksellinen lännen tuuli matalapaineen alueen takia. Kun alkoi näyttää siltä, että tuuli olisi seuraavat kaksi viikkoa vielä huonompi länteen päin purjehtimiselle päätimme lähteä joka tapauksessa, vaikka tuulen suunta ei ollut paras. Luvassa ei ollut kuitenkaan myrskyä tai ukkosta. Ruotsalaisvenekin oli suuntaamassa kohti Rangiroaa. Juotiin viimeiset inkivääri oluet ja sanottiin heipat, aamulla lähdimme sitten eri suuntiin.

Heippa Apataki!

Ensimmäinen päivä oli unelmapurjehdus 6 solmun vauhdilla. Olimme hyvin aikataulussa, itseasiassa jopa vähän aikataulua edellä. Pidimme ympäri vuorokauden jo hyväksi todettuja kolmen tunnin vahtivuoroja. Tosin molemmat olivat suurimman osan ajasta ohjaamossa joka tapauksessa, koska siellä on myös mukavin nukkua.

Kun seuraavana aamuna aloimme etsiä aurinkoa puoli kuuden aikaan, sitä ei jostain syystä näkynyt. Päivä valkeni kuitenkin sen verran, että näimme yläpuolellemme ilmestyneen Mordorin, suuren mustan pilven. Tuuli nousi äkisti 12 solmusta 42 solmuun. Vettä alkoi sataa kaatamalla. Meidät ympäröi loputon harmaus ja Malaika kiisi myräkän voimasta kovaa vauhtia, mutta väärään suuntaan. Olimme oppineet, että myrskyn osuessa kohdalle kannattaa mennä myötätuuleen, jolloin olosuhteet ovat usein paremmat, jos on vain tilaa tehdä näin.

Vielä ei tässä vaiheessa tiedetty mitä oli muutaman tunnin päästä edessä…

Myrskyn tauottua meillä kesti lopulta kolme tuntia päästä samaan paikkaan, jossa olimme olleet myrskyn yllättäessä. Loppupäivän välttelimme kaukaisuudessa näkyviä myrskypilviä, kunnes autopilotti lakkasi toimimasta. Sami kävi systemaattisesti läpi mikä voisi olla vialla Meiran ohjatessa Malaikaa käsin. Onneksi saimme vian korjattua ennen pimeää. Myrsky oli kastellut liittimien kontaktit. Vika ei onneksi ollut tällä kertaa pahempi.

Kun kaikki toimii on aikaa vaikka vähän temppuilla 🙂

Seuraava päivä oli lähes tyyni. Matkalla näimme myös ison työaluksen, jonka ympärillä leijaili 6 dronea, miehittämättömiä koptereita, joista yksi lensi yläpuolellemme katsomaan meitä. Eilisestä myrskystä ei olut tietoakaan.

Välillä täysin nimensä veroinen Tyynimeri.

Moorea näkyy

Moorean tunnistettava vuori Rotui!

Vaikka Seurasaaret jo näkyivät, hiljensimme vauhtia ajoittaaksemme saapumisen seuraavaan aamun, ettemme joutuisi ankkuroitumaan pimeällä. Ohittaessamme Papeetea rajavartiolaitoksen drone kävi katsomassa meitä.

Sami navigoi.

Saavuimme aamulla Moorealle Oponohun salmeen lopen väsyneinä. Samassa salmessa aikoinaan James Cook laski alas ankkurinsa. Oli aivan mielettömän mahtava tunne nähdä vuoria 5kk tauon jälkeen sekä pitkäaikainen kaveriveneemme Leonora. Poliisi kävi aamulla tarkistamassa paperimme ja toivotti meidät tervetulleeksi saarelle, ennen kuin menimme viimein nukkumaan kunnolliset yöunet neljän päivän purjehduksen jälkeen.

Perillä!!

Seuraavalla kerralla lisää seikkailuista Moorealla, ananaksista ja Tsunami evakuoinnista.

Lisää juttuja ja kuvia yhteyksien salliessa lähes päivittäin https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Mauruuru, kiitos kun olet mukana matkallamme.

Vakava Fakarava

Ensimmäinen yli yön purjehdus kahdestaan. Miten Malaikasta tuli trimaraani? Purjehtimisen vaikein osuus ja lintujen kylvettämistä.

Viimeisen illan maisema Rangiroalta ❤

Rangiroa osoittautui mukavaksi ankkuripaikaksi Malaikalle. Kaupat olivat yllättävän hyvin varusteltuja, diesel- sekä bensiinitankit saatiin melko helposti täytettyä ja käteistä sai nostettua automaatista. Ainoa mitä Rangiroalla ei saanut täydennettyä oli kaasu, mutta onneksi meillä oli sitä vielä jäljellä noin reiluksi kuukaudeksi.

Vietimme aikaa molempien kylien ankkurialueilla. Ensin Avatorussa, josta siirryimme loppuajaksi Ohotuun, viettääksemme siellä myös joulun.

Ohotun kylän viereinen passi (nimeltään Tiputa pass), eli atollin sisään- ja ulosmenoaukon, keskellä oleva Aquarium oli hyvä paikka snorklata. Iltaisin paikallinen delfiiniparvi tuli hyppimään passin virtauksiin.

Valitettavasti linnut eivät jättäneet Malaikaa rauhaan, joten päätimme aseistautua. Paikalliset linnut eivät kuitenkaan tunnu välittävän vesipyssystä, enemmänkin tuntuivat nauttivan makean veden suihkeesta.

Tuttu näky keulassa…

Iloksemme huomasimme myös, että nykyisessä elämässä on aikaa viettää vaikka nallekarkkien syntymäpäiviä. Juhlimme Haribo nallekarkkien 100-vuotista värikästä taivalta ystäviemme kanssa syömällä koko päivän irtokarkkeja, jonka seurauksena kaikki voivat illalla pahoin.

Salmiakkia ja lakuja on kyllä jo vähän ikävä.

Kajakki

Rangiroalta käsin Sami sai solmittua kaupat Tahitilaisen ex-melojan kanssa käytetystä kajakista Google kääntäjän avulla. Suomalaisen pankin viimein suostuttua pitkien neuvottelujen jälkeen siirtämään rahaa polyneesialaiselle tilille edellinen omistaja lupasi viedä sen Papeetessa Rangiroalle saapuvaan yhteysalukseen. 

Vihdoin! Kunnon kajakki Samille!

Kun Maris Stella IV laiva viimein saapui muutaman päivän odottelun jälkeen Rangiroan satamaan, lähdimme hakemaan kajakkia henkilöllisyystodistuksen kanssa. Henkilöllisyyttä ei tarvinnutkaan todistella, vaan Samin osoittaessa henkilökunnalle kajakkia ja sanoessaan että tämä olisi hänen, perämies sanoi vain, että mitä sitten oikein odotat, ota se.

Ilme kertoo kaiken 😀

Joulun vietimme paikallisessa Dauphine nimisessä ravintolassa, jossa meille tarjoiltiin seitsemän ruokalajin ranskalais-tahitilainen menu suomalais-tahitilaisen tanssiesityksen kera.

Joulu alkoi perinteisellä brunssilla Leonorassa, nam!

Ranskan Polynesiassa olomme aikana monet ovat kehuneet suurimmaksi herkuksi lihaa samasta simpukasta, josta tulevat myös helmet. Alkupalana tarjoiltua kurakao olikin maineensa arvoinen. Koostumus on jotain täysin erilaista, mitä Sami oli koskaan maistanut. Ilta jatkui tanssiesityksellä, johon Meira vedettiin heti mukaan ainakin Samin iloksi.

Hyvää ja herkullista joulua!

Lähtötunnelmissa Toaulle

Vähitellen alkoi tehdä myös mieli jatkaa matkaa Toaulle hyvän sääikkunan avautuessa. Jo muutamaa päivää ennen nostimme dinghyn ylös ja korjasimme pienen vuodon. Lähtöpäivänaamuna kaveriveneemme Leonora totesi yllättäen, että he eivät enää halua jatkaa eteenpäin. Me aloimme miettimään mitä me tekisimme. Pohdimme eri vaihtoehtoja koko päivän ja illalla kerroimme, että Malaika jatkaisi vielä matkaa itään.

Ruokavalmisteluja purjehdusta varten. Mitä enemmän kokkkaa etukäteen sen helpommalla pääsee matkalla.

Totesimme olevamme kahdessa eri vaiheessa. Me olemme vasta aloittamassa purjevene-elämää ja he ovat lopettamassa sitä. Leonora nostetaan huhtikuussa Papeetessa tankkeriin ja laivataan Hollantiin ja Larissa sekä Christoph palaavat maakravuiksi Saksaan.

Tiputa passi.

Viimeinen ilta meni muistellessa yhteisiä seikkailujamme ja silmäkulmia pyyhkiessä. Sovimme tapaavamme vielä myöhemmin Moorealla, ennen kuin he palaavat barbaarien pariin Euroopan sivistymättömälle mantereelle. Kerrottavana on varmasti uusia tarinoita ja sattumuksia. Täytyy todeta, että yksi purjehtimisessa vaikeinta on hyvästien sanominen. Vuoden aikana olemme tavanneet useita hienoja ihmisiä ja haikein mielin vaihdettu heipat (tietenkin myös muutamia, joista on ollut kivakin päästä eroon).

Hetki ennen delfiinejä Tiputa passilla.

Tiputa pass

Lähtöpäivänä sukellusfirman ja omien kokemustemme perusteella tähtäsimme passille myöhemmin kuin virallinen aikataulu suositteli. Passin virtaus oli silti edelleen voimakas ja aaltoisa, joka aiheutti voimakasta sivusuuntaista heilumista. Sami sai heilumisesta huolimatta pidettyä kurssin turvallisena ja pääsimme takaisin Tyynenmeren turvalliseen syleilyyn.

Ennen kuin poistuimme passista, tutut delfiinit tulivat tervehtimään meitä vielä kerran. Se oli hienoa. Samaan aikaan ahtaaseen passiin delfiinejä tarkkailemaan tullut turisteja täynnä oleva vene taas ei. Turistien ilmeet olivat kyllä varsin hupaisat, kun he katsoivat Malaikan heiluvaa menoa…

Hei, me purjehditaan!

Ylitys

Passista ulospäästyämme ja riittävän etäisyyden Rangiroan atollin rantaan saatuamme asetimme kurssin kohti itää. Purjehdus sujui hyvin leppoisasti ja huomasimme päivän kuluessa, että emme enää jännittäneet ensimmäistä yön yli kestävää purjehdustamme kaksin. Illan saapuessa aloitimme tutut kolmen tunnin vahtivuorot.

Yö oli pilvetön ja kuu valaisi auringonnousuun asti. Taivas oli täynnä tähtiä ja näimme useita tähdenlentoja sekä muutamia jättimäisiä superjahteja matkalla vastakkaiseen suuntaan. Ensimmäinen yönyli purjehdus kahdestaan meni sujuvasti. Ei satanut edes vettä, joka mahdollisti sen, että kun toinen oli vahdissa, toinen nukkui vieressä ohjaamossa luoden mukavaa turvallisuudentunnetta molemmille. 

Jos purjehdus onnistuisi aina näin hyvissä olosuhteissa, kaikki tekisi sitä 🙂

Tuuli oli koko matkan mietoa koillistuulta ja maininki pieni. Olosuhteiden ollessa näin otolliset päätimme jatkaa matkaa Toaun atollin ohi Fakaravan atollille asti. Idästä länteen pääsee aina helpommin vallitsevien itätuulien avulla, mutta itään päin eteneminen on usein hankalaa ja epämukavaa.

Kuin maalaus taivaalla ❤

Fakaravan pohjoispassi

Fakaravan pohjoispassi on erityisen leveä ja yleensä hyvin kuljettavissa, ellei tuule pohjoisesta tai etelästä. 

Passista meno – taktiikoita on yhtä monia kuin on purjehtijoitakin. Jotkut haluavat edetä sivulta ja livahtaa nopeasti sisään. Se on varsinkin hyvä taktiikka silloin, jos passissa on voimakas virtaus ulos. Tällä kertaa me päätimme edetä suoraa kohti passia, koska virtaus oli lievästi sisään. Edettyämme hyvän matkaa kohti passia, näimme AIS:sista kuinka takanamme ollut suuri katamaraani alkoi kiihdyttää vauhtiaan kohti passia. AIS laski, että olisimme samaan aikaan passissa. Päätimme sitten odottaa, että se menisi ensin, jos sillä oli kerran kiire.

Aikaisemmin purjehtijoita ohjasivat passiin korkeat majakat. Nykyään suurin osa käyttää vielä korkeammalla olevia GPS-satelliitteja.

Viime hetkellä katamaraani pysäytti kuitenkin vauhtinsa. Passin kohdalle oli tällä välin alkanut muodostua myrskypilviä. Tasaisen veden aikaikkuna passissa alkoi myös umpeutua. Hetken siinä ihmeteltyämme me päätimme jatkaa matkaa Malaikalla. Vähensimme purjepinta-alaa ja laitoimme moottorin päälle. Samaan aikaan autopilot alkoi valittaa vähäisestä sähköstä ja Sami otti veneen manuaalisen ohjaukseen. Puuska viiletti ylitsemme kallistaen venettä ja tarjoten mukavan ilmaisen suihkun, mutta juuri passin kohdalla sade oli jo mennyt ohi ja pääsimme turvallisesti sisään atolliin.

Rotoavalla koirillekin on oma laituri.

Fakarava

Fakarava on Tuamotuksen toiseksi suurin atolli. Se on kuuluisa etelässä olevasta passista, joka on tuttu luontodokumenteista ja ”haiden seinästä”. Eteläisessä passissa viihtyy poikkeuksellisen paljon eri hai lajeja, jotka ”metsästävät siellä yhdessä”. Atollin läpi menee myös Tuoamotuksille harvinainen asfalttitie entisen presidentin loma-asunnolle.

Ankkuroiduimme pääkylän Rotoavan pohjoispuolelle. Olimme tosi väsyneitä mutta sitäkin onnellisempia! Olimme päässeet turvallisesti perille ja nyt saisimme nukkua kunnon yöunet ennen tutustumista uuteen kylään.

Perillä!!

Kun heräsimme, lähdimme vaihtamaan kaasupulloja, jotka olivatkin jo lähes tyhjät. Ystävällinen herrasmies kertoi meille asemalla, että kaasu oli kuitenkin loppu ja seuraava kaasupullolähetys tulisi seuraavan yhteysveneen kanssa. Tarkistimme aikataulun. Seuraava vene lähtisi kahden viikon päästä. Papeetesta. Kolme viikkoa kylmää ruokaa? Onneksi Rotoavan kylässä oli myös mahdollista täyttää kaasupullot Fakarava Yach Servicen tiloissa, jossa pesetimme myös pyykit ja nautimme harvinaisen hyvin toimivasta wifi yhteydestä.

Aika mahtavat ankkuroitumis maisemat ja veden värit.

Onneksi kylän huoltoasemalla oli vielä dieseliä ja saimme täytettyä Malaikan tankit. Luimme uutisista, että Raiatean saarelta, josta olimme ostaneet Malaikan, bensa, kaasu ja diesel olivat loppuneet kokonaan. Seuraavan kerran he saisivat niitä lisää kahden viikon kuluttua.

Uusi-vuosi

Uuden vuoden juhlinta oli railakasta. Grillattiin hampurilaisia ja avattiin pitkään säästetty prosecco. Sami meni nukkumaan 18:30. Herätessämme uuteen vuoteen meistä oli tullut trimaraani. Yöllä paikalle tullut kaksirunkoinen katamaraani oli ankkuroitunut niin lähelle, että näimme mitä he söivät aamupalaksi. Tilanne oli hupaisa, koska ympärillä oli todella paljon tyhjää tilaa ankkuroitua, mutta he olivat onnistuneet ankkuroitumaan jostain syystä todella lähelle meitä.

Malaika on tuolla reunassa katamaraanin jälkeen.

Uuden vuoden vaihtumisen jälkeen atollin sisäinen maininki oli kasvanut häiritsevän suureksi pohjoisen puolen ankkurissamme. Meloessa olimme huomanneet mainingin olevan vähäisempää hieman lähempänä kylään, joten vaihdoimme ankkuripaikkaa ja samalla matkavälineemme muuttui taas yksirunkoiseksi.

Siirryimme mailin verran etelään ja lähemmäksi rantaa, jossa maininki olikin huomattavasti pienempää. Heti seuraavana aamuna veneemme alle oli siirtynyt 10 remoraa puhdistamaan veneen pohjaa.  Tavoitteena oli tehdä pyykkiä, ladata lisää satelliittikarttoja Fakaravan eteläosissa suunnistamisen avuksi ja päivittää blogia. Saimme tehtyä yhden kolmesta. Ei paha.

Tässä olemme tekemässä kokeellista tutkimusta kaasupullojen täytöstä, ettemme vain koskaan tekisi tätä vaarallista toimenpidettä ja täyttäisi kaasupulloja itse.

Pyörien vuokraus.

Vuokrasimme pyörät ja viiletimme Rotoavan kylästä lentokentälle. Meiran kumi puhkesi puolessa matkassa ja odottelimme uutta rengasta lentokentällä. Pyörävuokraamon palvelu pelasi viimeisen päälle ja puolen tunnin odottelun jälkeen pääsimme jatkamaan pyöräseikkailua.

Siirtyminen Pakototo Yacht Servicelle

Malaikan ensimmäinen salamatkustaja, Masi!

Rotoavasta siirryimme kohti etelää ja Pakakota Yacht Servicen valokuitunettiä. Pakakotolla pääsimme myös pitkästä aikaa poijuun, eikä meidän tarvinnut kelluttaa ankkuriketjua tai sukeltaa tarkistamaan, miten ankkuri oli asettunut. Pakakota Yacht Sevicen pääasiallisena liiketoimintanaan nettiä vuokraava yrittäjä huoltaa säännöllisesti kotinsa edessä olevia poijuja ja niihin voi luottaa myös kovassa kelissä. 

Tapasimme muutamia tuttuja ja saimme kuulla katamaraanin ajettua noin viikko sitten aamulla suoraan päin takanamme olevan korallisaarekkeen päälle. Pakakotalla poijussa olevat veneilijät olivat onnistuneet yhteisvoimin pelastamaan sen viime hetkellä ja katamaraani oli nyt Apatakilla korjattavana. Olisikohan sittenkin pidännyt ladata ne satelliittikartat?

Koti ❤

Saatuamme satelliittikartat ladattua aloitimme neljän tunnin siirtymän läpi kartoittamattoman alueen läpi kohti Fakaravan kaakkoisnurkassa sijaitsevaa Hirifaa ja sen hiekkarantoja. Aurinko oli korkealla ja muutamia pilvisiä hetkiä lukuun ottamatta näimme hyvin koko ajan, missä koralliriutat olivat.

Lukuisista haista huolimatta Hirifan koirat käyvät säännöllisesti uimassa. Ne ottavat mieluusti kyydin kajakin takana lähimpään rantaan.

Tällä hetkellä olemme siis Hirifassa. Vietämme aikaa opetellen harppuunakalastusta ja suunnitellen paikallisen ravintolan koirien kaappaamista. Seuraavalla kerralla sään suosiessa uutisia kenties Fakaravan eteläpassista, haiden seinästä ja kidnapatusta koirasta.

Mauruuru, kiitos kun olet mukana!

lisää kuvia ja juttuja nettiyhteyden salliessa päivittäin täältä https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Paholaisrauskujen Rangiroa – maailman toiseksi suurin atolli

Avatorun satama ja upea veden väri ❤

Vaarallinen passi, paholaisrauskuja, koralliviiniä, delfiinejä ja itsenäisyyspäivä Rangiroalla. 

Purjehdus Tikehaulta Rangiroalle

Lähtöpäivän säätiedotus lupaili melkein vastatuuleen purjehtimista etelästä tulevalla metrin korkuisella mainingilla ja pienellä 5-10 solmun tuulella idästä. Jos lähtisimme heti aamulla 5:30, kun aurinko nousee ja Tikehaun passi, eli ainoa sisään ja uloskäynti atolliin, olisi lievästi ulospäin virtaava, saattaisimme ehtiä Rangiroan atollin Avatoru passille 16 aikaan, kun se olisi laskuveden huipun aikaan lähes tasainen. Jos saapuisimme puolisen tuntia myöhemmin joutuisimme kovien virtauksien vuoksi odottamaan yön yli Avatoru passin edessä.

Mukavaa purjehdusta täysin purjein.

Ennen lähtöä Tikehaulta olimme purjehtineet noin kolme tuntia suosikkiankkuristamme Tikehaun koillispäätyyn pieneen poukamaan, josta pystyi näkemään Tikehaun passin, jossa virtaus saattaa nousta 12 solmuun. (Malaikan maksimivauhti moottorilla on 7 solmua.)

Aamu alkoi aurinkoisena. Pidimme kiirettä, että pääsisimme heti auringon noustessa suuntaamaan Tikehaun passista ulos, kun se olisi vielä kohtuu tasainen laskuveden huipun jälkeen. Kaveriveneemme Leonoran ankkuri jäi hetkeksi jumiin, mutta hekin pääsivät ylittämään surullisen kuuluisan passin ongelmitta.

Matkalla meitä tervehti koiran muotoinen pilvi, ihan kuin Susu ❤

Tuulet olivat suotuisat. Pääsimme purjehtimaan koko matkan. Kaiken lisäksi viereiset atollit suojelivat lähes koko matkan vähäiseltä mainingilta. Kaikki muisot hankalasta Huahinen-Tikehau ylityksestä unohtuivat. Parhaimmillaan purjehdus on parasta, mitä ihminen voi tehdä vaatteet päällä tai ilman. Kuuntelimme meren ääniä ja Arnold Schwarzeneggerin elämänkertaa äänikirjana. Olimme Rangiroan passilla hyvissä ajoin ennen laskuveden huippua.

Avatorun Passi

Teemme aina ennen uutta passia paperille siitä kartan, josta voi nopeasti tarkastaa kompassisuunnat ja maamerkit. Paras puoli itsetehdyssä kartassa on kuitenkin se, että sen tehtyään on aika hyvin perillä jo mitä on odotettavissa.

Saavuttuamme passille näimme, että joutuisimme odottamaan passin edustalla vielä ainakin puolisen tuntia. Kiikareilla näki, että passin läpi kulki vielä korkea vaahtopäinen aalto. Kun valkoiset vaahtopäät katosivat, hetki tuntui oikealta. Lähdimme moottori sauhuten väylämerkkejä seuraten eteenpäin. Aallot olivat passissa korkeita ja virtaus teki isoja pyörteitä, mutta Malaika eteni hyvää 3 solmun vauhtia koko ajan.

Gramin olutpalkalla tekemä Guestimator tekee parhaansa ennustaakseen Tuamotuksen passien virtaukset.

Pääsimme ankkuriin Rangiroan länsipuolelle auringon ollessa vielä kohtuu ylhäällä. Tuamotuksella ankkuroiminen tapahtuu joka puolella pohjassa makaavien korallien takia hieman eri lailla, kun tavallisesti. Yritämme etsiä satelliittikuvista ja Meiran silmillä hyvän kohdan, johon laskea ankkuri. Tiputamme ankkurin ja syötämme tarvittavan määrän ketjua, jonka jälkeen peruutamme moottorilla niin, että ankkuri kaivautuu pohjaan. Sen jälkeen nostamme ketjua takaisin ylös, ja kiinnitämme ketjuun sopivin välein poijuja, jotka nostavat ketjua ylös merenpohjasta, niin ettei se takerru koralliin.

Ketju roikkuu viisi metriä pohjan, puoli metriä tummien korallisaarekkeiden, yläpuolella.
Ketjuun kiinnitetty sininen bridle vaimentaa tuulenpuuskien nykäykset.

Rangiroan atolli

Rangiroan kaksi passia, Avatoru ja Tiputa, näkyvät ylhäällä vasemmalla. Sininen laguuni on vasemmassa alakulmassa. Merihirviöt eivät näy satelliittikuvissa.

Rangiroa on maailman toiseksi suurin atolli. Se sijaitsee noin 350 kilometriä Tahitista koilliseen. 79 neliökilometrin kokoinen maa-alue koostuu sadoista pikkusaarista eli motuista, jotka muodostavat 200 kilometriä pitkän ja 300 metriä leveän kehän. Atollin keskellä sijaitseva laguuni on noin 75 kilometriä leveä ja noin 25 kilometriä pitkä. Laguunin rantaa on mahdotonta nähdä sen toiselta puolelta.

Sinisen laguunin paholaiset

Koska meillä oli hyvin harvinainen luoteisen tuuli päädyimme suuntaamaan hetken mielijohteesta Rangiroan luoteisnurkkaan Siniselle laguunille. Meillä oli mukava purjehdus Samin testatessa eri purjekombinaatioita ja Meiran vaatiessa moottorin laittamista päälle, kun tuuli kuoli ja vauhti hiljeni mateluksi.

Sininen laguuni on Rangiroan atollin motujen väliin muodostunut laguuni, joka on täynnä värikästä korallia ja haita. Seurasimme aamulla kiikareilla turistiveneen reittiä sisään ja menimme itse perässä samasta aukosta omalla dinghyllä. Parhaimmat näkymät olivat kuitenkin aivan ankkuristamme. Aina puolilta päivin kaksi valtavaa paholaisrauskua kulki ankkurissa olleiden veneidemme ohi tehden voltteja veden päälle.

Muutaman yrityksen jälkeen keksimme, että parhaiten uimaan niiden kanssa pääsi, kun toinen tähysti seisten dinghyssä ja toinen oli valmiina vedessä. Uteliaan katseen liihottaessa kohti ei voinut kun lamaantua jännityksestä.

Tässä näyttää sille kuin auringonlasku sataisi, ja upeat värit ❤

Takaisin Avatorun avoimeen syleilyyn

Tuulen käännyttyä itään tuli kiire lähteä pois. Usean merimailin matkalta kokoa keräävät aallot antoivat Malaikalle aamulla kyytiä kuin Särkänniemen laitteet.

Saavuimme puolilta päivin Avatoruun, samalle passille josta olimme tulleet sisään, ja ankkuroiduimme kylän edustalle.

Avatorulla meillä oli viimein mahdollista ostaa dieseliä ja bensaa. Vaikka Malaika ei mahtunut ahtaan väylän takia satamaan, saimme täytettyä tankin kanistereilla kahdella reissulla. Viimeisellä reissulla Avatorun passista alkanut ulosvirtaus hyydytti täydessä lastissa olevan dinghymme etenemisen kävelyvauhdiksi rannalta tilannetta tarkkailleiden lasten iloksi.

Tässä Tiputan passissa delfiinit leikkii.

Olimme olleet hieman huolestuneita, miten meihin suhtauduttaisiin uudella atollilla. Rangiroalta oli ajettu koronan ensiaallon aikaan purjehtijoita pois,  mutta nyt he olivat hyvin ystävällisiä. Muutama kiitteli erityisesti, että me olimme tulleet heidän saarelleen. Eivät siis ilmeisesti tunteneet meitä yhtään.

Oli mukava olla pitkästä aikaa sivistyksen parissa. Pääsimme jälleen syömään ravintolaan, jossa oli oikeat ruokalistat, jossa mainituista ruoista melkein puolet oli myös tarjolla. Sataman lähellä oleva hyvin varusteltu kauppa oli ilmastoitu ja siellä kävi pankkikortti. Ostimme paljon pekonia, lihapullia, kananfileetä ja lohkoperunoita – löysimme myös jäätelöä! Meira pääsi täydentämään lentokentällä käteisvarastoamme. Oman dinghyn sai pankkiautomaatilla käynnin ajaksi  kätevästi ykkösterminaalin eteen. 

Tuamotuksen Linnut

Tuomotus oli aikoinaan tunnettu guanosta, eli linnunkakasta, jota käytetään lannoitteena. Koko Tuomotuksella vietetyn ajan linnut ovat yrittäneet aloittaa uudelleen kaivostoimintaa Malaikan kannella. Useiden yrityksien jälkeen tehokkaimmaksi karkottimeksi ovat osoittautuneet vesisuihku ja märät paperitollot.

Viinitila

Viinejä saa Euroopasta ostettua kuulemma vain Ranskasta ja rajoitettuina erinä.

Paikallisella viinitilalla vierailu oli Meiran ykköshaaveita Rangiroalla. Viiniä on nyt viljelty täällä jo useamman vuoden. Oikeiden lajikkeiden, jotka kasvaisivat atollilla, löytämiseen jäi viinitilan perustaneen pojan mukaan useita vuosia. Viiniasiantuntijamme Meiran mukaan valko-ja roseviinit olivat hyviä, eikä oluenystävänä tunnettu Samikaan sylkenyt lasiin. Tarjolla ollut paikallisista sokeriruo’oista tehty rommi tosin maistui kapteenille paremmin.

Rommissa on käytetty harvinaista punaista sokeriruokoa, joka kasvaa vain täällä Rangiroalla.

Tiputan passi ja Ohotun kylä

Tuulien siirryttyä enemmän itään siirryimme tunnin purjehduksen päähän Ohotun kylään. Ohotussa on Tiputan passin vieressä kieleke, joka suojaa hyvin idän ja jopa kaakon tuulilta. Aika vierähti alussa pyykinpesun ja shoppailun parissa. Muutenkin on ollut hyvin hiljaista. Paikalliset yrittäjät manaavat, kuinka Ranskan valtio oli varoittanut kansalaisiaan lähtemästä Ranskan Polynesiaan korona tartuntojen vuoksi. Yrittäjien koirat ovat onneksi vielä pysyneet pulleassa kunnossa. 

Koirien mielestä Ohotun paras paikka on ehdottomasti paikallinen pizzeria, jossa käyviltä purjehtijoilta irtoaa usein herkkuja myös karvaisille ystäville.

Kapteeni Hookah

Malaikan mukana tuli Hookah, eli akkukäyttöinen härveli, joka pumppaa ilmaa letkuihin, joihin kiinnitetyllä regulaattorilla voi hengittää veden alla. Hookahin avulla Sami käy aina välillä puhdistamassa kasvustoa Malaikan pohjan läpivienneistä sekä syvyys- ja nopeusmittareista.

Tällä kertaa askartelulistalla oli anodien vaihto. Anodit ovat veneen teräsosiin kiinnitettäviä sinkki tai magnesium könttejä, jotka estävät teräsosien ruostumisen. Anodit kuluvat vähitellen, eritoten trooppisilla alueilla, joten aina välillä niitä pitää käydä vaihtamassa tai ainakin tarkistamassa niiden kunto. Tällä kertaa kaikki meni erinomaisesti – menetimme vain yhden kädestä luiskahtaneen kuusiokoloavaimen Poseidonille.

Hookahilla pääsee sukeltamaan noin 15 metriin.

Bike Tour

Sunnuntain kunniaksi vuokrasimme pyörät ja viiletimme vapaina atollin päämotun päästä päähän. Verkkaisesti ajavien Ranskan Polynesialaisten pariin polkupyörä sopi hyvin.

Delfiineja

Tiputa passi on Rangiroan kuuluisin sukelluskohde. Siellä voi nähdä tiikeri- ja vasarahaita, mutta ehkä kuuluisin on paikallinen delfiiniparvi. Oikeiden olosuhteiden vallitessa, kun laskuvesi alkaa työntää vettä pois atollin sisältä pohjoiseen ja pohjoisesta tuulee vastaa, passiin muodostuu korkeita aaltoja, joiden harjoilta delfiinit tulevat hyppimään.

Yritimme tunnistaakin muutaman delfiineistä. Ehkä parhaiten erottui nuori poikanen, joka vielä harjoitteli hyppimistä ilmaan, paiskautuen milloin millekin kyljelle. Delfiinien jälkeen paikalle tulevat paikalliset kalastajat, jotka heittävät kuusi koukkua sisältävän siiman hetkeksi veteen ja nostavat sitten vapa notkuen kaloja ämpäreihin.

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivää vietettiin Malaikalla ystäviemme kanssa. Pidimme heille myös Suomi-visan. Yllättävän paljon olikin jäänyt ystävillemme mieleen Suomesta. Illalla katsoimme Suomen lähihistorian huippuhetkiä, MM 95 maalikoosteet ja Lordin euroviisuvoitto, sekä kerroimme tositarinoita joulupukista.

Mummin tekemät Suomivillasukat ❤

Hääpäivä helmitilalla ja juhlapäivällinen

Hääpäivän kunniaksi vierailimme paikallisella Gauguinin helmitilalla. Helmenviljelijät esittelivät, miten jyvä istutetaan simpukan ”umpilisäkkeeseen” ja helmi kasvaa sen ympärille. Pääsimme myös näkemään teknikon täydessä touhussa.

Hääpäivän kunniaksi Meiralle ostettiin nämä luonnonhelmet. Muodot ja värit ovat aina uniikeja. Henkilökohtaisesti pidän näistä ei pyöreistä helmistä enemmän.

Kun palasimme takaisin, jääkaappia viilentävä vesipumppu piti kovaa meteliä. Huomasimme nopeasti, että jääkaappi ei ollut enää lainkaan kylmä. Ongelmaa ratkoessa vierähti tovi, mutta saimme onneksi pumpun vielä illalla pelaamaan. Jouduimme kuitenkin heittämään ison osan ruuasta pois. Malaikan alla suvilla remoroilla oli juhlapäivällinen niiden nauttiessa pekonista, kananfileistä ja lihapullista. Ihme, että kaiken tämän jälkeen tavalliset lohkoperunat eivät enää kelvanneet.

Loppu hääpäivä sujui tutussa työskentelyasennossa 😉

Malaikan tonnikala resepti

Namiiiii!!!

Osta tonnikala ohiajavilta paikallisilta kalastajilta näyttämällä merkkiä: Toinen käsi rinnalla, toinen osoittaa sivulle.

Selitä Asterixista ja Obelixista opitulla ranskalla, kuinka et halua koko 30 kilon tonnikalaa, vaan mieluiten vain fileen siitä.

Hienoa, nyt sinulla on viiden kilon filee tonnikalaa. Hyvin tehty, Sami.

Anna tonnikalan olla jääkaapissa yön yli, että raudan maku häviää.

Leikkaa tonnikala siivuiksi. Meiralle ohuiksi ja Samille paksuiksi. Itsellesi voit tehdä sellaisia kuin haluat. Muista maistaa tonnikalaa joka fileestä hieman. Jos Meira alkaa valittaa, purista päälle sitruunaa ja sano, että teet chevizzeä. Asettele fileet oisterikastikkeesta, limestä ja pippurista tehtyyn marinaadiin pariksi tunniksi.

Lyö grilli tulille ja sen lämmettyä paista fileet molemmin puolin otsalampun valossa, kunnes et jaksa enää odottaa, koska on liian nälkä. Syö tonnikalafileet kurkun kanssa, koska ne eivät olleetkaan kesäkurpitsaa. Huuhtele alas korallin päällä kasvatetulla valkoviinillä veneen laidalla istuskelevien lintujen konsertin säestämänä.

Ensi kerralla taas lisää huippujännittävää sisältöä. Saapuuko Samin kajakki? Tuleeko joulupukki Tahitille asti? Oppiiko delfiininpoikanen hyppimään aalloissa? Pysykää kanavalla.

Lisää juttuja ja tarinoita myös täältä https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Tikehaun tiikerit – kaikkihan siitä ovat laulaneet, mutta vain harvat kohdanneet.

Elämää Tikehau kuplassa. Silmämääräistä navigointia korallien seassa. Kauppaa kauppiaan kanssa ja Tikehaun tiikerit!!!

Tikehaun atolli on osoittautunut rauhalliseksi paikaksi, jossa aika on hurahtanut nopeasti. Vaaleanpunaisiin hiekkarantoihin, mustapilkkahaihin ja kilpikonniin ei helposti kyllästy. Lintuihin, joista Tikehau on kuuluisa, kyllästyy taas hyvinkin nopeasti. Niiden karkottamiseen kannelta eivät toimi enää edes suomalaiset kirosanat muutaman viikon jälkeen.

Linnut on niin kauan söpöjä, kun pysyvät poissa Malaikan kannelta ja mastosta…

Olemme viettäneet suurimman osan ajasta Garden of Edenissä eli Edenin paratiisissa. Tikehau on melkein pyöreä rengas, joten itätuulen puhaltaessa kovaa parhaiten on suojassa atollin itäreunalla, jossa ei ole juuri muita asukkaita  purjehtijoiden ja Edenin paratiisin yhteisön jäsenien lisäksi.

Koska palveluja ei ole, on helppo olla eristyksissä. Meille on kehittynyt täällä oma kupla Tikehaulle purjehtineiden veneiden kanssa. Kuplaan kuuluu tällä hetkellä meidän kaverivene Leonora, yksinpurjehtija nainen ja katamaraanin omistava pariskunta. Kutsumme toisiamme vuorotellen viettämään iltaa ja autamme tarpeen mukaan. On usein mukava kuunnella kokeneempien purjehtijoiden juttuja ja vinkkejä, vaikka kaikkea ei tarvitse niin tosissaan ottaakaan.

Välillä vähän juhlitaankin. Tässä Samin 40v. syntymäpäivien tunnelmia.

Garden of Eden on saanut nimensä veden päälle rakennetun rakennusten omistajista ja heidän taiwanilaisesta johtajastaan. Uskonnollinen yhteisö on niitä atollin harvoja viljelijöitä, joilla on kasviksia ja hedelmiä myytäväksi asti. Valitettavasti tällä hetkellä he eivät esittele tilojaan. Puhelimella voi laittaa tekstiviestillä toivomuslistan ja myöhemmin Jacob tuo portille yhteisön sen hetkisen ylijäämän.

Kirjailija työntouhussa.

Toisinaan on pakko kuitenkin lähteä täydentämään varastoja atollin toisella laidalla olevaan kylään, jonne matka kestää kelistä riippuen noin kolme tuntia.

Karttaplotterin hajottua vesillelaskupäivänä on täytynyt miettiä muita vaihtoehtoja navigointiin. Käytämme tällä hetkellä karttaplotterin Samin tietokoneella olevaa ilmaista OpenCPN ohjelmistoa, johon olemme ladanneet myös atollien satelliittikuvat Google Mapsista. Kuvista näkyy suurin osa koralleista. Yhteyden GPS sijaintiimme saamme tietokoneeseen AIS laitteen kautta vain metrin mittaisella johdolla, joten Samin täytyy käydä aina välillä alhaalla suunnistamassa ja huutamassa Meiralle uusi suunta ylös ohjaamoon.

Aivan oma lukunsa atollin sisällä ovat hylätyt tai huonosti merkityt simpukka- ja helmifarmit, joiden  pari metriä merenpinnan alapuolella kelluvat poijut näkee sillä hetkellä, kun on niiden yläpuolella. Malaikan syväys on 1,92 m.

Atollin sisävesistä ei ole juuri tietoa elektronisissa kartoissa. Eikä vähäiseen informaatioon oikein voi liikaa luottaa navigoidessa. Kasvavat korallit, helmifarmit ja siirtyilevät hiekkasärkät tuottavat omat ongelmansa. Malaikalla suunnistaminen tapahtuukin pääosin Meiran haukankatseella. Vuosien parturikampaamajan ura on tehnyt hänestä hyvän havaitsemaan pienimmätkin värinvaihtelut. Suunnistamme 9-15 välillä, kun aurinko on ylhäällä ja korallit näkee paremmin, ellei taivas ole pilvessä.

Meira suunnistamassa.

Kun on mahdollista, yritämme olla ankkurissa lähellä kaupunkia vaihtelun ja internetin vuoksi. Tikehau on yksi niistä atolleista, joilla pääkylä ei ole atollin itäpuolella suojassa vallitsevilta itätuulilta, vaan lounaisnurkassa. Jos on edes vähäinen tuuli, atollin sisälle muodostuu tuulten puhaltaessa 12 merimailin matkalla jo aikamoiset aallot. Siinä vaiheessa kun lautaset ja mukit alkavat pomppia itsestään pois pöydältä, vaihdamme viimeistään maisemaa.

Mangot ❤ ja muut herkut!

Tikehaun kauppa toimii eri periaatteella kuin muut. Kolmen viikon atollilla vierailun jälkeen tullessamme ensimmäistä kertaa kyläkauppaan ja sanottuamme terveiset kauppias kysyi meiltä ensimmäiseksi, onko meillä myydä hänelle sitruunoita?

Kauppa on pieni, mutta sieltä saa kaiken tarvittavan. Yleensä. Yhdessä jääkaapissa on kylmätavara, kuten pekonit, voi ja juusto, yhdessä on kylmät juomat ja isossa pakkasessa on urugualaista lihaa. Palvelu on kieliesteistä huolimatta aina erinomaista.

Tuamotukset ovat kuivimpia Ranskan Polynesian saarista. Muutaman metrin merenpinnan yläpuolelle ylettyvät atollit eivät pysäyttele sadepilviä samoin kuin korkeat vuoret. Vettä ei ole samalla lailla saatavilla kuin esimerkiksi Seurasaarilla, joten kuivalla kaudella paikalliset kieltäytyvät myymästä sitä tulijoillei. Onneksi Malaikassa on vedentekokone, joka muuttaa meriveden makeaksi.

Kuivana kautena kaikki kasvikset tulevat Tikehaulle koko Tuamotusten länsiosaa palvelevilla rahtilaivoilla, joita tulee Tikehaulle kaksi viikossa. Paitsi silloin, kun niitä ei tule. Jolloin niitä tulee yksi. Tai ei yhtään. Kun rahtilaivat tulevat, ne lähtevät Papeetesta maanantaina ja saapuvat Tikehaulle tiistaina kello 15:00. Tai keskiviikkona.

Sieltä se Dory tulee, jee!

Syrjäisestä sijainnista huolimatta paikalliset eivät tunnu juuri ostavan paljoakaan ruokaa varastoon. Kun rahtilaiva jäi tulematta, koko saarella ei ollut myydä olutta. Kasviksia ei ollut kenelläkään. Kukaan ei kuitenkaan näe täällä nälkää. Jos ruokaa ei tule Tikehaulle muualta, riittää atollilla kookoksia ja kalaa kaikille tarpeeksi.  

Ranskan Polynesiassa joillakin kaloilla tavataan elimistöön kerääntyvää Ciguateraa, joka aiheuttaa pahoja vatsavaivoja. Mitkä kalat missäkin ovat syötävissä voi selvittää vain paikallisilta kalastajilta. Atollin ulkopuolella on tietenkin Mahi Mahia, miekkakalaa ja tonnikalaa, mutta riutan ainoa sisäänkäynti on Tikehaulla luoteiskulmassa, joka on harvemmin suojassa idäntuulilta. Vakuutamme itsellemme, että se on ainoa syy, miksi emme ole napanneet vielä avomerikalaa täälläkään.

Malaikan jääkaappi on todella suuri ja syvä, pohjalle yltää juuri ja juuri…

Teimme yhteistilauksen kaveriveneemme kanssa pääkaupunki Papeetesta. Ostoavustaja ostoskeli eri kaupoista tuotteet ja toimitti ne Papeeten satamaan Tikehaulle kulkevalle Dory alukselle. Hieman kovemmasta kelistä huolimatta, meidän oli pakko tulla noutamaan ostokset suoraa laivasta. Tietenkin juuri silloin dinghyn perämoottori lakkasi toimimasta ja jouduimme laittamaan Meiran soutamaan ostoksia kauppalaivasta Malaikaan.

Paikallinen kierrätyskeskus. Kaikki lajitellaan jopa täällä maailmanäärissä.

On ihanaa saada taas jääkaappi täyteen, vaikka Meira tulisikin toimeen pelkällä kalalla. Itse kaipaan vain irtokarkkeja. Meidän jääkaapit ovat päältä avattavia syviä laatikoita. Pumppu imee veneen pohjassa olevasta läpiviennistä vettä, jolla kompressoria ja jääkaappia viilennetään.

Uhkailuista huolimatta Tikehaulla ollaan päästy myös nettiin. Mobiiliasema avattiin viime vuoden aikana, vaikka uusia prepaid sim-kortteja ei saakaan ostettua koko saarelta.

Internet aseman vahti työn touhussa 😉
4G verkko toimii kylän läheisyydessä, mutta muualla on hidas Edge jolla saa juuri ja juuri ladattua sään.

Paikalliset ovat äärimmäisen ystävällisiä ja pysähtyvät tarjoamaan kyytiä autoillaan nähdessämme meidän kävelevän. Tie on muutaman kilometrin pituinen. Saarella liikkuu myös pensionaatin golf-kärry, johon kylän koirat hyppäävät kyytiin, jos heillä on asiaa toiseen päätyyn.

Kalastus on toisille ammatti, mutta tuntuu olevan Ranskan Polynesiassa kaikille vähintäänkin harrastus. Pyhäpäivinä miehet ja naiset lähtevät kalastamaan riutan ulkopuolelle valtio asentamien FAD kalojen houkutuspoijujen luokse. Kun ryhdyimme kehumaan paikallisten kalojen makua, paikallisen kalastajat nyökkäilivät hyväksyvästi päitään ja kertoivat kalan olevan parasta ravintoa ihmisille. Kun kysyin, mistä kalasta he pitävät eniten, he vastasivat tonnikalasta, koska siitä saa eniten rahaa, jolla voi ostaa kanaa.

Vietettiin myös Christophen syntymäpäiviä ❤

Olemme vähän jääneet jumiin Tikehaun atollille kaveriveneemme menetettyä pääpurjeensa matkalla Huahinesta Tikehaulle. Purje saapui viimein ja saimmekin sen yhteisvoimin asennettua paikoilleen ilman suurempia ongelmia.

Leonoran uutta purjetta asentamassa. Sopi täydellisesti!

Malaikassa ollaan viime viikkoina viritetty paremmaksi snubberia, joka vaimentaa aaltojen ja puuskien repäisyt, korjattu jääkaapin vesipumppu, puhdistettu perämoottorin karburaattori ja sulake, tehty sähköhommia kolvin kanssa, ommeltu kankaita ja todettu, että ainoa asia joka ei ole vielä hajonnut on oma pää.

Kun veneesä pitää huoltaa tai korjata jotain on työasennot äärimmäisen ergonomisia 😀 lol!

Ajatusten käydessä kuumina uiminen helpottaa. Samalla voi tarkkailla Malaikan pohjan kuntoa. Meidän pohjassa asuu ainakin viisi remora kalaa. Ne kiinnittyvät niskassaan olevilla imukupeilla kiinni pohjaan ja syövät kaiken mikä lentää laidan yli. Jalkoja, ankkurointia tai sup-lautaa katselemaan tulevista mustapilkkahaista on myös tullut normaali vieras. Tikehaun atollin sisäänkäynnin lähellä ankkuroituessamme heittelin BBQ jämiä kaloille, kun kauempaa ilmestyi hieman isompi veitikka. Kaikki pitivät minua hulluna kertoessani nähneeni tiikerihain, koska ne eivät yleensä tule atollin sisälle. Hymyt hyytyivät kumminkin nopeasti, kun kaveriveneemme näki sen myös sukeltaessaan katsomaan ankkuriaan. Sinä iltana ei tehnyt mieli mennä enää uimaan. Tiikerihai on surullisen kuuluisa mielenkiinnostaan sukeltajia ja snorklaajia kohtaan, joita se saattaa tutkailla myös hampaillaan.

Tällä viikolla vallitseva itätuuli muuttui hetkeksi pohjoiseksi. Hyvän sääikkunan avauduttua päätimme siirtyä Rangiroalle, joka on Tuomotuksen suurin atolli.  Ylityksestä, myrskyisästä passista, sinisestä laguunista ja jättimäisistä paholaisrauskuista enemmän sitten ensi kerralla. Seuraavassa päivityksessä myös reseptejä Jannelle ja Hannalle. Kertokaa vaan rohkeasti muutkin, mitä haluatte tietää arjesta maapallon toisella puolella kelluvassa kodissa.

Lisää kuvia ja juttuja myös täältä https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Heippa Huahine ja Seurasaaret. Tervetuloa ensimmäiset yön yli kestävät purjehdukset sekä Tuamotuksen ”vaarallinen” saariryhmä

Jäähyväistunnelmia Huahinelta. Keskellä Mariella ja Bernard, jotka saivat meidät tuntemaan olomme todella kotoisaksi Haapun poukamassa. Oikealla ystävämme, Larissa ja Christoph Leonora veneestä.

Viime kirjoituksen jälkeen ollaan vaihdettu saariryhmää, koettu ensimmäiset yön yli purjehdukset, nähty valaita, hyvästelty ystäviä, tavattu suomalaisia, nähty kun isopurje hajoaa, sekä uitu valtavien paholaisrauskujen kanssa.

Sami the Spiderman. Trapetsilla temppuilua ystäviemme veneellä Leonorassa, superhauskaa!

Paljon on kerinnyt tapahtua viime kirjoituksen jälkeen. Koetan kirjoittaa mahdollisimman tarkasti kaiken. Saatiin toiveita Suomesta että kirjoitukset voisi olla pidempiä, yritetään siis toteuttaa tämäkin toive 😉 

Kerroinkin edellisessä kirjoituksessa asettuneemme Haapuun odottelemaan, jos uusi karanteeni tulee tai muita mahdollisia rajoituksia. Muutaman kuukauden odottelun jälkeen totesimme, että uusia rajoituksia tai karanteeneja ei ole ilmeisesti tulossa. Korona leviää edelleen ja kuolemantapauksiltakaan ei ole vältytty. Hallitus on kaikesta huolimatta päättänyt pitää rajat auki. Turismi on pääelinkeino täällä eikä uuteen karanteeniin ole yksinkertaisesti varaa.

Ainoat rajoitukset on välttää turhaa matkustamista Tahitille tai Moorealle ja sieltä muille saarille. Maskeja tulee käyttää julkissa paikoissa ja yli 10 hengen kokoontumiset on kielletty. Muuten elämä on täällä melko normaalia.

Sami lempipuuhassaan Faressa. Malaikassa oli puhallettava kajakki valmiina, kun ostimme veneen.
Käytiin muuten maalaamassa omat pareot. Pareo on perinteinen Tahitilainen kangas, josta sitomalla saa luotua monia erilaisia vaateita. Myös miesten shortseja, tästä onkin kuva https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/instagramtilillä.

Saarten välistä matkustus kieltoa ei tullut, eikä ole näillä näkymin tulossa. Joten aloimme suunnitella ja valmistella Malaikaa seuraavaa purjehdusta ja saariryhmän vaihtoa varten.

Suunnitelmamme oli lähteä Tuamotuksen saariryhmälle syys/lokakuun vaihteessa, kun sää olisi siihen sopiva. Tuamotus koostuu useasta atollista, joista moni on täysin asuttamaton. Atollit ovat vanhoja tulivuorien jäämiä, joista jäljellä on enää reunat. Atollien keskellä on suuri laguuni, jonka sisällä liikkuessa tulee olla tarkkana sillä merkitsemättömiä koralliriuttoja on lukuisia. Tämän takia Tuamotuksia kutsutaan ”vaaralliseksi saariryhmäksi”. 

Purjehduksen suunnittelumaisemia Faresta.

Sään tarkkailun ohessa aloitimme veneidemme varustelut. Teimme paljon pieniä korjauksia sekä lukemattomia ostosreissuja Faressa Tuamotuksia varten. Muutamaa suurempaa atollia lukuunottamatta atolleilla ei ole juurikaan kauppoja ja asukkaita on usein vain muutama sata jos sitäkään. Kaupat mitä löytyy ovat lähinnä pieniä kioskeja, josta saat ostettua pakastettua lihaa, riisiä ja pastaa sekä muuta kuivatavaraa ja tietenkin olutta vaihtopulloa vastaan.

Sami valmistamassa kookoskermaa poissoncru ruokalajia varten.
Valmis annos. Kookoksesta käytetään kaikki ja kuoresta voit tehdä vaikka tarjoiluastian.

Ostimme Malaikan varastot niin täyteen ruokaa ja varaosia, kun vain jaksoimme kantaa. Samalla yritimme arvioida tulevaa kulutusta. Sami teki tästäkin exel-taulukon, joten ensi kerralla osaamme varustella ehkä paremmin kun näemme mikä on todellinen kulutus. Ruokaa ja kaikkea muutakin on arviomme mukaan tarpeeksi. Jos jostain syystä tulee tarve täydentää varastoja (tai saada tuoreita kasviksia tai hedelmiä) voimme tehdä tilauksen Tahitille, josta agentti laittaa tilauksen rahtilaivaan. Me voimme sitten poimia tilauksen periltä missä ikinä olemmekaan.

Parasailor-purjeen testaamista Huahinen edustalla. Parasailor on kevyelle tuulelle tarkoitettu purje.

Ennen lähtöä Huahinelta tapasimme myös ensimmäiset suomalaiset täällä Ranskan Polynesiassa. Eräänä perjantai-iltapäivänä huomasimme että Haapun poukamaan oli saapumassa uusi vene. Kun vene lähestyi, näimme, että siinä oli Suomen lippu. Annoimme heidän ankkuroitua rauhassa ja asettua poukamaan. Sitten käytiinkin heti moikkaamassa uusi tulokkaita. Melina veneestä löytyi mukavat Ilkka ja Hanna, joiden kanssa vietettiin useampi hauska ilta. Juhlittiin myös Hannan syntymäpäiviä ja saatiin paljon vinkkejä purjehdusta ajatellen. Saatiin heiltä myös suuri apu, kun he kävivät hoitamassa asioitaan Raiatean saarella. Meidän purjehduksenopettajamme Cyrille sai heiltä paluumatkalla kyydin Raiatealta Huahinelle. Toivotaan, että heidän suunnitelmat onnistuvat ja he pääsevät jatkamaan matkaansa Uuteen-Seelantiin.

Jälleennäkeminen Cyrillen kanssa! Kiitos vielä Ile ja Hanna ❤

Meidän purjehduksenopettajamme Cyrille oli tällä välillä myynyt oman veneesä Raiatealla ja valmisteli paluutaan Ranskaan. Meillä oli kolme opetuspäivää jäljellä hänen kanssaan. Sattumalta aikataulumme osuivat yhteen. Hän tulisi meidän kanssamme Tuamotuksille ja käyttäisimme viimeiset opetukset yön yli purjehtimisen opetteluun. Tarjosimme hänelle myös mahdollisuuden jäädä lomailemaan hetkeksi Malaikaan opetuksen jälkeen, jonka hän otti ilomielin vastaan. Aloimme olla kaikin puolin valmiita lähtöön.

Ready, set, sail!

Lähtöpäivän aamu koitti. Suunnitelmissa oli lähteä n. 17.00 aikaan lauantaina Faresta, jotta olisimme valoisan aikaan turvallisesti ulkona riutasta, kerkiäisimme syödä illallisen yhdessä, tehdä tiskit ja asettaa purjeet sekä kurssin oikein. 

Lähtöpäivä piti olla rauhallinen, vähän kokkailua, asioiden läpikäyntiä ja lepäilyä, jotta meillä olisi paljon energiaa tulevaa purjehdusta varten. Olimme valmistelleet mahdollisimman paljon jo etukäteen, mutta tietenkin kaikkea yllättävää ilmeni viime hetkellä…

Kylmä ja tuore kookosvesi!! Auttaa kaikkeen ja antaa paljon energiaa ❤ nam!

Aamulla kun heräsin ja menin ulos näin, että linnut olivat jättäneet valtavan jäähyväis ”lahjan” Malaikan kannelle, puomiin ja biminiin, yök!! Tiedossa oli siis todella pahanhajuinen, ällöttävä ja aikaa vievä siivousoperaatio.

Sami aloitti aamun testaamalla varuiksi että navigointi valot toimivat (olivat toimineet hyvin tähän asti). Keulan valo ei jostain syystä toiminutkaan, joten ei kun korjaus hommiin.

Korjaukseen meni mukavat 2h, mutta valo saatiin viimein toiminaan. Minä kävin tällä välillä hakemassa viimeiset ostokset ja tuoretavarat ja jatkoin siivousta.

Seuraavaksi huomasimme, että jostain syystä pilssi haisee hieman dieselille. Noh ei kun selvittämään asiaa. Olimme juuri edellisenä päivänä täyttäneet kaikki tankit ja ilmeisesti olimme epähuomiossa ylitäyttäneet diesel tankin. Se vuosi pikkuisen, joten poistimme viitisen litraa dieseliä myöhempää käyttöä varten ja siivosimme sotkun pois. Tähänkin hurahti mukavat pari tuntia ja kävimme viimein lounaalla. Lounaan jälkeen minä aloin valmistella ruokia purjehdusta varten, jotta kenenkään ei tarvitsisi kokkailla sisällä kun purjehdimme.

Pojat tarkistivat tällä välillä moottorin ja vaihtoivat moottorin impellerin, joka olikin jo hajoamispisteessä. Vaihto sujui muuten ihan hyvin, mutta Sami joutui tekemään uuden tiivisteen, jonka kuivumisessa menikin yllättävän paljon aikaa. Vihdoin alkoi vaikuttaa sille, että Malaika ja me olisimme valmiina lähtöön. Kuin ihmeen kaupalla olimme myös vielä aikataulussa. 

Lähtöä edeltävä viikko oli loputonta dingillä ajoa kaupan ja Malaikan välillä.

Veimme viimeiset roskat ja nostimme dingin ylös. Purjehdus oli kohta alkamassa. Muistan, että vaikka päivä hurahti kiireessä  eikä levolle ollut aikaa, oli jännittävää ajatella, että pian olisimme useamman päivän merellä emmekä näkisi maata. Ystävämme lähtivät tässä välissä jo matkaan. Heilutimme ja huutelimme toisillemme, että nähdään Tikehaulla! Tikehaun atolli oli määränpäämme nimi Tuoamotuksilla. Saapuisimme sinne maanantaina johonkin aikaan.

Pian myös me aloimme nostaa ankkuria, mutta… 

Jostain syystä windlass, jolla ankkuri nostetaan ei toiminutkaan. Olimme että mitä ihmettä, se on aina toiminut! Pojat riensivät selvittämään ongelmaa. Onneksi ongelma selvisikin yllättävän nopeasti (sähköjohto oli löystynyt) ja vika oli nopeasti korjattu, pääsimme viimein lähtemään.

Auringonnousu keskellä merta. 03.00-06.00 vahtivuoro on siitä mukava, että näet auringonnousut ja uuden päivän koiton.

Kun pääsimme ulos Faren riutasta ja olimme asettamassa purjeita näimme melkeinpä heti ensimmäiset valaat. Oli vaikuttavaa nähdä kuinka niin iso eläin liikkuu sulavasti vedessä. Valaat olivat turvallisen kaukana meistä, mutta annoimme niille silti lisää tilaa. Saimme kiitokseksi vielä pyrstötervehdyksen ennen kuin ne sukelsivat syvyyksiin. 

Asetimme purjeet ja kurssin kohti Tikehauta. Sami kokkasi illallisen loppuun, joka olikin ilmeisen mielenkiintoinen kokemus hänelle. Sami tuli hieman merisairaaksi ja sanoi että ei mielellään enää kokkailisi purjehtiessamme. Onneksi olin kerennyt valmistella muut ruuat jo valmiiksi jääkaappiin, eikä kenenkään tarvitsisi enää kokkailla. Söimme illallisen yhdessä ja minä tein tiskit.

Tikehaun atolli. Valkoista korallihiekkaa löytyy kilometritolkulla.

Useamman päivän purjehdukset olivat minulle ja Samille täysin uusi kokemus. Vene ei siis pysähdy välillä vaan matkaa tehdään vuorokaudenajasta riippumatta. 

Matka Huahinelta Tikehaulle on 200 merimailia. Sääennuste lupasi ihan mukavaa purjehduskeliä (jos vastatuulen purjehdus on jonkun mielestä mukavaa, meidän mielestä ei niinkään). Vastatuuleen purjehdus tarkoittaa useimmin sitä että vene hakkaa aallokkoa vastaan, välillä pehmeästi, välillä hyvinkin kovaa. Tämä tarkoittaa sitä että veneen sisällä kaikki tulee olla hyvin kiinni, että tavarat ei lentele, kolise ja rikkoudu tai riko paikkoja. Purjehduskulma olisi miltei koko matkan rapsakka n.30 astetta. Tämä taas tarkoittaa sitä että vene kallistuu aika paljon. Voin kertoa että esim. vessassa käyminen on melko mielenkiintoista kun vene on todella kallellaan. Ylipäätään veneen sisällä liikkuminen on hieman hankalaa kun vene on kallistunut.

Ennuste lupasi matkalle n.20 solmun itätuulta, ilman voimakkaita puuskia ja maininki olisi n.1.5m, eli pieni. Matka tulisi kestämään vauhdista riippuen noin 36-48h. Vahtivuorot jaettiin 3h vuoroihin. Koska meitä oli kolme tämä tarkoitti 6h lepoa ja 3h vahtia. Vahtivuorojen aikana korjaat tarvittaessa kurssia, trimmaat purjeita ja vahdit, että vene ei törmää mihinkään. Muistan edelleen ensimmäisen vahtivuoroni. Se oli 21.00-00.00. Oli jännittävää olla pimeässä illassa ohjaamossa. Näit kaukaisuudessa kaveriveneemme navigointivalon, tähdet ja kuun. Kuulet aaltojen ja tuulen äänen. Muuten on hiljaista, todella hiljaista. Muistan ajatelleeni kuinka pieni Malaika on suuressa meressä ja kuinka missään ei ole ketään…

Merisiililajike, jota voi syödä.

Kun vahtivuoroni päättyi ja siirryin sisälle nukkumaan, hiljaisuus päättyi siihen. Veneen sisällä äänet moninkertaistuvat. Natina ja pauke oli melkoinen. Äänet kuulostivat sille, että vene vähintäänkin hajoaa ja kaikki tavarat rikkoutuvat. Vauhti myös tuntui todella paljon suuremmalle kuin ulkona. Laitoin kuulokkeet korville ja nukahdin välittömästi. Nukuin sikeästi ensimmäiset kolme tuntia, jonka jälkeen aloin alitajuntaisesti odottaa vahtivuoroni alkua, joka olisi 06.00.

Kaikesta huolimatta purjehdus sujui hyvin, vuorot kiersivät rutiinilla. Nukut, syöt ja vahdit, kuuntelet musiikkia, äänikirjoja ja podcasteja. Trimmaat purjeita, korjaat kurssia ja katselet maisemia. Kerkeät ajatella kaikenlaista, myös sitä että kuinka epämiellyttävää vastatuulen purjehdus on ja kuinka kauan tämä vielä kestää, näkyykö maata vielä. Omalla kohdalla en ole vielä kokenut merisairautta, mutta ilmeisesti se muistuttaa krapulaa jota et pääse pakoon ennen kuin purjehdus loppuu. 

Viimein maanantaina aamupäivästä aloimme nähdä Tikehaun atollin taivaanrannassa. Määränpää oli jo melko lähellä! Samoihin aikoihin ystävämme soittivat vhf radiolla meille. He olivat juuri menossa riutan sisäänkäynnistä sisään. He olivat joutuneet käyttämään moottoria pitkään, sillä heidän isopurje oli revennyt matkalla. Kun kuulimme tämän radiossa, se kuullosti todella dramaattiselta. Huolestuimme, että oliko kaikki hyvin ja muuten kunnossa. Onneksi kuulimme, että rikkoutumiseen ei sisältynyt sen suurempaa draamaa. Isopurje oli vain vanha ja se oli tullut matkansa päähän. Onneksi Leonoralla on hyvä moottori ja ystävämme pääsivät turvallisesti perille.

Revenneen purjeen irroitusta.
Purjeen mittausta uuden tilaamista varten.

Kun tulimme Tikehaun passista sisälle, Sami sanoi että se oli kuin olisi surffanut aallon päällä. Oli mahtava tunne saapua perille ja tuntui ihmeelliseltä, kun vene ei ollut enää kallellaan ja hakannut aaltoja vasten. Mitään ei hajonnut, vaikka äänet kuulostivatkin välillä todella hurjilta. Perillä oli ihmeellisen hiljaista ja rauhallista. Matka kesti tasan 48h ja olo oli muutaman päivän kuin jet laagissa. 

Sininen ja sen eri sävyt. Tikehaun maisemat on kuin postikortista.

Nyt täällä Tikehaulla ollessamme ollaan autettu ystäviämme uuden purjeen tilaamisessa, lomailtu Cyrillen kanssa, snorklattu, melottu, kalastettu ja uitu mahtavien paholaisrauskujen kanssa ❤ Netti on usein täysin olematon, mutta muutaman viikon välein päästään myös sen pariin hoitamaan asioita.

Tullaan todennäköisesti viettämään vähän pidempi aika täällä, koska ystävämme eivät voi purjehtia ennen kuin saavat uuden isopurjeen.

Paholaisrauskut ❤

Keskiviikkona sanotaan heipat Cyrillelle ja meidän opetus hänen kanssaan on tullut päätökseen. Hän sanoi toissa päivänä, että on ylpeä meistä kuinka ollaan opittu paljon asioita ja uskoo että tullaan pärjäämään hyvin ilman häntä. Hän sanoi joskus aikoja sitten kun kuuli meidän tarinan, että meidän tavoite on ”from zero to hero”. Ehkä ei olla ihan vielä siellä hero asteella, mutta tuntuu että varmasti pärjätään kahdestaan.

Seuraavalla kerralla kirjoittajan puikkoihin astuu Sami ja pääsette kuulemaan hänen näkökulmasta elämästä purjeveneessä keskellä Tyyntämerta. Mauruuru, kiitos kun olet mukana!

Mariella The Queen of Haapubay ❤ Lisää kuvia ja juttuja https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Elämää purjeveneessä

Huahine tarkoitaa tahitiksi hurmaavaa naista.

Viime kirjoituksen jälkeen ollaan asetettu toistaiseksi aloilleen Haapun poukamaan, huollettu venettä, kierretty saarta ympäri, vietetty synttäreitä, jännitetty tuleeko uusi karanteeni, vastattu toimittajan kysymyksiin myöhemmin ilmestyvää lehtijuttua varten ja koettu useita Maramu myrskyjä.

Chilit kasvaa täällä pihojen lisäksi tienvarsilla ja ovat todella tulisia.

Elokuu on jo lopuillaan ja olemme edelleen samassa suojaisassa poukamassa Huahinen saarella. Poukamassa on kolme poijupaikkaa ja me saatiin niistä yksi. On hauskaa vaihtelua killua välillä poijussa ankkurin sijaan. Ei jäädä ainakaan kiviin kiinni 😉 Saatiin muuten just kyselyä Suomesta tähän liittyen. Kysyjä halusi tietää, että olemmeko ikinä laiturissa tai muuten suorassa yhteydessä mantereeseen vai killutaan vaan meressä. Vastaus tähän on helppo. Tähän mennessä ei olla oltu vielä yhtään yötä laiturissa, vaikka välillä on käyty tankkaamassa tai kaupassa laiturin kautta. Pääsääntöisesti yö ollaan ankkuroituneena tai poijussa mantereen lähellä. Maihin kuljetaan dingillä, samoin kauppaan, ravintolaan tai vaikka snorklaamaan. Dingi on vähän niin kuin meidän automme, jolla kuljetaan kodista eli Malaikasta eri paikkoihin. 

Pikku dingimme. Nostamme sen yöksi aina ylös.

Päätettiin asettautua tähän poukamaan useammastakin eri syystä. Elokuun loppuun asti on vielä Maramu-kausi, joka tarkoittaa kovia, vaikeasti ennustettavia etelän tuulia. Tätä juttua kirjoittaessanikin on juuri menossa Maramu. Juuri äsken tuuli puhalsi 32 solmun voimakkuudella ja sen pitäisi vahvistua vielä iltaa kohti. Poukamamme on yksi suojaisimmista paikoista Huahinella. Täällä on meidän ja kaveriveneemme lisäksi yksi saksalainen vene, joihin tutustuimme Raiatean telakalla, ja yksi ruotsalainen vene, joka on kaveriveneemme vanha tuttu sekä muutama muu vene, joihin ei ole ollut mitään kontaktia.

Maramu tunnelmia.

Toinen syy sille miksi päätimme jäädä tähän poukamaan, on koronavirus. Ranskan Polynesia avasi reilu kuukausi sitten maarajat kansainväliselle turismille taloudellisista syistä sillä maalla ei ole oikein muuta elinkeinoa. Merirajat ovat edelleen kiinni, eikä maahan pääse uusia purjehtijoita. Virus tartuntoja on nyt jo lähemmäksi 200. Ensimmäisellä kierroksella, ennen kuin koko maa meni karanteenin maaliskuussa tartuntoja, oli 62. Kukaan ei ole onneksi vielä kuollut tähän täällä, mutta sairaalapaikkoja on todella rajoitetusti. Esimerkiksi hengityslaitteita on koko maassa vain vajaa 20.

Perinteistä Ranskan Polynesian maisemaa.

Viruksen alkaessa levitä totesimme, että on parempi jäädä paikkaan missä paikalliset jo tunnistavat meidät ja tietävät että olemme olleet maassa jo ennen viruksen saapumista. Pystymme liikkumaan maissa normaalisti, eikä meitä pelätä. Paikalliset tervehtivät ja pysähtyvät juttelemaan kadulla, eikä maskeja juuri käytetä täällä Haapussa. Kaupat ja kaikki tarvittava on lähellä. Jos uusi karanteeni tulee tai saarten välinen matkustus suljetaan, olemme turvallisessa paikassa säiltä ja pystymme jatkamaan arkea suhteellisen normaalisti. Toivotaan parasta kaikkialle. 

Piilossa koronalta. On tosi kiva kun ei tarvitse kulkea maskin kanssa tässä kuumuudessa.

Elokuun alussa vietettiin myös minun syntymäpäiviäni. Päivä oli täynnä yllätyksiä, kakkua, lahjoja ja Tahitilaista kulttuuria. Saatiin paikallisilta lahjaksi juhlalliset kukkaseppeleet ja opittiin myös perinteisiä tansseja. Päivä oli todella ikimuistoinen. Katsotaan mitä keksitään sitten Samin synttäreillä marraskuussa. Hauska ajatella, että meillä ei ole mitään tietoa missä olemme silloin. Edelleen täällä vai jollain toisella saarella? Aika näyttää missä ja miten niitä synttäreitä sitten vietetään.

Ylläri seppeleet ❤
Sekä tanssin opettelua, miehetkin pääsi mukaan mutta siitä ei ikävä kyllä ole kuvia…

Syntymäpäivien ja saaren tutkimisen välissä on vietetty ihan tavallista arkea. Huollettu venettä (aina on jotain, veneihmiset tietävät), jumpattu, käyty kaupassa ja pesty pyykkejä. Sami on kirjottanut paljon ja hoitanut kirjoihin liittyviä asioita Suomeen. Eilen kun olimme retkeilemässä lähikylään, juttelimme juuri siitä, kuinka paljon kaikkea olemme oppineet. Tammikuussa kun saavuimme Tahitille emme tienneet purjehtimisesta tai veneen huollosta juuri mitään ja nyt elokuussa ollaan omillamme, ilman opettajaa, omassa veneessä. Paljon on silti vielä opittavaa ja olemme edelleen nöyränä uuden edessä.

Trooppinen paratiisi.
Niin kaunista ❤

Totesimme samalla retkellä, että on sopeuduttu myös uuteen elämäämme hyvin ja viihdytään täällä. Arki rullaa hyvällä rutiinilla ja maisemat jaksavat ihastuttaa edelleen. Suomesta lähtiessämme luovuttiin tavallaan sellaisesta helposta, nykyaikaisesta arjesta. Perus arjen pyöritys vie nyt enemmän aikaa sillä kaikki tiskit ja pyykit pestään käsin. Juoma sekä käyttövesi puhdistetaan merivedestä vedenteko laitteella. Kaupassa käynti vie usein koko päivän etkä läheskään aina saa kaikkea mitä tarvitset. Et voi vaan nopeasti tilata kotiinkuljetuksella ruokaa kotiisi, kun laiskottaa.

Malaikan keittiö. Ruuat valmistetaan kaasuliedellä tai ulkona kaasugrillillä.

Säätä ja varsinkin tuulta tarkkaillaan jatkuvasti ja olet valppaana toimimaan tarvittaessa hyvinkin nopeasti. Kun sataa tai myrskyää, olet veneen sisällä, kuuntelet tuulen myllerrystä. Tunnet kuinka vene kallistuu ja pyörii ankkurissaan. Käyt kannella tarkistamassa, että kaikki on kunnossa, useimmin onneksi on. Tähän kaikkeen on jo totuttu ja sopeuduttu. Toisaalta on todella vapauttavaa, kun herätyskelloa ei enää tarvitse vaan voit herätä omaan luonnolliseen rytmiisi. Ei ole enää kiire. Se on varsinkin minulle todella ihanaa. On aikaa tylsistyä, hyvällä tavalla. Ja jos kaipaat tekemistä sitä riittää mielin määrin, koska asut veneessä.

Olohuone/työhuone.

Kiitos kun olet mukana seikkailussamme, mauruuru! 

http://lisää juttuja lähes päivittäin https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Ensimmäinen reissu kaksin

Malaika ja sopivasti sijoiteltu sateenkaari 🙂

Viime kirjoituksen jälkeen on sanottu heipat purjehdusopettajallemme ja lähdetty ensimmäiselle reissulle ilman häntä, koettu purjehdus olemattomalla näkyvyydellä, jääty kunnolla jumiin ankkurikettingistä, tehty hätäankkurointi myrskyssä, nähty ensimmäiset hait, löydetty täydellisyyttä hipova poukama ja jännitetty kuinka maan käy, kun ensimmäiset turistit saapuvat Ranskan Polynesiaan koronakaranteenin jälkeen. 

Ollaan nyt toista viikkoa reissun päällä ilman meidän purjehduksenopettajaamme Cyrillea ja kaikkea jännää on tapahtunut. 15.7 aukesi kansainvälinen lentoliikenne ja maskit ilmestyivät taas katukuvaan. Maskeja on pakollista käyttää vain julkisissa kulkuneuvoissa. Ruokakaupoissa ym. on suositeltavaa käyttää maskia, eikä moneen paikkaan pääsekään ilman sitä. Reilut 4000 turistia on jo saapunut ja heille on tarkat ohjeistukset ja testit Koronan takia. Vielä ei ole onneksi ilmennyt yhtään uutta tapausta. Toivotaan että tilanne pysyy hallinnassa ihan joka paikassa eikä toista pandemiaa synny.

Onko kukaan teistä vielä maistanut kultatähtiomenaa? Meille tämä hedelmä oli täysin uusi ja herkullinen tuttavuus.

Meidän purjehduksenopettajamme Cyrille pääsi vihdoin veneensä kanssa vesille ja on ankkuroituneena Raiatealla. Hän on yhdeltä ammatiltaan charter-kapteeni ja saikin yllättäen tälle kaudelle töitä. Hän on parhaillaan kipparoimassa katamaraania Bora Boralla ensimmäisille turisteille. Onneksi me olimme kerineet pitää 90% sovituista oppitunneista hänen kanssaan ja uskallettiin lähteä kokeilemaan omia taitojamme ilman häntä.

Sovittiin kaveriveneemme kanssa, että lähdetään Huahinen saarelle. He eivät olleet vielä käyneet siellä ja me tykättiin paikasta ensimmäisen vierailun perusteella. Matkaa Raiatealta Huahinelle on noin 25 merimailia. Tuulesta riippuen tiedossa olisi mukava vajaan päivän reissu.Ensimmäinen lähtöpäivä koitti, mutta keli oli jälleen aivan muuta kuin ennuste. Jäätiin odottamaan parempia ilmoja. Viimein loppuviikosta ennuste näytti hyvälle ja päätettiin yrittää uudelleen.

Heippa Raiatea!

Lähtöpäivän aamu koitti ja ilma oli laguunin sisällä ihanan aurinkoinen ja tyyni. Aloimme nostaa ankkuria ja Cyrille tuli oman veneessä kannelle seuraamaan tilannetta. Jännityksestä huolimatta ankkuri nousi hyvin, heilutettiin Cyrillelle ja suunnattiin kohti riutan uloskäyntiä kaverivene perässämme. Päästiin laguunin ulkopuolelle turvallisesti Sami navigoidessa ja minun ollessa ruorissa.

Otettiin kurssi kohti Huahinen pohjoissisäänkäyntiä ja tarkkailtiin tuulta ja pilviä. Vaikutti hyvälle ja aloimme valmistella purjeiden avaamista. Olimme juuri avaamassa isoa purjetta, kun keli muuttui. Tuuli oli paljon kovempi ja puuskaisempi mitä piti. Näimme, kuinka meitä kohti alkoi lähestyä suuri saderintama. Alkoi sataa ja näkyvyys heikkeni radikaalisti. Ennuste oli jälleen täysin pielessä. Jatkoimme silti matkaa, koska maininki oli pieni ja keli ei ollut kuitenkaan myrskyisä. 

Hetki ennen kaatosadetta…

Oli jännittävää suunnistaa näkyvyyden ollessa niin huono. Tällaista kokemusta meille ei vielä ollut tullut opetuksen aikana. Huonosta näkyvyydestä huolimatta etenimme tasaisesti ja määränpää häämötti jossain edessä. Vihdoin näkyvyys parani ja lähestyimme sisäänkäyntiä. Näimme delfiinin juuri ennen laguunin sisäänkäyntiä. Se jaksoi hetken kisailla Makaikan kanssa, mutta vauhtimme oli aivan liian hidas sille ja hän kyllästyi.

Huahine!

Saavuimme määränpäähän ja aurinko alkoi paistaa. Löysimme hyvän ankkurointi paikan Huahinen pohjoispäästä Faren kylästä ja laskimme ankkurin tyytyväisinä kirkkaalla kelillä hiekkapatjalle. Fiilis oli mahtava! Olimme juuri selvinneet ekasta reissusta ilman apua ja ankkurointikin onnistui heti, jee!! Tarkoituksena oli viettää muutama päivä Faren läheisyydessä ja siirtyä sitten etelämmäksi Huahinea.

Maisemat on kuin postikortista ❤

Muutama hyvinkin tuulinen päivä ja yö vierähti. Suunniteltua lähtöä edeltävänä iltana tuuli koveni jälleen ja jatkui hyvin puuskaisena koko yön. Kuulimme, kun ankkurimme kettinki osui kiviin ja kolisi. Äänet kuulostivat paljon kovemmille veneen sisällä kuin ulkona. Kävimme vuorotellen tarkastamassa, että kaikki on hyvin emmekä huomanneet mitään normaalista poikkeavaa. Olimme todella tyytyväisiä, että vaihtaisimme pian paikkaa. Lähtöaamuna huomasimme, että kaveriveneemme oli jo tehnyt niin. He olivat paljon kauempana kuin ennen. Saimmekin heti viestin, että heidän ankkurinsa oli alkanut laahata yöllä ja he olivat lähellä törmätä takana olevaan veneeseen ja riuttaan. Onneksi ei käynyt huonosti ja he huomasivat tilanteen pimeydestä huolimatta.

Tosi kätevää kun ystävillä on sukelluskamat venessään.

Aloimme valmistella lähtöä, kaverimme lähtivät jo edeltä. Minä olin tuttuun tapaan ruorissa ja Sami nostamassa ankkuria, mutta ankkuri ei noussut. Oli hyvin tuulista ja kovia puuskia. Yritimme ja yritimme, mutta ankkuri ei hievahtanutkaan. Sami haki snorkkelin ja lähti katsomaan, jos saisi selkoa tilanteeseen. Syvyys oli 6m ja vesi todella kirkasta. Sami näki, kuinka kettinki näytti olevan kiertyneenä kiven ympärillä. Kuinka ihmeessä se oli niin mennyt? Yritimme saada kettinkiä liikkumaan, mutta se oli todella jumissa. Tarvittiin sukeltaja apuun.

Onneksi kaverimme ovat sukeltajia! Heiltä löytyy kaikki välineet veneestä ja soitimme heidät apuun. He eivät olleet kerineet kovin pitkälle ja lähtivät heti takaisin. Christoph kävi sukeltamassa ja kertoi että kettinki oli kietoutunut kahteen kertaan kiven alle ja ankkuri oli täysin vapaana vieressä. Olimme todellakin jumissa. Christophin tankeistakin loppui kaiken lisäksi happi. Muutaman tunnin snorklauksen jälkeen saimme ensimmäisen kierroksen pois kiven ympäriltä, mutta sitten alkoivat puuskat, jotka kiersivät kettinkiä uudelleen kiven ympärille.

Niin pieni kivi ja niin isot ongelmat!

Viimeistä kierrosta oli mahdotonta saada käsivoimin kiven ympäriltä. Yritimme moottorin voimin vapauttaa kettinkiä, eteen, taakse ja sivuille mutta ei. Kivi oli niin iso, ettei sen liikuttaminen ei onnistunut. Piti keksiä jotain muuta. Viimeinen vaihtoehto olisi leikata kettinki. Myöhään iltapäivällä monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen päätimme kokeilla, että mitä tapahtuisi, jos sitoisimme pisimmän rantautumisköytemme ankkurin ympärille ja yrittäisimme nostaa ketjua molemmista päistä yhtä aikaa. Se toimi!! Viimein olimme vapaina! Huh! Operaatioon meni koko päivä. Harmiksemme meidän oli ankkuroiduttava vielä yhdeksi yöksi samalle alueelle…

Possut. Kuvasta löytyy yhteensä kolme possua. Löydätkö kaikki kolme?

Yöllä tuuli voimistui ja kuuntelimme tuttuja ääniä keulasta. Olimme varmoja, että olisimme jälleen kiinni kivissä. Aamu koitti ja saimme viestin kavereilta. He olivat jälleen laahanneet ankkuriaan! Nyt olimme täysin varmoja, että olisimme kiinni kivissä. Aloimme kiireesti nostaa ankkuria ja onneksi se nousikin yllättäen täysin ongelmitta! Huh! Aloitimme matkan kohti etelää.

Mon Fenua ❤ Eli minun saareni/maani.

Matkalla Sami huomasi, että jostain syystä akut ei lataudu, vaikka moottori on päällä. Samaan aikaan myös moottorin lämpötila alkoi kohota. Kiireellisestä lähdöstä huolimatta Sami oli tehnyt pikaisen tarkistuksen moottorille aamulla ja kaikki oli vaikuttanut normaalille. Jotain oli tehtävä pian. Minä jäin siis ohjaamaan Malaikaa ja Sami alkoi tutkia tilannetta tarkemmin. Hän huomasi, että moottorin laturinhihna, joka pyörittää myös moottorin jäähdytystä, oli katkennut. Meidän oli pakko keskeyttää matka ja korjata vika heti. Onnistuimme löytämään läheltä hiekkapohjaisen alueen ja ankkuroiduimme myrskyisässä kelissä siihen. Jäin kannelle tarkkailemaan, että emme ajelehdi ja Sami alkoi vaihtaa hihnaa. Operaatio onnistui kerrankin todella nopeasti ja pääsimme jatkamaan matkaa! Huh, oli jännittävää! Loppumatka sujui myrskytuulesta huolimatta hyvin ja löysimme ihanan pienen suojaisan poukaman.

Turvassa tuulilta ja kiviltä.
Haapun kylätie.

Me ollaan oltu nyt noin viikko täällä Haapun poukamassa. Tämä on söpö pieni kylä, josta löytyy kaikki tarvittava ja ihmiset ovat todella ystävällisiä ja avuliaita. Ollaan ainakin ensi viikon alkuun täällä ja jos kelit ei kovene jatketaan matkaa etelämmäksi.

Palmu kässäröinti on mun vakkari.

Sami on kirjoitellut kirjojaan paljon ja minä olen viimein päässyt kunnolla treenaamaan ja snorklaamaan. Ekat hait on kohdattu ja ne ei paljoakaan meistä välittäneet. Toinen oli 2m Mustapilkkahai, joka metsästi kaloja meidän alapuolellamme. Toinen taas 1,5m Valkopilkkahai, joka ui meidän ohi. Hienoja ja jännittäviä hetkiä. Koralli on elävää ja värikästä. Täynnä toinen toistaan värikkäämpiä kaloja ja otuksia. Kilpikonnia ja erilaisia rauskuja näkyy myös paljon.

Siinä tärkeimmät ​saippuakuplaunelmat tältä erää, kiitos kun olet mukana❤️ Mauruuru!

http://lisää juttuja ja kuvia lähes päivittäin https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma/

Kun tuulee liikaa tai ei yhtään ja ankkuriketju jää jumiin

Ia Orana! Viime kirjoittelusta on vierähtänyt hetki ja on aika taas kertoa kuulumisia myös tänne blogin puolelle. Te, jotka seuraatte myös instagram-tiliämme https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma tiedättekin jo vähän mitä ollaan puuhailtu.

Malaika ❤

Meillä oli siis tarkoitus lähteä Maupitin saarelle ja jäimme odottelemaan sopivaa purjehduskeliä. No sopivaa keliä ei näkynyt eikä kuulunut, joten vaihdettiin suunnitelmia.  Päätettiin lähteä parin päivän purjehdukselle Tahaan saarelle ja harjoitella eri purjeiden käyttöä yms. Meillä on Malaikassa isopurjeen ja genoan lisäksi, genaakkeri, myrskypurje sekä paraseilori.

Ihana Tahaa ja Ranskan Polynesialle tyypilliset savut. Paikalliset polttavat roskia ja risuja pihoillaan.

Edeltävä viikko oli ollut hyvin tuulinen ja alue, jossa olimme ankkuroituneena, on täynnä voimakkaita virtauksia. Kaikki veneet pyörivät ankkureissaan aikamoista lenkkiä viikon aikana. Eräänä aamuna huomasimme, että naapuriveneen ankkuri oli laahannut. Vene oli vaihtanut paikkaa monta kymmentä metriä yön aikana ja oli nyt todella lähellä meitä. Kukaan ei ollut kyseisessä veneessä paikalla ja me valmistauduimme estämään mahdollista törmäystä fendereillä. Viime hetkellä veneen omistajat tulivat onneksi paikalle ja ankkuroivat veneensä uudestaan kauemmaksi meistä.

Viimein tuulet hellittivät ja lähtöpäivä koitti. Aloitimme purjehtimista vaativat valmistelut. Kaikki sujui normaalisti siihen asti, kunnes Sami alkoi nostaa ankkuria… 

…Malaikan ankkuri ei noussutkaan ja windlass piti melkoista mekkalaa. Päättelimme että ketjumme olisi ilmeisesti jumiutunut kiven ympärille. Yritimme monta kertaa kiertää mahdollista kiveä ja vapauttaa ketjua siinä onnistumatta. Cyrille yritti snorklaten nähdä, missä ketju on jumissa. Ankkurimme oli kuitenkin 24m syvyydessä, joten hän ei kovasta yrittämisestä huolimatta nähnyt mitään.

Yritimme uudelleen ja uudelleen. Olimme jumissa ja naapuri veneiden ihmiset kerääntyivät kansilleen katsomaan tilannetta. Kaivoimme Hookah-sukellusvälineet esiin. Sami alkoi lukea käyttöohjeita (emme olleet vielä kerineet testata sitä).

Hetken ohjeita luettuaan Sami sanoi päättäväisesti, että yritetään vielä kerran! Ja se kannatti! Windlass ei enää huutanut ja ankkuri nousi viimein ylös!! Ihmiset hurrasivat ja taputtivat meidän onnistumiselle! Mekin taidettiin hurrata yhdessä. Päästiin vihdoin matkaan pari tuntia myöhässä, mutta uusia kokemuksia rikkaimpia. Myöhemmin Sami sanoi, että hän ei millään halunnut alkaa opetella Hookah laitetta siinä tilanteessa, vaan mieluummin joskus, kun on kunnolla aikaa keskittyä ja opetella.

Onneksi genaakkeri ei ollut jättimäinen Amerikan lippu 😀

Purjehdus eri purjeilla sujui hyvin ja saavuimme väsyneinä mutta onnellisina parin päivän jälkeen takasin telakan eteen. Palautimme Cyrillen remontoimaan jälleen omaa venettään Me jäimme Malaikaan suunnittelemaan seuraavaa purjehdusta.

Seuraavana aamuna tuulet voimistuivat jälleen ja aallokko kasvoi. Näimme kun meidän takanamme oleva katamaraani oli jotenkin pulassa. Heillä vaikutti olevan ankkurin kanssa ongelmia. Kysyin Samilta, että pitäisikö lähteä katsomaan, että voidaanko jotenkin auttaa?

Sami rientämässä apuun.

Sami päätti lähteä tuulesta ja aallokosta huolimatta apuun. Ilmeni että heillä oli myöskin jäänyt ketju johonkin jumiin. Kun he viimein olivat saaneet ankkurin ylös, oli ankkurin ketjuun kiinnittävä pultti pudonnut mereen, eikä heillä ollut varaosaa. Muutaman kymmenen minuutin etsimisen jälkeen Sami löysi sopivan pultin ja mutterin heille telakan työmaalta. Kiitokseksi avusta he tarjosivat meille illallisen sekä kutsuivat meidät seuraavana päivänä veneelleen.  He olivat juuri myyneet veneensä ja myivät kauppaan kuulumattoman irtaimiston todella halvalla. Oltiin venetarvike taivaassa! Ranskan Polynesiassa on ollut todella hankala varustella venettä, sillä juuri mitään mitä tarvitset et löydä tai saa mistään… Saatiin siis ostettua vaikka mitä tarpeellista murto-osalla oikeista myyntihinnoista! Mahtavaa!! Aina kannattaa siis tarjota apuaan, jos vaan voi, vaikka olisikin asiassa ihan noviisi.

Tahaa ❤

Odoteltiin tuulen laantumista viikon verran, että päästiin jatkamaan opiskeluja Cyrillen kanssa. Nukuttiin koko tämä aika todella huonosti kovien puuskien takia. Minkä ihmeen takia kovimmat puuskat ja myräkät on usein yöllä…? On todella jännittävä herätä keskellä yötä, kun on pilko pimeää, tuuli ujeltaa, vene natisee ja keikkuu aallokossa. Onneksi meillä on hyvä ankkuri ja ketju ja osataan myös jo käyttää niitä. Siltikin puuskaiset yöt häiritsevät vielä unta, mutta kaipa niihin ajan kanssa tottuu.

Uturoan keskusta, jossa käydään kaupassa. Toisessa kuvassa näkyy meidän pikkuinen dingi jolla liikutaan kaupoille.

Viimein tuulet helpottivat ja piti olla hyvä purjehdus keli. Ei liikaa tuulta eikä liian vähän. Suunnitelmana oli tehdä päiväpurjehdus laguunin ulkopuolelle ja hioa purjehdustaitoja. Alku vaikutti lupaavalle, 8m/s tuulta eikä isoja puuskia. Heti kun pääsimme laguunista ulos, tuuli laantui eikä enää noussut. Meri oli täysin tyyni ja tuuli 0m/s. No harjoittelimme sitten erilaisia pelastamistekniikoita, peruuttamista sekä käännöksiä. Palasimme muutaman tunnin päästä takaisin ja naureskelimme keleille. Seuraavana päivänä ennusteen mukaan tuulen piti olla vieläkin pienempi, mutta todellisuudessa meitä alkoikin lähestyä pieni myrsky. Emme siis jatkaneet purjehdusta sinäkään päivänä.

Näitä appeja tuijotellaan paljon. Ankkuri hälytys ja sää.

Sääennusteet ovat olleet todella pielessä täällä viime aikoina. Joko tuulee todella kovaa tai ei yhtään. Ennusteet lupaavat perus 7-8m/s tuulia mutta niitä ei näy eikä kuulu…Nyt juuri odotellaan jälleen pienen myrskyn saapumista. Jos ennuste pitää paikkansa myräkkä saapuu meille ensi yönä. Ollaan varuiksi valmisteltu kansi ja ankkuri sitä varten. Lisää ketjua ja kaikki mikä vaan voi lentää on otettu sisälle. Todennäköisesti myrsky ei tule nyt kun on hyvin varauduttu 🙂 Palataan taas, kiva kun olet Malaikaan matkassa mukana! Mauruuru!!

Lisää juttuja ja kuvia täältä https://www.instagram.com/saippuakuplaunelma

Create your website with WordPress.com
Aloitus